2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 | 


№ 4 (13)


№ 3 (12)


№ 2 (11)


№ 1 (10)

№ 2 ( 11 ) 2014

Balettia ja maatuskoja Moskovassa

Kun miettii Venäjää ja sitä mitä siellä on, mieleen juolahtavat vain Putin, rikkaat ihmiset ja Moskova. Lähdimmepä sitten katsomaan, että mitä sieltä oikeasti löytyy.

Moskova 2014, todistusten jakotilaisuus 7.3.2014.

Moskova, Venäjän pääkaupunki oli meidän Itä-Suomen koulun lukion kakkosluokkalaisten matkakohde. Kahden viikon reissu maalis- helmikuun vaihteessa Venäjälle, Moskovaan kuulosti epätodelliselta, jännittävältä ja jopa hieman pelottavalta. Reissuun lähdettiin kuitenkin hyvillä mielin.

Kun sitten vihdoin viimein olimme siellä kaukana kotoa, Venäjän sydämessä, ensimmäinen shokki iski. ’’Tämä asuntolahan on epäsiisti ja rapistunut, eikä oikein vastaa odotuksia..’’ No kyllähän siitäkin järkytyksestä selvittiin ja asuntola muuttui jopa kodikkaaksi.

Arki alkoi tietenkin heti saman tien, ahkeraa opiskelua riitti päivästä toiseen. Kun olemme Venäjällä ennenkin kaikki käyneet, ei nähtävyyksiä kukaan juurikaan katsellut. Tämän reissun erikoisuutena ja kohokohtina olivat Joutsenlampi-baletti, Tretjakovin taidegalleria, sekä Maatuska-museo, jossa me niin isot ja aikuiset lukiolaiset innoissamme maalasimme omia maatuskoita kotiin vietäväksi.

Ainoana viikonloppunamme Venäjällä käväisimme Tver nimisessä kaupungissa, jossa yövyimme hotellissa. Niin, hotelli – kaikkien odottama kohokohta matkalla. Kunnollinen suihku, kunnon ruoka ja muutenkin mukava hotelli olivat loistavaa vaihtelua ei niin loistavalle suihkulle, pussinuudeleille ja rapistuneelle asuntolalle.

Kaiken kaikkiaan tutkimusretkemme Venäjän ihmemaassa sujui ongelmitta ja aikakin tuntui lentävän siivillä. Kotiin lähdettiin haikein mielin, mutta kun sinne vihdoin päästiin olivat tunnelmat helpottuneet ja onnelliset. Venäjän reissailusta siis selvittiin ja voisihan sinne lähteä vaikka uudestaankin.

Teksti: Jenna Komi ja Karina Niemi

Kuvat Irina Poljanskajan arkistosta.

Venäjännös: Lidia Popova

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика