• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 2 ( 07 ) 2013

Larissa

Imatran Kulttuurikeskuksen Kalevala-salissa järjestettiin 9.4. Imatran Musiikkiopiston pianonsoiton opettajan Larissa Kylliäisen oppilaiden kevätkonsertti. Konsertissa esiintyi 23 hänen 4–19-vuotiasta oppilastaan. Mukana oli lapsukaisia, jotka vasta aloittelevat musiikin opiskelua, sekä jo pidemmälle ehtineitä oppilaita. Sali oli täynnä. Vanhemmat lapsineen, opettajat ja ystävät olivat kokoontuneet konserttiin juhlistamaan Larissa Kylliäisen eläkkeelle jäämistä. Ilmoille kaikui Chopinin, Bachin, Šostakovitšin ja Sibeliuksen musiikki. Lopuksi itse juhlakalu istuutui flyygelin ääreen ja soitti vieraille muiden opettajien säestyksellä. Pöytään oli katettu perinteisiä venäläisiä kaalipiiraita, valtava täytekakku sekä teetä ja kahvia. Taustalla kuului upea musiikki, vieraat juttelivat ja tunnelma oli korkealla. Ilta oli onnistunut!

Pyysimme Larissaa kertomaan itsestään lukijoillemme.

Mistä olette kotoisin? Miten päädyitte Suomeen?

Olen syntynyt Uralilla, Tšeljabinskissa. Koulutuksenkin olen saanut Uralilla: Tšeljabinskissa ja Sverdlovskissa (nyk. Jekaterinburg). Kohtalo johdatti minut Suomeen, Lappeenrantaan vuonna 1986 mentyäni naimisiin suomalaisen miehen kanssa. Vuonna 1988 pääsin töihin Imatran Musiikkiopistoon pianonsoiton opettajaksi. Siellä olen ollut töissä tähän asti, yhteensä jo 25 vuotta. Imatralla olen asunut vuodesta 1995.

Kuinka sopeuduitte vieraaseen maahan, oliko siinä ongelmia?

Sopeuduin melko helposti varmaankin siitä syystä, että sain nopeasti oman rakkaan alani töitä. Minulla ei ole ollut erityisiä kotoutumisvaikeuksia koko työssäoloaikana. Opistossa minuun on suhtauduttu hyvin. Opettelin suomen kielen puhumalla ja juttelemalla töissä ja tuttujen kanssa, heidän joukossaan on paljon suomalaisia.

Onko venäläisen ja suomalaisen lasten musiikinopetuksen välillä eroja?

Tietysti on. Huomasin työt aloitettuani, että opetusmetodit ovat erilaisia. Silloisessa Neuvostoliitossa musiikkikoulun vaatimukset olivat kovemmat. Oppituntien määrä oli huomattavasti suurempi, oli paljon konsertteja ja kokeita. Monesti lapset vain pakotetaan opiskelemaan. Täällä menetelmät ovat armeliaammat. Minä pidän siitä, sillä kaikki lapset eivät opettele soittoa ryhtyäkseen muusikoiksi. Pääasia, että lapsi rakastuu musiikkiin ja opiskelee sitä ilokseen. Ja ne, jotka haluavat jatkaa musiikin tiellä, hakeutuvat konservatorioon tai korkeakouluun.

25-vuotisen urani aikana 33 oppilastani on valmistunut Musiikkiopistosta. Joistakuista on tullut musiikin ammattilaisia, kuten pianonsoiton opettajia, kanttoreita tai pianisteja.

Oppilasjoukkoni on kansainvälinen, mukana on venäjänkielisiä, kiinalaisia ja suomalaisia. Kaikki oppilaani ovat minulle rakkaita ja yritän juurruttaa heihin rakkauden musiikkiin.

Venäjänkieliset lapset haluavat yleensä venäjänkielisen opettajan. Samalla, kun lapsi opettelee soittamaan soitinta, hän saa myös harjoitusta puhuessaan venäjää opettajan kanssa. Nykyään Musiikkiopistolla on olemassa myös venäjänkieliset hakulomakkeet ja teemme venäjänkielisen version hakuilmoituksesta.

Mitä harrastatte työn lisäksi?

Olen ammatiltani muusikko, elän ja ajattelen musiikin kautta. Suomeen muutettuani näkökantani, maailmankuvani ja suhtautumiseni ihmisiin ja asioihin muuttuivat. Ateismi on taaksejäänyttä elämää ja ortodoksisuus on tullut läheiseksi.

Ortodoksisuus tukee minua, antaa voimia. Olen alkanut harrastaa ikonimaalausta. Viimeisten viiden vuoden aikana olen maalannut viisi ikonia: Jeesus Kristus, Tihvinän Jumalanäidin ikoni, Pyhä Nikolaos, Georgios Voittaja ja Pyhä Kolminaisuus. Kaikki nämä Pyhät kuvat ovat minulle rakkaita, sillä isoäitini ja isoisäni (tsaarin armeijan sotilas, joka oli mukana ensimmäisessä maailmansodassa) olivat uskovaisia. Isäni nimi oli Nikolai, siksi Pyhän Nikolaoksen ikoni on minulle erityisen rakas.

Muita harrastuksiani ovat hiihto, lenkkeily ja avantouinti. Tykkään matkustelusta ja matkailenkin aina mahdollisuuksien mukaan.

Tiedämme, että tyttärenne on kulkenut jalanjäljissänne ja ryhtynyt opettamaan pianonsoittoa.

Kyllä, hän opiskeli meidän Musiikkiopistossamme Viatcheslav Novikovin oppilaana. Sitten hän jatkoi opintojaan Lahden konservatoriossa. Valmistumisen jälkeen hän palasi kotikaupunkiinsa ja opettaa nykyään pianonsoittoa Imatran Musiikkiopistossa.

Puhutaanpa vähän Musiikkiopistostanne, eikös siellä ole useampikin venäjänkielinen opettaja?

Opistomme on yksi Suomen vanhimmista musiikkioppilaitoksista. Se on ollut toiminnassa jo 68 vuoden ajan. Meillä on 30 opettajaa ja yli 400 oppilasta. Simpeleellä ja Rautajärvellä on erilliset opetuspisteet. Järjestämme jatkuvasti oppilaiden ja opettajien konsertteja, niihin voivat tulla kaikki halukkaat. Opistossamme on orkestereita, sekä klassinen että jazz-orkesteri. Minun lisäkseni meillä on muitakin venäjänkielisiä opettajia. He ovat Viatcheslav Novikov – piano, Jaana Heritty – nuori pianonsoiton opettajamme, Olga Pravdina – viulu, Nerses Konstandian – sello, kontrabasso ja kitara.

Tiedän, että joskus kaksikielisten perheiden lapset puhuvat venäjää huonosti. Mikä on Teidän tyttärenne venäjän kielen taidon laita?

Muutimme Suomeen, kun Jaana oli 3-vuotias, ja hänen äidinkielensä on tietenkin suomi. Venäjä on ollut suomen rinnalla perheemme kotikieli. Jaanan isä on suomalainen ja puhui hänen kanssaan kotona suomea, mutta kannusti meitä aina puhumaan venäjää. Tyttö opiskeli venäjää yksityisesti ja suoritti koulussa venäjän lyhyen oppimäärän. Lukuisat matkat Venäjälle, tutustuminen venäläiseen kulttuuriin, kuten teattereihin, museoihin ja konsertteihin, sekä venäläisten sukulaisten ja ystävien kylässäkäynnit ovat olleet tärkeä osa kielen kehitystä. Sen lisäksi, että hän puhuu venäjää hyvin, osaa hän myös lukea ja kirjoittaa. Nykyään puhun ja luen kirjoja 3-vuotiaan lapsenlapseni kanssa venäjäksi. Pyrin säilyttämään venäläiset juureni, välittämään kielen ja kulttuurin jälkipolville.

Larissa, suuret kiitokset haastattelusta. Toivomme, että olisitte vielä eläkepäivinännekin näin aktiivinen ja elämäniloinen!

Haastattelu ja teksti:
Svetlana Ranta.

Kuvat: Svetlana Ranta.

Suomennos: Tiia Moilanen

Siirry ylös