• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 2 ( 21 ) 2010

Beringin jälkeläinen

Tämän vuoden keväällä käsiini osui Historia-lehden vuoden 2010 ensimmäinen numero, jossa oli laaja artikkeli merenkulkija Vitus Beringistä. Artikkeli on nimeltään «Vitus Bering löysi Alaskan». Ilahduin ja tulin samalla hieman liikuttuneeksi siitä, että artikkeli ilmestyi suomalaisessa lehdessä sekä siitä kiinnostuksesta, jota suuren merenkulkijan persoona oli saanut osakseen.

Tutkimusmatkailija ja merenkulkija V. Bering

Kyse on siitä, että vaimoni Marina Vladimirovna Bering on kapteenikomentaja Vitus Jonassen Beringin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. Bering pääsi Venäjän keisari Pietari I:n palvelukseen ja teki hänen toimeksiannostaan kaksi tutkimusmatkaa pakettialuksilla Sv. Gavriil, Sv. Pjotr ja Sv. Pavel. Näiden tutkimusmatkojen tarkoituksena oli selvittää, kuinka kaukana idässä Amerikka on Kamtsatkan itäreunalta.

Tutkimusmatkan aikana tehtiin useita maantieteellisiä löytöjä ja avattiin reitti Aasian mantereelta Alaskaan. Beringin salmi, Beringin meri ja Komandorin saariin kuuluva Beringin saari saivat nimensä Vitus Beringin kunniaksi. Luulenpa, että lukijoista on mielenkiintoista tutustua naiseen, joka on suren merenkulkijan ja tutkimusmatkailijan suora jälkeläinen.

Marina Vladimirovnan perheen historiaa

1800-luvun lopussa Marina Vladimirovnan isoisä Juho Hiipakka muutti työtä etsiessään perheineen Suomesta Venäjälle. He asettuivat asumaan Pietariin. Perheessä oli viisi lasta: kaksi poikaa ja kolme tytärtä. Vallankumouksen jälkeen kaksi tytärtä muutti Suomeen ja kolmas, vaimoni äiti Saima Hiipakka, jäi asumaan Venäjälle.

Vuonna 1922 hän avioitui sotakorkeakoulun opiskelijan Vladimir Mihailovitš Beringin kanssa, josta oli tuleva erään sotatarviketehtaan pääsuunnittelija. Vuonna 1931 heille syntyi Marina-tytär, joka on minun vaimoni. Vladimir Mihailovitš pidätettiin vuonna 1933 ja vuonna 1937 hänet teloitettiin. Se oli Stalinin vainojen aikaa. Vasta vuonna 1957 hänet rehabilitoitiin kuoleman jälkeen ja kaikki syytteet hylättiin.

Kotikaupunki Taškent

Vladimir Mihailovitšin pidätys pakotti hänen vaimonsa lähtemään kiireisesti Taškentiin, jotta hän välttyisi pidätykseltä ja pelastaisi lapsensa «kansan vihollisten» lapsille tarkoitetulta lastenkodilta. Taškentista tuli heidän kotikaupunkinsa. Se pelasti heidät ja he viettivät siellä koko elämänsä. Aluksi Marina kävi lastentarhaa, sitten oli koulun ja instituutin vuoro. Sen jälkeen hän oli työelämässä, josta jäi eläkkeelle. Marina meni Taškentissa naimisiin ja sai pojan. Poika seurasi isoisän esimerkkiä, hänestä tuli upseeri. Nyt hän on eläkkeellä ja myös hänen poikansa on upseeri.

Neuvostoliiton hajottua kaikki romahti. Uzbekistanista tuli itsenäinen valtio, ja – tasavallan alkuperäisten asukkaisen kansallismielisiä tunteita hyväksikäyttäen – luotiin sellaiset olosuhteet, että ei-alkuperäiset asukkaat joutuivat muuttamaan pois Uzbekistanista. Heidän piti luopua asunnoistaan, työstään ja kaikesta mikä oli heille rakasta.

Muutto Vaasaan

Meidänkin piti lähteä Taškentista ja pyytää turvapaikkaa vaimoni äidin kotimaasta. Suomen viranomaiset suostuivat pyyntöömme saada pysyvä asuinpaikka maasta. Tulimme tänne kesällä 2004, ja nyt olemme asuneet jo kuusi vuotta Vaasassa. Muuttomme jälkeen saimme nauttia Ulkomaalaistoimiston sosiaaliviranomaisten huomiosta ensimmäisistä päivistä lähtien. He pitivät meistä huolta puolitoista vuotta.

Koiramme Musja on auttanut meitä tutustumaan asuinalueemme asukkaisiin. Sen kanssa tehdyillä päivittäisillä kävelyretkillä olemme tutustuneet moniin koiranomistajiin, jotka ulkoiluttavat kasvattejaan aamuisin ja iltaisin. Kielimuuri ei ole estänyt meitä tuntemasta ihmisten hyväntahtoisuutta ja lämpöä. Onneksi selvisi myös, että Marinalla on täällä suuri ja lämminhenkinen suku, joka tukee meitä vaikeina aikoina.

A. Tšulovitš
Teksti on kirjoitettu Marina Vladimirovna Beringin toimeksiannosta

Siirry ylös