2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 4 (19)


№ 3 (18)


№ 2 (17)


№ 1 (16)

№ 4 ( 19 ) 2009

Maahanmuutto-ongelmista maahanmuuttajatyöntekijän näkökulmasta

Viime aikoina suomalaisessa mediassa on käyty vilkasta keskustelua maahanmuuttajista, heidän tilanteestaan ja heihin liittyvistä ongelmista (siis tietenkin maahanmuuttoon liittyy ongelmia, minäkin sen tajuan!). Keskustelu on tärkeää, ja sitä on mielenkiintoista seurata, mutta jotenkin tuntuu, että siitä puuttuu maahanmuuttajien ja heidän kanssaan työskentelevien ääni. Koska minä edustan näitä molempia, päätin kertoa asiasta omasta näkökulmastani. Joskus tuntuu, että ulkomaalaistaustaisista on tullut (tai on tehty) koko kansan pelon ja vihan lähde. He kun tulevat tänne vain elämään suomalaisten rahoilla, uhkamaan vanhaa suomalaista kulttuuria, viemään työpaikkoja ja naisia; he tuovat tänne huumeita, aidsia ja rikollisuutta. Ulkomaalaisia ja sen vuoksi ulkopuolisia on helppo syyttää kaikista ongelmista. Esimerkiksi huonosta työllisyystilanteesta - ihan kuin maahanmuuttajat olisivat tämän taantuman aiheuttaneet! Maahanmuuttajistako tämä finanssikriisi johtuu? Maahanmuuttajatko potkivat ihmisiä pihalle?

Maahanmuuttajiin on helppo suhtautua negatiivisesti - niin kuin kaikkeen muuhunkin poikkeavaan. Ymmärrän hyvin, miltä ”perussuomalaisesta” tuntuu, kun hän näkee hunnutetun somalinaisen viiden lapsensa kanssa tai lauman kurdipoikia keskustassa tai minihameisen venakon. Ymmärrän, että monilla ensimmäinen ajatus on luonnollisesti ”voi hitsi, miks noi ei voi olla niin kuin me?” Ymmärrän, mutten voi hyväksyä.

Sanotaan, että ”elintasopakolaisia” tulvii Suomeen koko ajan (tulva tarkoittaa siis vain 4 000 hakemusta vuodessa, ja niistä hyväksytään todella pieni osa, mutta sitä ei yleensä mainita). Olen pitkään ihmetellyt yleisiä ”elintasopakolainen”- ja ”turvapaikkaturisti”-käsitteitä - tuntuu, että näin ajattelevat ihmiset eivät ikinä ole edes puhuneet kenenkään maahanmuuttajan kanssa. Olen lukenut jostain, että Afrikasta lähteneistä pakolaisista vain murto-osa (en muista lukua, mutta kyse oli ihan muutamasta prosentista) pääsee Eurooppaan asti. Muut kuolevat matkalla. Kysyisin vaan, että uskooko joku OIKEASTI, että nämä ihmiset jättävät kotinsa ja kaiken omaisuutensa, uhraavat elämänsä ja seilaavat kalastajaveneessä valtameren yli vain käyttääkseen hyväksi Suomen sosiaaliturvaa? Uskooko joku, että ihminen pakenee omasta kotimaastaan, koska haluaa saada ne 400 euroa kuukaudessa? Että kylmä ja pieni Suomi on niin luvattu maa? Tai että maahanmuuttajien ongelmat (kuten työttömyys ja rikollisuus) ovat jotenkin geneettisiä? No, kai joku siihen uskoo, koska silloin on helpompi olla ”maahanmuuttajakriittinen”.

En ole sinisilmäinen - meillä kenttätyöntekijöillä ei ole varaa siihen, mehän näiden ongelmien kanssa taistelemme päivittäin. Olen omassa työssäni nähnyt ja kokenut kaikenlaista: todella pahoja tilanteita, mutta myös upeita selviytymistarinoita. Olen ollut vihainen ja turhautunut - ja ylpeä ja onnellinen. Tunnen maahanmuuttajapoikia, jotka ovat olleet kymmeniä kertoja putkassa ja maahanmuuttajanuoria, jotka opiskelevat lukiossa, hoitavat koko perheen asioita ja tekevät iltatöitä. Nuoria, jotka ovat ylpeitä omista juuristaan, nuoria jotka eivät hyväksy mitään suomalaista ja nuoria jotka hylkäsivät oman kulttuurinsa tullakseen suomalaisiksi. Maahanmuuttajanuoret ovat erilaisia, ja heidän ongelmansa ovat erilaisia - niin kun ovat suomalaisetkin.

Maahanmuuttajien ongelmista saa puhua - niistä on pakko puhua. Sinisilmäinen hyssyttely on yhtä pahasta, kuin ”suomi suomalaisille” -asenne. Totuus on, että Suomessa ja koko Euroopassa on jo maahanmuuttajia ja heitä tulee lisää. Niin kauan kuin maailmassa on sotia ja kärsimystä, hyvinvoivat länsimaat joutuvat ottamaan vastaan pakolaisia. Ja niin kauan kuin nämä tulokkaat eivät löydä paikkansa uudessa kotimaassaan, ongelmina tulevat olemaan työttömyys, rikollisuus ja jengiytyminen. Tämä asia koskee kaikkia, ja helpot ratkaisut - ”suljetaan rajat ja lähetetään kaikki takaisin Somaliaan” - eivät valitettavasti toimi. Maahanmuuttajat OVAT jo täällä ja suomalaisten ON toimittava heidän kanssaan. Pitäisikö siis lopettaa uhkakuvien luominen ja alkaa puhumaan todellisista ongelmista ja niiden ratkaisuista?

Svetlana Sivil
nuoriso-ohjaaja - monikulttuurinen nuorisotyö
Vaasan kaupungin nuoriso-osasto

Artikkeli on julkaistu Helsingin Sanomien
mielipide-palstalla 19.11.2009.

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика