№ 3 ( 21 ) 2015



Ruukin Ruusa

Kuvanveistäjä Kari Ovaska

Ruukin Ruusa

Päiviönsaaren torin uusimis-ja laajennustöiden yhteydessä vuonna 1983 haluttiin torille myös virkistystä ja iloa antava paikka. Kulttuurilautakunta päätyi esittämään suihkukaivoa, jonka yhteyteen tulisi veistos. Veistoksen nähtiin kohentavan kaupunkikuvaa ja Varkauden kaupungin julkisten veistosten määrää haluttiin lisätä.

Sopimus tehtiin kuvanveistäjä Kari Ovaskan kanssa. Materiaaliksi määriteltiin kivi,
ja aiheeksi naisfiguuri/torso. Taiteilijan veistoksia oli nähty pari vuotta aikaisemmin Varkauden taidemuseon näyttelyssä, ja taiteilijan klassisen tyylittelevä käsiala miellytti. Suihkukaivo toteutettiin Kauppatorin Ahlströminkadun puoleiseen päätyyn.
Pian paljastamisen jälkeen Warkauden lehti herätti 19.7.1984 leikkimielisen nimikeskustelun veistoksen tiimoilta. Kuopiossa oli Siskotyttö, mikä siis Varkaudessa? Kaupungin oma historia tuntui tarjoavan vastauksen ja muutama vastaaja huomasi veistoksen klassisen, roomalaisen profiilin. Lukijan mielipidekirjoitus Warkauden Lehdessä oli pian, 3.8.1984 ja vastaukseksi löytyi ”Ruukin Ruusa sen olla pitää”.

Tänä päivänä Ruukin Ruusa on keskeinen osa Varkauden katukuvaa. Ruukin Ruusa on Vehmaan punaista graniittia ja sen toteutti helsinkiläinen Kiviveistämö Forsman. Ruusa on muodostunut yleiskäsitteeksi tehtaalla työssä käyvästä naisesta. Itse suihkukaivon harmaan betoniympyrän pyöreä muoto ja pinta tuo väkisin mieleen tehtaan rattaan.


Teksti ja kuva: www.varkaus.fi/palvelut/kulttuuri/
Venäjännös: Lidia Popova

 

Яндекс.Метрика