№ 1 ( 01 ) 2010

Omakuva
«Автопортрет»
(1907)

Pariisin Picasso-museo Helsingissä!

Syyskuun 2009 ja tammikuun 2010 välisenä aikana Ateneumin taidemuseossa Helsingissä oli maailmankuulun taiteilijan Pablo Picasson näyttely. Näyttely oli niin suosittu, että sitä jatkettiin kolmella viikolla. Pitkään aikaan kaupungissa ei ole nähty niin pitkiä jonoja museoiden ovilla. Elävä virta kulki eteenpäin huonosta säästä piittaamatta. Tammikuun 28. päivänä, jolloin näyttely oli esillä viimeistä päivää, museo oli auki illalla yhteentoista saakka! Edes pakkanen tai sakea lumisade eivät säikäyttäneet ihmisiä, jotka halusivat tutustua taiteeseen, ja museon työntekijät huolehtivat jonottajista tuoden heille lämmittäviä huopia.

Helsingillä kävi tuuri: Pariisin Picasso-museo oli suljettu remontin vuoksi, ja museon ainutlaatuinen kokoelma tuotiin koko laajuudessaan näytteille pääkaupunkiin. Näyttelyn kaksisataa työtä – maalauksia, veistoksia, kollaaseja, piirustuksia, grafiikkaa ja valokuvia – heijastivat taiteilijan tuotannon kaikkia vaiheita: sinistä ja punaista kautta, kubismia, klassista kautta, surrealismia ja ekspressionismia.

Näyttelyluettelon esipuheessa Suomen presidentti Tarja Halonen toteaa, että näyttely tarjoaa suomalaisille suurenmoisen mahdollisuuden tutustua lajissaan ainutlaatuisiin taideteoksiin, jotka herättävät kiinnostusta taiteeseen kaikkialla maailmassa. ”Monet meistä tietävät hänestä jotakin, mutta hänen tuotantonsa laajuus voi useimmille olla yllätys. Picasson aktiivinen luomistyö kesti yli 70 vuotta. Picasson maine on ollut vakaa koko ajan”, näin Tarja Halonen arvioi taiteilijan tuotantoa.

Asiantuntijat pitävät Picassoa kaikkein ”kalleimpana” taiteilijana; vuonna 2008 pelkästään hänen virallisesti myytyjen teostensa arvo oli 262 miljoonaa dollaria. The Times -lehti teki vuonna 2009 kyselyn 1,4 miljoonalle lukijalle, ja sen tulosten mukaan Picasso tunnustettiin parhaaksi taiteilijaksi viimeisten 100 vuoden aikana. Hänen maalauksensa ovat kaikkein ”suosituimpia” myös tauluvarkaiden keskuudessa. Mutta millainen ihminen oli tämä taiteilija, jonka taiteellinen näkemys oli ”toisenlainen”?

Picasson elämä ja taide

Pablo Ruiz Picasso syntyi 25. lokakuuta 1881 Malagassa Espanjan eteläosassa. Pablo syntyi taiteilijaksi – hänen ensimmäinen sanansa oli «piz», joka on lyhenne sanasta «lapiz» (lyijykynä espanjaksi). Pablo alkoi piirtää jo lapsena, ensimmäiset taideoppitunnit hän sai isältään piirustuksenopettaja Jose Ruizilta, ja pian Pablo oli jo ohittanut isänsä taidokkuudessa. Pablo piirsi 8-vuotiaana ensimmäisen varsinaisen öljyvärityönsä Piсadorin, josta hän ei eronnut koko elämänsä aikana.

Vuonna 1895 perhe muutti Barcelonaan, jossa Pablo opiskeli taidekoulussa. Vuonna 1897 hän oli jo Madridin Kuninkaallisen taideakatemian opiskelija, mutta palasi jonkun ajan kuluttua jälleen Barcelonaan. Epäilemättä Picasso oli nerokas oppilas, paljon parempi kuin kurssikaverinsa, jotka olivat häntä 5–6 vuotta vanhempia.

Vuonna 1900 hän muutti ystävänsä Carlos Casagemasin kanssa Pariisiin. Nimenomaan siellä hän tutustui impressionistien tuotantoon. Picasson elämässä oli tuohon aikaan monenlaisia vaikeuksia, ja hänen ystävänsä Kasagemasin itsemurha järkytti syvästi nuorta taiteilijaa.

Tällaisessa tilanteessa Picasso alkoi 1900-luvun alussa noudattaa tyyliä, jota myöhemmin alettiin nimittää siniseksi kaudeksi (1901–1904). Tämän kauden töissä ilmenevät selkeästi vanhuuden ja kuoleman, kurjuuden, melankolian ja surun teemat. ”Surullinen ihminen on aito ihminen”, totesi Picasso. Siniset värit ovat hallitsevia mestarin paletissa seuraavissa töissä: Absinttia juova nainen (1901), Tapaaminen (1902), Köyhä vanhus ja poika (1903) ja Celestinа.

Vuodesta 1904 lähtien Picasso asui pysyvästi Pariisissa. Tuolloin oli alkamassa niin sanottu vaaleanpunainen kausi (1904–1906), ja siirtymävaiheessa sinisestä vaaleapunaiseen kauteen syntyi maalaus Tyttö pallolla (A.S. Puškinille nimetty valtion taidemuseo, Moskova). Taiteilija suosi ennen kaikkea vaaleanpunaisia sävyjä, ja tuon kauden maalausten vallitsevia teemoja ovat yksinäisyys ja vaeltelevien näyttelijöiden romanttinen elämä, kuten teoksessa Akrobaattiperhe ja apina (1905).

Kuuluisuus ja lahjakkuus houkuttelivat monia kauniita naisia taitelijan luo. Kellään suurista taiteilijoista ei ole ollut niin paljon romansseja ja rakastettuja kuin Pablo Picassolla. Kerran hän sanoi: ”Valitettavasti – tai ehkä onneksi – minä tarkastelen asioita rakkauden prisman läpi”. Picasso tarvitsi naisia kuten ilmaa, naiset pitivät yllä hänen lahjakkuutensa liekkiä ja paloivat sitten neron uhriksi jouduttuaan itse tuhkaksi, kuin halot konsanaan.

Vain kahdesta mestarin muusasta tuli hänen virallisia vaimojaan. Toinen heistä, Olga Hohlova, oli venäläinen ballerina Sergei Djagilevin kuuluisasta teatteriryhmästä ja tsaarin kenraalin tytär. Hänestä tuli Picasson vaimo vuonna 1918. Heidät vihittiin ortodoksisten perinteiden mukaisesti, mutta edes Paulo-pojan syntymä ei pystynyt pelastamaan avioliittoa. Olga kuitenkin pysyi – vaikka vain muodollisesti – Picasson vaimona omaan kuolemaansa eli vuoteen 1955 saakka. Näyttelyssä oli esillä muotokuvat hämmästyttävän kauniista Olga Hohlovasta (1917) ja heidän pojastaan Paulosta harlekiinina (1924).

Picasson ensimmäinen tytär Maya syntyi vuonna 1935 Marie-Therese Walterille, joka oli taiteilijan rakastajatar ja malli. Picassolle syntyi vielä kaksi lasta, poika Claude ja tytär Paloma, erään rakastetun, Francoise Gilot’n kanssa, mutta heidän suhteensa ei ollut pitkäaikainen. Taiteilija tarvitsi koko ajan ”uutta verta”, ja hän löysi sitä – naisia, joka kohottivat hänet jalustalle ja saivat yleisön palvomaan häntä.

Picasson toinen vaimo oli nimeltään Jacqueline Roque, ja hänen kohtalonaan oli olla suuren Pablon toinen ja viimeinen vaimo ja muusa. Jacqueline oli 45 vuotta nuorempi kuin Picasso. ”Nuoren kanssa eläminen auttaa minua pysymään nuorena…” oli mestarilla tapana sanoa. Taiteilija ikuisti omiin teoksiinsa kaikki naisensa, myös tämän viimeisen, ehkä ymmärtäen että hänellä ei ole enää kovin paljon aikaa luomiselle…

Picasso kuoli huhtikuun 8. päivänä vuonna 1973. Hän oli tuolloin 91-vuotias ja hän jätti jälkeensä yli 50 000 maalausta, piirustusta, gravyyria, veistosta ja keramiikkatyötä. Picasso on haudattu Etelä-Ranskaan oman linnansa läheisyyteen.

Kubismi (1907–1919)

Värikokeiluista ja erilaisten mielialojen kuvaamisesta Picasso siirtyi muodon analysoimiseen, luonnon tietoiseen deformointiin, mikä johdatti hänet täysin uuteen tyyliin (Avignonin naiset, 1907). Vuonna 1907 Picasso tapasi Georges Braquen, ja yhdessä heistä tuli kubismin uranuurtajia. Kubismissa vartalo piirrettiin kolmena yhteenliitettynä pintana, samalla naturalismin perinteet hylättiin täysin. Picasso kiinnitti erityistä huomiota siihen, että muodot muuttuvat geometrisiksi kuvioiksi, hän suurenteli ja rikkoi mittasuhteita halkoen niitä tilassa jatkuviksi tasoiksi ja rajapinnoiksi. Picasson taulut ovat usein käsittämättömiä kuva-arvoituksia. Palauttaakseen yhteyden todellisuuteen hän lisäsi maalauksiinsa painokirjoitusta ja arkisia materiaaleja: tapetteja, sanomalehden palasia, tulitikkulaatikkoja.

Vähitellen vallitseviksi tulivat asetelmat, etenkin sellaiset, joissa oli soittimia, puhaltimia, tupakka-askeja, nuotteja, viinipulloja…

Asetelmiin ilmestyi ”kubistista salakirjoitusta”: salakirjoituksella kirjoitettuja puhelinnumeroita ja talojen numeroita, rakastettujen nimiä, katujen ja kapakoiden nimiä. Kubistinen kausi loppui ensimmäisen maailmansodan alettua, mutta Picasso maalasi yhä kubistisia asetelmia (Mandoliini ja kitara, 1924).

Avioliitto venäläisen ballerinan kanssa ja Paulo-pojan syntymä johtivat Picassoa klassisen tyylin suuntaan. Noiden vuosien ilmeikkäin työ on Olga nojatuolissa (1917).

Surrealismi (1924–1935)

Vuonna 1924 alkoi Picasson tuotannon eräs vaikeimmin ymmärrettävä ja epätasaisin kausi. Surrealistirunoilijoiden vaikutuksesta hän kuvasi hallusinaatioista, hirviöistä ja palasiksi revityistä olennoista koostuvan maailman irreaalista tunnelmaa: Nainen nojatuolissa (1929), Naisen pää, pronssiveistos (1931), Härkätaistelu (1933).

Espanjan sisällissodan (1936–1939) aikana Picasson sympatiat olivat tasavaltalaisten puolella. Huhtikuussa 1937 saksalaiset ja italialaiset lentokoneet pommittivat ja tuhosivat pienen Guernican baskikaupungin, joka oli tuon vapautta rakastavan kansan kulttuurinen ja poliittinen keskus. Picasso loi valtavankokoisen Guernica-maalauksensa kahdessa kuukaudessa. Teos oli esillä Espanjan tasavallan paviljongissa Pariisin maailmannäyttelyssä. Kubistis-surrealistiseen kollaasiin on kuvattu kaatunut sotilas, hänen luokseen juokseva nainen ja haavoittunut hevonen. Pääteemaa myötäilee itkevän naisen hahmo, jolla on kuollut lapsi käsissään, hänen selkänsä takana oleva härkä sekä liekeissä oleva naisen hahmo ylösnostettuine käsineen. Pienen pimeän aukion yllä riippuu katulyhty, ja aukiolle kurottaa pitkä käsi, jossa on öljylamppu symboloimassa toivoa.

Vaikka pelko sodanuhasta valtasi Picasson, saksalaisten miehitys ei säikäyttänyt häntä eikä häirinnyt hänen toimintaansa. Picasso pysyi Pariisissa vuosina 1940–1944 (Asetelma: härän kallo, 1942). Vuonna 1944 Picassosta tuli Ranskan kommunistisen puolueen jäsen. Hän piirsi kuuluisan Rauhan kyyhkyn vuonna 1950. Picasson sodanjälkeistä tuotantoa voidaan sanoa onnelliseksi. Hän muutti Pariisista Ranskan eteläosaan. Hän työskenteli tuotteliaasti sekä maalaustaiteilijana että keraamikkona ja loi monia mielenkiintoisia töitä: tarjoiluvateja, koristelautasia, kannuja ja eläinhahmoisia pienoisveistoksia. Vuonna 1956 ranskalaisissa elokuvateattereissa näytettiin dokumenttielokuva Picasson salaisuudet. Vuonna 1962 Picassolle myönnettiin Leninin kansainvälinen rauhapalkinto ”Kansojen välisen rauhan vahvistamisesta”.

Picasso Ateneumissa

Palatkaamme jälleen Helsingissä järjestettyyn näyttelyyn, josta haluaisin todeta, että muutaman kuukauden ajan Picasson henki eli Ateneumissa; kaikki suurta taiteilijaa tapaamaan tulleet pystyivät tuntemaan sen. Näyttely oli järjestetty suurenmoisella tavalla: jokainen kävijä sai itselleen erinomaisesti laaditun näyttelyesitteen. Minä, kuten monet muutkin, kävin näyttelyssä. Kuljimme salista toiseen ja uppouduimme yhä enemmän ja enemmän Picasson tuotantoon. Näyttelyssä oli esillä myös taiteilijan elämänvaiheista kertovia valokuvia, joita oli sijoiteltu museosalien lukuisiin näyttelytelineisiin. Eräässä salissa yleisö sai tutustua Picasson itsensä ottamiin valokuviin. Niistä näki, miten taiteilija eli, teki työtä ja rentoutui, ja miltä hän eri vuosina näytti. Museon kolmannessa kerroksessa vieraita odotti yllätys: eräästä salista oli tehty Picasson olohuone. Taiteilija halusi aina elää käsillä olevaa hetkeä; sen vuoksi myös näyttelyn yhteyteen oli lisätty olohuone. Siellä saattoi istuskella ja lukea lehtiä, sanalla sanoen tuntea olevansa vierailulla Picasson luona.

Samassa kerroksessa oli mahdollisuus tutustua myös suomalaisten taiteilijoiden teoksiin, tosin vain sellaisten, jotka ovat työskennelleet Picasson ”hengessä”; taiteilijahan herätti henkiin valtavasti jäljittelijöitä, ja hänellä oli poikkeuksellinen vaikutus 1900-luvun kuvataiteeseen. Nämä suomalaiset taiteilijat seurasivat huolella taidemaailman tapahtumia, he olivat aina olleet aktiivisia siinä: eritoten heitä kiinnosti Picasson tuotanto vuodesta 1910 eteenpäin. Nimenomaan heidän töissään saattoi tuntea suuren mestarin henkäyksen. Esillä oli 16 suomalaisen taiteilijan töitä, heidän joukossaan olivat mm. Ilmari Aalto, Alvar Cawen, Gösta Diehl, Anitra Lucander, Olli Miettinen, Unto Koistinen. Taulut edustivat eri suuntauksia – modernismia, kubismia, abstraktionismia ja kollaasia – ja yhteensä töitä oli noin 30 kpl.

Tämä suuri tapahtuma pääkaupungin elämässä ei rajoittunut vain museon seinien sisäpuolelle. Kulttuurikeskuksissa eri puolilla Helsinkiä pidettiin monenlaisia suuren taiteilijan elämään liittyviä tapahtumia. Jokainen saattoi löytää ”oman” Picassonsa: museon kirjakaupassa oli suuri valikoima postikortteja, jäljennöksiä hänen kuuluisista töistään, ja tietenkin myös näyttelyluettelo julkaistiin kauniina kolmisatasivuisena kirjana.

Kerran Picasso sanoi: ”Antakaa minulle museo, ja minä täytän sen”. Hänen toiveensa toteutui. Nykyään Picasso-museoita on jo useampia. Ensimmäinen avattiin Barcelonaan vuonna 1963, ja se toimii viidessä eri rakennuksessa. Museon vakituisessa kokoelmassa on yli 3 500 työtä. Toinen Picasso-museo avattiin Pariisiin vuonna 1984. Museossa on yli 200 maalausta, 158 veistosta, kollaaseja, tuhansia piirroksia, kuparipiirroksia sekä taiteilijan oma kokoelma. Lopulta, vuonna 2003 Picasson kotikaupunkiin Malagaan avattiin vielä yksi museo. Myös Ateneumin taidemuseo omistaa mestarin töitä. Kymmenen niistä oli esillä kolmannen kerroksen salissa.

Helsingissä on järjestetty tämän suuren espanjalaisen töiden näyttelyjä aikaisemminkin, ei tosin näin laajoja. Yhteensä niitä on ollut kahdeksan. Ensimmäinen pidettiin vuonna 1927 ja viimeinen vuonna 1979. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua siitä järjestettiin tämä kaikkein merkittävin näyttely. Nyt museon salit ovat tyhjentyneet. Näyttelyä kävi katsomassa 314 755 henkilöä, ja he tulevat vielä kauan keskustelemaan siitä. Ne, jotka eivät päässeet osallistumaan tähän taiteen juhlaan, tulevat puolestaan harmittelemaan sitä. Aivan kaikki ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että Picasson tuotannolla on ollut suuri vaikutus maailman taiteeseen ja kulttuuriin koko 1900-luvun ajan. Pablo Picasso oli eräs 1900-luvun kuuluisimmista mestareista. Huutokauppoihin eri puolilla maailmaa tulee edelleen myyntiin yhä uusia ja uusia ylistetyn mestarin vähemmän tunnettuja töitä.

Teksti: Tatjana Koski
Helsinki, 2010
Lähdet: ru.wikipedia.org
www.pablo-ruiz-picasso.ru

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика