• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 2 ( 19 ) 2016

Valtiopäivät Porvoossa, eli miten Suomi yhdistettiin Venäjään

«Antaa kansalle poliittinen olemassaolo”

Jos joskus satutte olemaan Porvoossa (ruotsiksi Borgo) ja menette vanhalta sillalta ylös kivettyä katua pitkin, niin pian näette Porvoon tuomiokirkon. Tässä tuomiokirkossa, liioittelematta, syntyi Suomen valtio. Maaliskuussa 1809 täällä avattiin valtiopäivien ensimmäinen sessio, joka koostui sen ajan neljästä eri säädystä: papistosta, aatelistosta, porvaristosta ja talonpojista. Aleksanteri I:n avaamat valtiopäivät vannoivat Venäjän tsaarin valan ja siten vahvistivat Suomen liittämisen osaksi Venäjää. Liittämisestä Aleksanteri ilmoitti jo vuonna 1808, heti silloisen Suomen pääkaupungin Turun valloituksen jälkeen.

Raatihuone Porvoossa, nykyään Historiallinen museo. Kuva: Aleksei Lantsov.

Turku valloitettiin rauhanomaisesti. Ruotsi, jonka osana Suomi oli ollut 600 vuoden ajan, antoi epätoivoisesti periksi. Kuitenkin se aika ajoin yritti tehdä vastahyökkäystä. Sota kesti syyskuuhun 1809 asti, ja se päättyi Haminan rauhansopimukseen. Hävinneellä Ruotsilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tunnustaa Suomen jo tapahtunut liittyminen osaksi Venäjää. Venäjälle liitettiin yhdessä Suomen kanssa myös Ahvenmaa ja Länsipohjan läänin itäinen alue. Tämä oli tulos paitsi Venäjän ja Ruotsin sodasta vuosina 1808–1809, myös Venäjän ja Ruotsin usean vuosisadan aikaisesta vastakkainasettelusta.

Tämä tapahtui siis syyskuussa, mutta tuolloin maaliskuussa avatessaan valtiopäivät Venäjän tsaari vahvisti aiemman lupauksensa säilyttää Suomessa Ruotsinajan lait ja perustuslain. Suomi liitettiin osaksi Venäjää suurruhtinaskunnan muodossa, oikeuksinaan laaja autonomia, joka rajoittui personaaliunioniin.

Keisari Aleksanteri I. Dzordz Doun maalaama muotokuva.

Aleksanteri I, omien sanojensa mukaan, nosti Suomen aseman muiden valtioiden tasolle. Hyvät aikomuksensa tsaari myöhemmin selitti näin: ”Aikomukseni Suomen suhteen oli se, että voi antaa kansalle sellaisen poliittisen olemassaolon, että se ei tuntisi itsensä Venäjään orjuuttamaksi, vaan että se saisi tästä liittoumasta selvää hyötyä, jonka takia sille on säilytetty paitsi kansalaislait myös poliittiset lait”.

Juhlallisten avajaisten jälkeen valtiopäivien delegaateilla alkoi työarki.

Sprengtporten, Aleksanteri, Ulrika
Valtiopäivien esityslistassa oli neljä kysymystä: armeijasta, veroista, valuutasta ja hallitusneuvoston perustamisesta. Valtiopäivien päätöksien piti auttaa luomaan työjärjestys alueen hallitukselle. Tällä välin uuden metropolin vallanpitäjät nimittivät kenraalikuvernöörin. Valtiopäivien avajaisten yhteydessä tämän tehtävän otti hoitaakseen Georg Magnus Sprengtporten – ruotsalainen, joka oli palvellut Venäjällä jo Katariinan aikana. Hän oli itsessään esiin pistävä ihminen, ja hänestä pitää kertoa erikseen.

Georg Magnus Sprengtporten. Tuntematon taiteilija.

Toisaalta Sprengtporten, sikäli kuin voidaan päätellä, erosi muista kiihkeällä temperamentillaan ja suurella seikkailunhalullaan, mutta toisaalta hän pystyi ajattelemaan kylmän viileästi ja arviomaan tilanteita rauhallisesti. Hänen loistavaan sotilasuraansa Ruotsin armeijassa tuli särö, kun hän oli noin neljäkymmenvuotias. Riideltyään kuningas Kustaa III:n kanssa (jota hän auttoi vallankaappauksessa), Sprengtporten irtisanoutui tehtävästään. Hän alkoi miettiä, mitä tehdä seuraavaksi. Aluksi hänen oli tarkoitus mennä Amerikkaan taistelemaan itsenäisyyden puolesta. Kun se ei onnistunut, hän alkoi suunnitella Suomen irtautumista Ruotsista. Suomen autonominen tasavalta Venäjän suojeluksessa – siitä tuli Sprengtportenin loppuelämän haave ja sisältö. Sprengtporten esitteli säännöllisesti sekä Aleksanterille että Katariinalle projekteja Suomen poliittisesta vapauttamisesta Ruotsin vallasta. Ja siinä, että Suomi sai suurruhtinaskunnan aseman laajoilla itsemääräämisoikeuksilla ja vapauksilla, vaikkakin Venäjän imperiumin raameissa, voi arvella, ettei Sprengtportenin ansio ollut vähäinen. Tämä status toimi progressiivisena ilmiönä Suomen valtion tulevan muodostumisen ja kehittymisen kannalta. Suomen viranomaiset tunnustivat heti tämän tosiasian. Mutta kuka Sprengtporten oli aikalaistensa silmissä? Vaikea kysymys. Viralliselle Ruotsille hän oli valtionvihollinen, ja vielä vuonna 1790 hän oli tuomittu petoksesta kuolemantuomioon. Suomessa häneen eivät luottaneet läheskään kaikki, ja suhteet Venäjän hallintoon eivät kehittyneet. Riideltyään Suomessa toimivien venäläisten joukkojen pääkomentaja Bogdan von Knorringin kanssa, hän jätti eropyynnön, joka hyväksyttiin. Tämä tapahtui ennen valtiopäivien työskentelyn loppua. Sprengtporten kuoli vuonna 1819. Kuka tämä henkilö oli – sankari, joka loi Suomen itsenäisyyden (hän muuten syntyi Porvoossa) vai kuoleman ansaitseva petturi? Jokainen voi vastata tähän oman harkintansa mukaan.

Palataan valtiopäiviin. Istunnot pidettiin säädyille erikseen. Papisto sai käyttöön kaupungin gymnasiumin. Siellä valtiopäivien avajaisten kunniaksi Aleksanteri piti juhlapuheen, ja illalla toisessa kerroksessa oli tanssiaiset. Meidän päiviimme asti kantautuva tarina kertoo Aleksanterin romanttisesta kohtaamisesta kuvernöörin kahdeksantoista vuotiaan tyttären Ulrika Möllersvärdin kanssa. Ihastuksen hurmoksessa tyttö pudotti lattialle viuhkansa… Kiireellisten asioiden hoitamisen vuoksi Aleksanteri ei voinut antaa tilaa romanttisille tunteilleen kovinkaan pitkäksi aikaa. Pian hän jätti Porvoon, sillä hänen piti käydä vielä muissakin Suomen kaupungeissa. Mutta Ulrikan hän muisti.

Ulrika Möllersvärdi.

Aateliston ja porvariston edustajat istuutuivat kaupungintalolle. Valtiopäivien työ jatkui normaalisti. On mielenkiintoista miettiä, miltä näistä ihmisistä tuntui, kun he ensimmäisinä loivat pohjan Suomen valtion lainsäädäntöä koskeviin asioihin. Tiedostivatko he, niin sanotusti, hetken suuruuden? Saattoikohan joku heistä nähdä tulevaisuuden kuvan Venäjän Suurruhtinaskunnasta itsenäisestä maailmanlaajuisesti tunnustetusta itsenäisestä valtiosta?

Kyllä saattoi, kenties Aleksanteri. Heinäkuussa hän saapui uudestaan Porvooseen päättämään valtiopäivät. Suomi oli hänelle valtakunnallisten asioiden painopistealue. Jopa niin, että hän oli pyytänyt raportoimaan Suomen asioista suoraan hänelle byrokratian ohittaen. Tämä raportoija ei ollut kuka tahansa, vaan Mihail Speranskij. Näin ollen hallinnolliset toimintatavat olivat myös joustavia. Joihinkin valtiopäivien päätöksiin venäläinen osapuoli yhtyi, toisiin taas ei. Mielenkiintoinen ratkaisu tehtiin talousasioissa: kaikki rahat jäävät suurruhtinaskuntaan, mutta valuuttana on Venäjän rupla.

Yleisesti ottaen Venäjän hallitsija rajoitti omia oikeuksiaan. Valtiopäivien avajaisissa hän lupasi uusille kansalaisilleen säilyttää jo olemassa olevat Ruotsin vallan aikaiset lait ja perustuslain, mutta määräystenmukaisesti hän on perustuslaillinen hallitsija, ei itsevaltias. Hänellä oli yksinoikeus kutsua valtiopäivät koolle, oikeus lakialoitteisiin, mutta hän ei voinut ilman valtiopäivien hyväksyntää hyväksyä ja hylätä lakeja, asettaa uusia veroja eikä muuttaa säätyjen etuoikeuksia. Kuitenkaan valtiopäiviä ei enää kutsuttu koolle Aleksanteri I:n, eikä myöskään Nikolai I:n aikana.

Vuosi 1917: ”mahdollisuuksien ikkuna”
Suurruhtinaskunnan juridinen status Venäjän imperiumin osana loi kiistan sekä suomalaisten että venäläisten lainoppineiden välille, joka jatkui monta vuosikymmentä. Yksinkertaistaen sen voi pelkistää kahden näkemyksen vastakkainasetteluksi: toisen näkemyksen muodosti M. Speranskij: ”Suomi on valtio, ei kuvernementti”, toinen näkemys taas juontui siitä, että Suomi on vain Venäjään yhdistetty lääni. Kumpikin osapuoli oli tarjoamassa omia painavia argumenttejaan. Tämä kysymys kävi entistä vaikeammaksi helmikuun 1917 vallankumouksen jälkeen. Nikolai II edeltäjiensä mukaan nimitti itseään Suomen suurruhtinaaksi. Hänen kukistaminen asetti uudella voimalla suomalaisten eteen kysymyksen maan vallasta sekä sen ja metropolin keskinäisistä poliittisista suhteista. Venäjän tapahtumat suomalainen eliitti vastaanotti ikään kuin avautuneena ”mahdollisuuksien ikkunana”. 4. joulukuuta 1917 Suomen hallituksen puheenjohtaja Svinhufvud julisti vetoomuksen ”Suomen kansan puolesta”, jossa esitettiin suurruhtinaskunnan valtiomuodon muuttamista (siirtyminen tasavaltarakenteeseen) ja uutta perustuslakiprojektia. Se sisälsi myös pyynnön ulkomaille (myös Venäjälle) tunnustaa Suomen kansan itsenäisyys ja suvereenisuus. 6. joulukuuta Suomen parlamentti ratifioi tämän dokumentin (joka tunnetaan historiassa nimellä ”Suomen itsenäisyysjulistus”). Siitä lähtien 6. joulukuuta Suomessa on juhlittu yleiskansallista juhlaa – Itsenäisyyspäivää.

Bolsevikit eivät estäneet tasavallan itsenäisyysjulistusta ja ensimmäisten ulkovaltojen joukossa he tunnustivat Venäjän entisen keisarikunnan osan suvereniteetin. Poliittisessa historiassa Suomen liitos Venäjään sai pisteen.

Yli vuosisadan kestävä Suomen ja Venäjän liitto hyödytti molempia osapuolia. Suomi kattoi imperiumin luoteisosan. Tsaarin hallinto pyrki pitämään raja-alueilla sosiaalisen vakauden kuuntelemalla suomalaisten alamaisten elinvaatimuksia, ja suomalaiset puolestaan osoittivat tsaarinhallinnolle odotettua uskollisuutta. 1900-luvulla Suomen ja Venäjän keskinäisissä suhteissa avattiin uusi sivu. Valitettavasti, traaginen. Vuonna 1918 alkoi ensimmäinen suomalais-neuvosliittolainen sota. Peräkkäiset sodat Suomen ja Neuvostoliiton välillä ikään kuin tulivat Ruotsin kanssa satoja vuosia jatkuneiden edellisten sotien tilalle. Mutta tämä onkin jo toinen tarina.

Entäpä Ulrika? Millainen kohtalo hänelle jäi? Tutustuttuaan häneen Aleksanteri vieraili kahdesti Möllersvärdeillä Mäntsälässä. Tämä tapahtui siis kaikki vuonna 1809. Kuinka pitkälle nuoren neidon ja mahtavan hallisijan välinen suhde eteni? Se jää salaisuudeksi. Myöhemmin Aleksanteri ei enää käynyt Mäntsälässä. Vuonna 1811 Ulrikasta tuli hovineito hallitsija Elisabet Aleksejevnan palatsissa ja vuonna 1813 hän meni naimisiin, mutta liitto purkautui pian. Sen jälkeen hän ei mennyt enää naimisiin. Ulrika asui koko elämänsä Porvoossa ja kuoli 87 vuoden iässä Helsingissä vuonna 1878.

Teksti: Aleksei Lantsov
Suomennos: Tiina Ynnilä

Siirry ylös