2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 | 


№ 4 (09)


№ 3 (08)


№ 2 (07)


№ 1 (06)

№ 4 ( 09 ) 2013

Pikkujoulut


FARO:n toiminnanjohtaja Stanislav Marinets tervehtii illan vieraita.

Tämä sanayhdistelmä venäjäksi kuulostaa aluksi venäläiseen korvaan hieman oudolta. Myöskään me muutettuamme Suomeen emme heti ymmärtäneet mistä tässä on kyse. Vasta vuosien kuluessa tajusimme sen merkityksen ja siitä tulikin mukava juttu. Turistit, jotka tulevat jouluksi Suomeen, yllättyvät, miten hiljakseen ja, venäläisellä mittapuulla mitattuna, tylsästi suomalaiset juhlivat joulua. Asia on niin, että joulu on Suomessa erityisesti kirkollinen juhla, aivan kuten sen kuuluukin olla. 24.12., jouluaattona kaikki perheenjäsenet kokoontuvat yhteen ja jopa aikuiset, jo omillaan asuvat lapset yrittävät päästä jouluksi kotiin, jotta voivat juhlia sitä yhdessä vanhempiensa kanssa. Klo 17 kirkoissa alkaa jumalanpalvelus, jonka jälkeen on tapana käydä sukulaisten ja läheisten haudoilla, sytyttää kynttilöitä ja laskea jouluisia seppeleitä. Tämän jälkeen kaikki sukulaiset kerääntyvät joulupöydän äärelle, antavat toisilleen lahjoja ja hiljakseen ja rauhallisesti juhlistavat joulua. Suomessa on vielä olemassa ns. joulurauha (tai joulunajan hiljaisuus), joka julistetaan koko maahan Turusta, ja jonka jälkeen ei saa metelöidä tai juhlia rajusti.

Mitkä Pikkujoulut ilman karaokea? Kaikki yhdessä laulavat venäläisiä lauluja...

25.12., varsinainen joulupäivä kuluu hiljaisissa hurskaissa mietteissä. Kaikki yhteiskunnan laitokset ovat kiinni eikä julkinen liikenne kulje. Tuona päivänä suosituin paikka on kirkko.

Pikkujoulut sen sijaan on toinen juttu! Joulua ennen pidetyt illanvietot juontavat juurensa 1920-luvulta. Tuolloin suomalaiset naiset kokoontuivat yhteen tekemään joulukoristeita myyntiin hyväntekeväisyysmyyjäisiin. Näitä tapaamisia alettiin kutsua pikkujouluiksi (ven. malenkoe Rozhdestvo). Nykyisin pikkujouluilla on hieman erilainen sävy, ja ne ovat erittäin suosittuja Suomessa. Sikäli kuin joulu on erityisesti perhejuhla, niin pikkujouluja voidaan viettää kollegoiden ja ystävien kanssa, yhdistyksissä, urheiluseuroissa jne. Työnantajatkin järjestävät työntekijöilleen pikkujouluja. Yleensä näitä juhlitaan joulukuun alusta lähtien ja niissä on erityisen mukavaa. Yksi tuttu suomalainen nainen kertoi, että joskus hän ehtii käydä jopa kymmenissä pikkujouluissa!

Pikkujoulut hotelli Crowne Plazan mukavassa ravintolassa.

Marraskuun lopussa Suomen venäjänkielisten yhdistysten liitto (FARO), johon kuuluu myös Venäläinen kulttuuriseuramme ”Liira”, järjesti jäsenyhdistystensä edustajille pikkujoulut hotelli Crowne Plazan mukavassa ravintolassa. Maittavan aterian ja mukavan jutustelun jälkeen lauloimme suurella innolla venäläisiä lauluja karaokessa. Joidenkin kappaleiden sanat olivat jo unohtuneet, mutta onneksi teksti ruudulla virkisti muistia, ja laulutaidoista riippumatta kaikki osallistuivat ystävämielisesti kuorolaulantaan. Ilta oli mukava ja erosimme iloisissa tunnelmissa, koska on hyvä kuulua tähän suureen ja sopuisaan seurueeseen. Suuret kiitokset järjestäjille tästä illasta!

Teksti: Svetlana Ranta

Kuvat: Denis Mokrousov

Suomennos: Maria Lepistö

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика