Onko sinua kohdeltu epäoikeudenmukaisesti töissä?
Lue, miten toimia työpaikan ongelmatilanteissa

Koetko, että sinua kohdellaan epäoikeudenmukaisesti tai jopa laittomasti töissä? Vai oletko jostain toisesta syystä päätynyt törmäyskurssille pomosi tai työkaverisi kanssa? Lue, miten toimia, jos kohtaat ongelmia työpaikalla.

Esihenkilöt, johtajat ja kollegat ovat kaikki työroolinsa lisäksi ihmisiä. Ja toisinaan ihmisten välille syntyy ristiriitatilanteita tai väärinymmärryksiä — myös töissä.

Erimielisyydet työpaikalla eivät välttämättä ole huono asia. Kun kollegat kunnioittavat toisiaan ja toistensa mielipiteitä, erilaiset näkemykset auttavat tekemään hyviä, perusteltuja päätöksiä.

Jos erimielisyydet kuitenkin kärjistyvät riidoiksi tai kyräilyksi, kannattaa tilanteeseen puuttua. Usein riittää, kun eripuraa aiheuttava asia otetaan esille ja omista kokemuksista ja tunteista keskustellaan avoimesti.

Jos olet joutunut ristitilanteeseen kollegasi kanssa, yritä ensisijaisesti ratkaista tilanne hänen kanssaan. Toisinaan tilanteiden selvittämiseen tarvitaan esihenkilön apua. Älä epäröi pyytää häneltä neuvoa, sillä esihenkilön tehtäviin ja velvollisuuksiin kuuluu työn sujuvuutta haittaavien tilanteiden selvittäminen.


Ongelmia työnantajan kanssa?

Jos kohtaat ongelmia työnantajasi tai esihenkilösi kanssa esimerkiksi työn tekemisen tapoihin, ehtoihin tai epäreiluun kohteluun liittyen, kannattaa ensisijaisesti yrittää selvittää asiat keskustelemalla.

Vaikka tuntuisi siltä, että työnantajasi olisi kohdellut sinua tahallaan väärin, kyseessä voi olla tahaton virhe tai epätietoisuus. Ota siis mieltäsi painava asia puheeksi esihenkilösi kanssa, esitä asiasi asiallisesti perustellen ja pysy rauhallisena.

Jos erimielisyydet koskevat työsopimusta tai työnteon ehtoja, niihin on usein olemassa selkeä oikea tai väärä vastaus. Työnteon ehdoista määrätään eri alojen työehtosopimuksissa, työsopimuslaissa ja työsopimuksessa.

Työsuhteen alussa onkin tärkeää pitää huoli, että työsopimus tehdään kirjallisena. Se kannattaa myös lukea huolella läpi ja jopa tarkastuttaa ammattiliiton juristilla. Liitot tarjoavat tätä palvelua jäsenilleen tavallisesti maksutta.

Sekä työnantajan että työntekijän allekirjoittamasta työsopimuksesta sovitut asiat on helppo tarkistaa ja sopimukseen ehtoihin voi tarvittaessa vedota.


Pyydä neuvoja luottamushenkilöltä tai ammattiliitosta

Mikäli asiat eivät selviä keskustelemalla, ota yhteyttä työpaikkasi luottamushenkilöön. Luottamushenkilö valvoo edustamiensa työntekijöiden etuja ja työehtosopimuksen ja työelämän lakien noudattamista työpaikalla sekä neuvottelee työnantajan kanssa henkilöstöä koskevissa asioissa.

Luottamushenkilön tehtävä on tukea ja neuvoa mahdollisissa ongelmatilanteissa sekä huolehtia siitä, että työntekijöitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti.

Jos työpaikallasi ei ole nimettyä luottamushenkilöä, voit olla yhteydessä suoraan ammattiliittoosi. Monilla ammattiliitoilla on neuvontapuhelimet, joihin voi soittaa ongelmista tai mieltä askarruttavista kysymyksistä.

Työturvallisuusasioissa voit kääntyä työpaikkasi työsuojeluvaltuutetun puoleen.


Mitä tehdä, jos ei kuulu ammattiliittoon?

Jos et kuulu ammattiliittoon, voit pyytää apua esimerkiksi kokeneemmalta kollegalta. Hänellä saattaa olla enemmän kokemusta työntekijöiden oikeuksista. Jos et halua keskustella ongelmista kahden esihenkilösi kanssa, kollegasi voi olla tukenasi.

Voit kysyä neuvoa myös työpaikkasi työsuojeluvaltuutetulta. Usein myös heti ammattiliittoon liittymisen jälkeen olet oikeutettu esimerkiksi juristin palveluihin.

Jos tilanne ei ratkea työpaikalla, voit kääntyä työsuojeluhallinnon puoleen tai erityisen hankassa tilanteessa pyytää oikeusapua. Oikeusavusta voit saada avustajan, joka neuvoo sinua oikeudellisten asioiden hoitamisessa.

Tarvittaessa voit olla yhteydessä myös poliisiin, joka voi viedä asian eteenpäin.


Lähde: duunitori.fi/tyoelama

Venäjännös: Irina Kekman
Käännöksen tarkistus: Sofia Rattuli

Siirry ylös



Яндекс.Метрика