Rakennusliitto syyttää: ukrainalaisia työntekijöitä on käytetty törkeästi hyväksi Tampereella isolla työmaalla

Rakennusliiton tarkastuksen mukaan työntekijöitä on siirretty kevytyrittäjiksi ja palkkoja on maksamatta. Työmaan pääurakoitsija odottaa selvitysten valmistumista ennen jatkotoimenpiteistä päättämistä.

Anu Leena Hankaniemi, Pasi Punkari, Yle uutiset, 18.1.2023


Rakennusliitto syyttää kovin sanoin Tampereen isoa rakennusurakkaa siitä, että ukrainalaisia työntekijöitä on törkeästi hyväksikäytetty.

Liitto on tehnyt tarkastuksen Tampereen Sulkavuoren jätevedenpuhdistamon työmaalle.

Rakennusliiton lähettämän tiedotteen mukaan ukrainalaisia pakolaisia on siirretty ns. kevytyrittäjiksi, joille maksetaan alle puolet asianmukaisesta laskutuksesta.

Työmaan johto oli sanonut liitolle, että ukrainalaiset on Suomeen välittänyt «latvialainen hyväntekeväisyysjärjestö». Rakennusliiton mukaan kyseessä on työvoimaa vuokraava latvialainen yritys.

— Työmaalla vallitsi jopa epätietoisuus siitä, kenen palveluksessa kyseiset työntekijät ovat. Työmaan johdolla ja työntekijöillä oli eri tieto siitä, kuka maksaa työntekijöiden palkat, sanoo Rakennusliiton sopimusalavastaava Toni Malmström tiedotteessa.


Ukrainalaisille maksettu vähän palkkaa

Tilanne on johtanut Rakennusliiton mukaan alipalkkaukseen. Kokeneille raudoittajille maksetaan Sulkavuoren työmaalla liiton mukaan alle puolet summasta, joka mahdollistaisi aidon yrittäjänä työskentelemisen. Noin 14 euron tuntipalkasta vähennetään monia maksuja, jolloin nettopalkka on jäänyt kokeneilla työntekijöilläkin kymmenen euron tuntumaan.

Lisäksi tarkastuskäynnillä paljastui, että tammikuussa työntekijöille oli maksettu vasta marraskuun palkkoja. He työskentelivät arkipäivisin 10 tuntia ja lauantaisin kuusi tuntia.

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kimmo Palonen pitää tapausta törkeänä.

— Ulkomaisen työvoiman, tässä tapauksessa ukrainalaisten sotapakolaisten, riiston naamioiminen hyväntekeväisyydeksi ylittää kaikki rajat. Kyse on harmaasta taloudesta ja ihmisten hyväksikäytöstä.

Palosen mukaan tapauksesta ilmoitetaan aluehallintovirastolle, poliisille, verottajalle ja Maahanmuuttovirastolle.

Sulkavuoressa rakennetaan kuuden Pirkanmaan alueen kunnan ja kaupungin yhteistä keskusjätepuhdistamoa kallion sisään. Isossa hankkeessa ovat mukana Kangasala, Lempäälä, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi. Rakennustyömaa tehdään verorahoin.


Pääurakoitsija: Selvitykset ovat kesken

Sulkavuoren työmaalla pääurakoitsijana toimii Kreate oy:n ja Aki Hyrkkönen oy:n muodostama työyhteenliittymä TYL Sulkavuori.

Kreate oy:n projektipäällikkö Jussi Kiuru kertoo, että asiat joihin Rakennusliitto tiedotteessaan viittaavat, ovat nyt aliurakoitsijoilla selvityksessä.

— Prosessi on kesken ja tutkinta on käynnissä. Emme ole vielä miettineet jatkotoimenpiteitä. Odotamme rauhassa ne selvitykset, kertoo Kiuru.

Kreate ei ole vielä katkaissut minkään aliurakoitsijoiden sopimuksia eikä sellaisia keskusteluja ole käyty.

— Se mitä selvitys osoittaa niin toimenpiteet ovat sitten sen mukaisia, kertoo Jussi Kiuru.

Osa tutkinnan piirissä olevista aliurakoitsijoista on saanut jo työnsä valmiiksi ja he ovat poistuneet työmaalta. Osa jatkaa vielä työtään.

Jussi Kiuru ei tässä vaiheessa tutkintaa täysin allekirjoita Rakennusliiton nyt julkisuuteen tuomia asioita.

— Mitä me olemme asiaa selvittäneet, meillä on osin ristiriitaista tietoa Rakennusliiton tietoihin verrattuna, Kiuru kertoo.

Tampereen seudun keskuspuhdistamon toimitusjohtaja Timo Heinonen kertoo, että he ovat saaneet juuri tiedon koko asiasta Rakennusliiton tiedotteen kautta.

— Emme asiaa nyt kommentoi, koska selvitystyö on ihan kesken, Heinonen sanoo.


Lähde:yle.fi

Venäjännös: Irina Kekman
Käännöksen tarkistus: Sofia Rattuli

Siirry ylös



Яндекс.Метрика