ELÄKETUKEA VOI HAKEA TOUKOKUUSSA

KELA

Pitkään työttömänä olleet voivat hakea eläketukea toukokuun alkupuolella. Kela maksaa etuutta aikaisintaan kesäkuun alusta.

Kelaan on tulossa uusi etuus, eläketuki. Se turvaa toimeentuloa pitkäaikaistyöttömälle, joka on täyttänyt 60 vuotta ennen 1.9.2016.

– Tuki on takuueläkkeen suuruinen eli tänä vuonna 760,26 € / kk. Tukea maksetaan siihen saakka, kun henkilö siirtyy esimerkiksi työeläkkeelle. Tuen maksaminen päättyy viimeistään silloin, kun henkilö täyttää 65 vuotta, kertoo etuuspäällikkö Pirjo Raute.

Pitkäaikaistyötön voi saada eläketukea, jos hän asuu Suomessa, on syntynyt ennen 1.9.1956 ja on saanut työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea lähes yhtäjaksoisesti 5 vuoden ajan ajanjaksolla 1.9.2010–31.8.2016. Lisäksi edellytetään, että henkilöllä on ollut oikeus työmarkkinatukeen 31.8.2016.

– Kyseessä on siis etuus, joka on voimassa vain tietyn ajanjakson. Olemme arvioineet, että eläketuen saajia olisi noin 5 300, Raute kertoo.

– Eläketukea voi hakea toukokuun alkupuolelta lähtien. Tuen voi hakea myöhemminkin, jos se tuntuu hyvältä ratkaisulta tai jos ei ole huomannut hakea tukea heti. Tuki voidaan myöntää takautuvasti enintään 6 kuukaudelta.

– Kela on juuri julkaissut verkkosivun eläketuesta. Huhtikuun puolivälissä lisäämme sivuille tietoa eläketuen hakemisesta. Lisäämme myös hakulomakkeen ja -ohjeet sekä muuta tarpeellista, kuten tietoa muiden etuuksien vaikutuksista eläketukeen, kertoo viestinnän asiantuntija Katri Pyykkö.

Tutustu uusiin verkkosivuihin: www.kela.fi/elaketuki


Lähde: Kela, tiedote, 22.02.2017
Venäjännös: Lidia Popova


---------------------------------------------------------------------
Tämä artikkeli on julkaistu seuraavissa Mosaiikki-lehdissä:
Mosaiikki № 9-10 (121-122) 2016
Mosaiikki-Tampere № 1 (33) 2017
Mosaiikki-Helsinki № 1 (29) 2017
Mosaiikki-Vaasa № 1 (47) 2017



Яндекс.Метрика