№ 9-10 ( 121-122 ) 2016

”Aikakone, pala lapsuutta” – niin sitä sanotaan

Neuvostoaikaisten peliautomaattien museo.

Päivästä toiseen Neuvostoaikaisten peliautomaattien museo ilahduttaa kävijöitään hämmästyttävillä näyttelyesineillä, joita voi katsella, mutta joilla saa myös pelata. Museo on ainutlaatuinen lajissaan, sillä juuri täällä saa pelata yllin kyllin alkuperäisillä neuvostoajan pelikoneilla.


Peliautomaattien syntymisen historia Neuvostoliitossa on kaukana yksinkertaisesta ja on varsin mielenkiintoinen. Kaikki alkoi Neuvostoliiton kulttuuriministeriön ”Huvilaitteet 71” -maailmannäyttelystä elokuussa 1971 Gorkin puistossa, jonne oli tuotu erilaisia nähtävyyksiä länsimaista, ja vastaavia alettiin valmistaa Neuvostoliitossa. Juuri 1970-luvun alussa alkoi pelikoneiden massatuotanto. Vuosina 1970–1990 tehtiin noin 70 erilaista kolikkopeliautomaattia ”viihdykkeeksi, virkistykseen ja kansan silmänliikkeen sekä reaktion kehitykseen” .

Jos katsomme maailman ensimmäisten peliautomaattien historiaa, niin ne alkoivat ilmetä USA:ssa 1800-luvulla. Kuitenkaan nämä koneet eivät kuuluneet uhkapelien joukkoon, sillä näistä koneista saattoi saada palkinnoksi matkamuiston tai rihkamaa. Tilanne muuttui Suuren laman aikana, kun Nevadan osavaltiossa 1930-luvulla laillistettiin kasinot ja rahapeliautomaatit.

Mielenkiintoista on myös se, että pelikoneiden valmistus Neuvostoliitossa tapahtui 22:ssa sotatarviketehtaassa ja niiden tuotanto järjestettiin neuvostoyhtiö Sojuzattraktsionin kautta. Suurin ero neuvostoautomaateissa länsimaisiin oli se, että ne oli tarkoitettu ajanvietteeksi eivätkä uhkapelaamiseen. Siihen aikaan, kun lännessä vallitsi ”yksikätisiä roistoja”, Neuvostoliitossa kaikenlainen uhkapeli oli kielletty, ja voiton sattuessa kohdalle neuvostokoneesta saattoi saada palkinnoksi ylimääräisen pelin. Kuitenkin sellaisissa koneissa kuin ”Zond”, (suom. sondi) ”Kran” (suom. nostokurki) oli mahdollista tavoitella metallisella kouralla makean makuista palkintoa. Tällaisella periaatteella toimivat peliautomaatit vakiintuivat kauppoihin kävijöiden viihdykkeeksi, vaikka muut neuvostopeliautomaatit sijaitsivat puistoissa, pioneerileireillä tai elokuvateatterien auloissa.

Neuvostoaikaisten peliautomaattien museo.

Peli käynnistyy 15 kopeekan kolikolla ja jotta pääsee eteenpäin, tulee seurata pelin ohjeita, jotka on asennettu kaikkiin koneisiin. Ohjeet tekivät pelistä selkeämmän ja niiden avulla oli mahdollista voittaa ylimääräinen palkintopeli. Huomionarvoista on se, että palkintopelin saattoi saada vain kerran, jotta peli ei aiheuttaisi riippuvuutta ja pelinhimoa ihmisille. Luonnollisesti pelikoneet herättivät kiinnostusta lasten lisäksi myös aikuisten parissa. Joillekin koneille kerääntyi halukkaita pelaajia jonoksi asti, mutta kaikkein legendaarisin pelikone on oikeutetusti ”Morskoj boj” (suom. Meritaistelu), jossa pelikone imitoi sukellusvenettä. Pelaajan tehtävänä on upottaa kymmenen alusta periskoopin avulla. Yrityksiä on kymmenen. Pelikonetta on valmistettu vuodesta 1973 ja se on tehty amerikkalaisen pelikoneiden ”Sea Rider” ja ”Sea Devil” mukaisesti. Neuvostoliiton aikana Morskoj boj -peli asennettiin myös oikeisiin sukellusveneisiin, jotta merimiehet pystyisivät harjoittelemaan silmien tarkkuutta. Konetta toimitettiin Neuvostoliiton sisämarkkinoille ja jopa Suomeen.

Huolimatta siitä, että laitteet oli muokattu amerikkalaisten ja eurooppalaisten pelikoneiden mallista, Neuvostoliitossa oli koneita, joita vastaavia ei löytynyt mistään muualta maailmassa. Esimerkiksi ainutlaatuinen pelikone Repka-silomer (suom. Nauris-voimamittari) on luotu venäläisen kansansadun, nimeltä Nauris, pohjalta (suom. huom. venäläisessä kansansadussa naurista piti kiskoa ylös kaikin voimin isolla porukalla). Voiman saa mitattua, kun vetää kumisesta lenkistä kaikin voimin. Jotta tämä periaate toimisi länsimaisissa koneissa, pitäisi voiman mittaamiseksi hakata vasaralla tai moukarilla käyttäen raakaa voimaa. Neuvostoajan Nauris-pelikoneessa minkäänlaista brutaaliutta ei tarvita, tarvitsee vain kiskoa lenkistä. Myös pelikone ”Gorodki” on tehty samannimisen venäläisen kansanpelin perusteella, joka on aina nauttinut suurta suosiota (suom. huom. peli muistuttaa suomalaista kyykkää). Gorodki-pelistä neuvostoaikana tuli urheilulaji ja se elää yhä edelleen. Pelikone ”Konjok gorbunok”, on luotu Pjotr Jeršovin kuuluisan samannimisen sadun pohjalta (suom. Pieni kyttyräselkäinen hevonen).

Peliautomaattien tuotanto tuli valtiolle kalliiksi, keskimäärin se maksoi puolet pienen auton hinnasta. Kaikki voitot kuuluivat tietenkin valtiolle, päivän minimitavoitteena oli 7–8 ruplaa ja pääsääntöisesti se toteutui. Suotta eivät automaatit olleet niin kalliita tuottaa, sillä niiden ”sisus” oli paljon haastavampi ja laadukkaampi kuin amerikkalaisissa prototyypeissä. Iästä riippumatta ne toimivat edelleen.

Neuvostoaikaisten peliautomaattien museo.

Neuvostoaikaisten peliautomaattien museo palauttaa ihmiset aikaan, jolloin koneet olivat vallalla. Museo aloitti toimintansa vuonna 2007 ja sijaitsee nyt aivan Moskovan keskustassa osoitteessa Kuznetsky most 12.

Museon perustajat, peli-intoilijat Aleksandr Stahanov, Maksim Pinigin ja Aleksandr Vugman, keräsivät muutamia neuvostoaikaisia peliautomaatteja. Aluksi automaatit asetettiin Moskovan valtion teknillisen yliopiston MAMI:n kellariin väestönsuojaan. Kokoelma koostui sillä hetkellä 30 koneesta. Tänä päivänä museossa on yli 60 peliautomaattia, ja ne kaikki ovat toimivia. Peruskokoelmasta löytyy sellaisia kuuluisia pelikoneita kuten ”Morskoj boj – Meritaistelu”, ”Basketbol – Koripallo”, ”Snaiper – Tarkka-ampuja”, ”Penalti – rangaistuspotku”, ”Zond – Sondi” ja ”Udatsnij vystrel – Onnistunut laukaus” sekä monia muita. Kuten ennen vanhaan, koneet toimivat aidoilla neuvostoajan 15 kopeekan kolikoilla, jotka kuuluvat lipun hintaan.

Retkiä ja tutkimusmatkoja etsimään sopivia pelikoneita järjestetään säännöllisesti. Niitä etsitään entisiltä pioneerileireiltä, hylätyistä huvipuistoista, jotka sijaitsevat maan eri kolkissa tai entisissä neuvostotasavalloissa.

Museota kutsutaan oikeutetusti omalaatuiseksi aikakoneeksi, jonne voi päästä kuka tahansa. Museon kävijät ovat hyvin erilaisia. On vanhempaa sukupolvea, jotka ovat eläneet neuvostoaikana ja nähneet itse nämä pelikoneet, on heidän lapsia ja lastenlapsia. Näin ollen, museo edistää sukupolvien välisiä suhteita. Voidaan sanoa, että on erittäin mielenkiintoista sukeltaa lapsuuteen, nähdä millä heidän vanhempansa pelasivat, mikä silloin oli suosittua ja mikä riemastutti.

Museon työntekijät pitävät päivittäin opaskierroksia, joilla voi saada paitsi tietoa peliautomaattien historiasta, mutta myös kurkistaa koneiden sisään ja nähdä kuinka ne toimivat. Ensimmäisessä kerroksessa kävijät voivat kokeilla automaatista tulevaa aitoa hiilihapollista vettä. Kone toimii oikeilla 3 kopeekan kolikoilla. Hiilihapotettua vettä varten siirappia valmistetaan 90-luvun valtion standardien mukaisesti. Museossa voi myös kokeilla oikeaa pirtelöä, joka on tehty Neuvostoliiton aikaisella tehosekoittimella nimeltään ”Voronež”. Pirtelön valmistuksen ja maun salaisuus on tehosekoittimen erikoisessa vispilässä. Lisäksi museosta voi ostaa mielenkiintoisia matkamuistoja, kuten aitoja neuvostoliittolaisia lippuja, magneetteja ja rintamerkkejä, joissa on kuuluisien pelikoneiden kuvia. On myös design-julisteita ja karkkia, jonka mielenkiintoisen käärepaperin on suunnitellut ORZ-design-studio, ja paljon muuta.


Teksti: Gilyan Basangova
Kuvat: Tatjana Doultseva ja Peliautomaattien museon arkisto
Suomennos: Seliina Tiainen

Siirry ylös