2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 | 


№ 4 (09)


№ 3 (08)


№ 2 (07)


№ 1 (06)

№ 1 ( 06 ) 2013



Valopilarit

Tämän jutun olen kuullut tuttavaltani Nataljalta, joka asuu Imatralla Mansikkalan kaupunginosassa. Hän kertoi, että 17.1.2013 kello 12 yöllä näkyi ikkunasta hyvin erikoinen ilmiö. Ensin taivaalle ilmestyi ikään kuin pyöreitä valoläikkiä. Nataljan kiinnostus heräsi ja hän meni parvekkeelle. Hän näki, että pilkut alkoivat kasvaa ja venyä pituutta. Tapahtuman tuntui niin epätodelliselta, että Natalja säikähti pikkuisen, olihan hän kuullut paljon paranormaaleista ilmiöistä, lentävistä lautasista ja sellaisista. Vuoksen päälle muodostui kirkkaita valopilareita. Näky oli lumoavan kaunis. Oli pakkanen, ja pilvettömältä taivaalta kurkkivat kirkkaat tähdet. Ilmiö kesti parikymmenen minuutin ajan. Hän yritti valokuvata näkemäänsä, mutta se ei onnistunut. Näystä hämmentyneenä hän ei saanut unta pitkään aikaan. Natalja oli asunut aiemmin pohjoisessa ja nähnyt usein revontulia, mutta tämä oli jotain aivan uutta. Seuraavana päivänä Natalja löysi Internetistä ilmiön nimen ja kuvauksen: valopilari.

Selvisi, että ilmiötä esiintyy eri puolilla maapalloa talvisaikaan. Asiasta kirjoitetaan näin.

  • Valopilarit ovat mielenkiintoinen luonnonilmiö. Näinkin upean efektin luomiseen tarvitaan vain valoa ja vettä.
  • Valopilari näyttää kapealta pylväältä, joka nousee suoraan ylös ja/tai laskeutuu alas valonlähteestä erityisesti silloin, jos ilmiö esiintyy yöaikaan ja se syntyy keinovalosta.
  • Kun luonnon- tai keinovalo osuu ilmassa (yleensä lähellä maanpintaa) leijuviin jääkiteisiin, heijastuu se niiden pinnasta. Kun valonlähde on lähellä maanpintaa tai maassa, muodostuu sen yläpuolella leijaileviin kiteisiin valopilari.
  • Valopilareita näkee usein kuun, kaupungin valojen ja muiden kirkkaiden valonlähteiden ympärillä.
  • Valopilari voi lähteä myös auringosta (silloin sitä sanotaan auringonpilariksi) tai kuusta.

Tällaisia ilmiöitä on havaittu viime aikoina Alaskassa, Japanissa, Venäjän Toljatissa ja Tverissä sekä nyt, kuten kävi ilmi, myös meillä Imatralla.

Teksti: S. Ranta, lähde: Internet-sivu

Kuvat: http://en.wikipedia.org
Suomennos: Tiia Moilanen

 

Яндекс.Метрика