Tässä numerossa:
Arkisto:
№ 4 ( 37 ) 2008
Tulin Jyväskylään talvella 2001. Kuinka paljon erilaisia tapahtumia sen jälkeen onkaan ollut, suuria ja pieniä! Kaupungin ulkonäkö on muuttunut huomattavasti, sen asukkaiden koostumus on tullut monikansallisemmaksi ja pihoilla juoksentelee iloisia, eri kielillä juttelevia lapsia.
Joskus yritän kuvitella, millaista elämäni olisi, jos en olisi muuttanut. Olisiko se parempaa vai huonompaa? Yksiselitteisen vastauksen antaminen nyt, yli seitsemän vuoden jälkeen, on hyvin vaikeaa. Joissakin asioissa olen plussan puolella, joissakin miinuksella. Mutta siinä ei ole mitään epätavallista. Yksinkertainen elämän laki: jos jotain tulee lisää, jotain ehdottomasti myös vähentyy. Toinen sääntö: oma koti pitää rakentaa sinne, missä asuu. Se on usein hyvin, hyvin vaikeaa. Tiedän ihmisiä, jotka eivät pystyneet siihen ja jotka ovat palanneet takaisin. Tiedän myös ihmisiä, jotka pyrkivät kaikin voimin menemään eteenpäin. On vielä eräs ihmistyyppi, jota en ymmärrä. Nämä uneliaaseen tilaan jähmettyneet ihmiset harhailevat elämässään tietämättä itsekään minne – näin minusta tuntuu.
Uusi tie on täynnä yllätyksiä. On mukavia kohtaamisia ja mielenkiintoisia tapahtumia – on myös raskaita epäonnistumisia ja katkeria pettymyksiä. Ehkä kannattaa pitää mielessä se, että vaikeuksista selvittyään ihminen kokee iloa ja ylpeyttä. Mitä virran mukana uiva ihminen kokee – sitä en pysty sanomaan.
Se kysymys ei ole minulle.
Kunnioittavasti,
Mosaiikki-lehden päätoimittaja
Tatjana Doultseva ja toimituksen innokas porukka