• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 4 ( 37 ) 2008

Miten Leopold-kolli joutui vahingossa lääkäriin

Minä ja 9-vuotias tyttäreni koimme marraskuussa seuraavanlaisen seikkailun. Meidän piti päästä lääkäriin hänen pitkittyneen yskänsä vuoksi, mutta terveyskeskukseen pääsee kätevästi vain autolla. Autoa ei ollut käytössä, isä käy sillä töissä. Taksin käyttö taas on kallista. Muita vaihtoehtoja olisi ollut mennä kahdella bussilla, kävellä kolme kilometriä tai ajaa pyörällä. Pyörällä ajaminen olisi ollut vaarallista, sillä tiet olivat jäisiä, joten viimeinen vaihtoehto ei tullut kysymykseenkään. Kaiken lisäksi tulin myöhässä kaupungin keskustassa olleesta kokouksesta. Syöksyin salamana kotiin, syötin lapsen ja kissan. Lääkäriin päätimme mennä kävellen. Aikaa vain oli liian vähän! Kotona ei ollut ketään, joten emme halunneet jättää kissaa sinne; se tekee ilkeyksiä ja repii tapetteja.

Jätimme kissan ulko-oven eteen ja lähdimme kävelemään. Kävelimme eteenpäin, mutta kissa seurasikin perässä. Kuljimme kauemmas ja kissa kulki takanamme, kuin uskollinen Muhtar-koira. Kannoimme sen sylissä autotien yli, muuten se olisi juossut auton alle. Kuljimme halki metsikön, jossa harakat lentelivät ja raakkuivat. Kissan metsästysvaistot heräsivät. Sanoin Elinalle: päästetään Pold irti tänne metsikköön, me löydetään se täältä sitten tunnin päästä. Hän vastasi: – Ei mistään hinnasta!
Tietenkin lapsi oli oikeassa. Sitten on suhteellinen käsite. Mitä jos emme SITTEN löydäkään sitä?! Katsoin kelloa: ME MYÖHÄSTYMME! Vähitellen alkoi nousta paniikki. Yritin soittaa terveyskeskukseen, mutta se ei ollutkaan niin helppoa! Otimme kissan syliin ja kannoimme sitä eteenpäin, koska seutu oli sille jo vierasta. Olimme tulleet toiseen kaupunginosaan. Juoksin talojen lähellä olevalla parkkipaikalla olleen miehen luo - hän oli puhdistamassa autonsa jäisiä ikkunoita ennen liikkeellelähtöä - ja selitin tilanteen. Kissa istui rauhallisesti sylissäni ja sen läsnäolo täydensi kertomustani elävästi. Se ikään kuin pyysi katsellaan ihan samaa kuin omistajansakin. Se teidän olisi pitänyt nähdä! Meidät vietiin autolla nopeasti perille, kävellen olisimme tallustelleet vielä viisitoista minuuttia.

Menimme terveyskeskukseen ja työnsimme kissan reppuun, jotta se ei kiinnittäisi liikaa huomiota. Emme laittaneet repun vetoketjua kiinni, jotta kissa näkisi päivänvaloa. Menimme ilmoittautumaan, että olemme tulleet paikalle. Emmekä olleet edes myöhässä! (Tämän ilontunteen pidimme sisällämme!) Lääkäri kutsui meidät huoneeseen. Selitin suomalaislääkärille, miksi meillä on kissa mukana… Hän ei häätänyt meitä pois, hän tuntui olevan ymmärtäväinen ja ihmisläheinen nainen. Varmaan hänellä itselläänkin on kotieläimiä. Hän kuunteli Elinaa stetoskoopilla, ja tyttö puolestaan katsoi Poldia, hän oli huolissaan ystävästään… Tässä vaiheessa meidän raidallinen, viiksekäs ystävämme ei enää kestänyt, se kieltäytyi istumasta repussa ja alkoi mouruta. Oli pakko päästää se repusta pois. Se teki kunniakierroksen lääkärin vastaanottohuoneessa, sitten otin sen taas syliin. Lääkäri selitti meille lapsen yskän syyn: pitkittynyttä flunssaa muka (jotkut ihmiset ovat sairastaneet kuukaudenkin). Hän määräsi samat lääkkeet, joita meillä oli jo kotona hyllyssä ja joita tytär kieltäytyi ottamasta. Sitten hyvästelimme
lääkärin.

Kun tulimme ulos terveyskeskuksesta, kysyin tyttäreltä: mitäs nyt, mennäänkö kotiin linja-autolla, taksilla vai kävellen? Päätimme ottaa riskin ja mennä linja-autolla ja kävellä sitten osan matkasta. Kissoja ei saa viedä linja-autoon, joten meidän Leon oli pakko istua repussa, jonka vetoketju oli kiinni. Mutta siihen mennessä se olikin jo sopivan väsynyt, se oli hermoillut tarpeeksi ja oli valmis kestämään. Mutta ei kovin kauan, vielä linja-autossa ollessamme se tuli levottomaksi. Ei sentään alkanut huutaa, on meillä hyvin kasvatettu kissa! Sitten jatkoimme matkaa kävellen, muistelimme seikkailuamme naureskellen. Koko tämä tapaus oli YHTÄ SUURTA POIKKEUSTA SÄÄNNÖISTÄ. Meidän piti mennä lääkäriin ilman kissaa, mutta jouduimme menemään kissan kanssa, meidän piti myöhästyä, mutta emme myöhästyneet, koska meidät vei perille täysin tuntematon suomalaismies. Lääkäri ei olisi saanut päästää meitä työhuoneeseen kissan kanssa, mutta meidät päästettiin… Linja-auto on kissalle ilman kuljetuslaatikkoa tabu, mutta me olimme kyydissä kolmen pysäkinvälin ajan. Kotiin tultuani kysyin itseltäni: KUMPIA ELÄMÄSSÄ ON ENEMMÄN, SÄÄNTÖJÄ VAI POIKKEUKSIA SÄÄNNÖISTÄ?

Minusta tuntuu, että tämä oli Elinalle yksinkertainen, mutta hyvä oppitunti elämästä: sosiaalisuudesta, kekseliäisyydestä ja optimismista. Me emme jättäneet kissaa kohtalon armoille, ja siispä tämä juttu käsitteli myös uskollisuutta ja ystävyyttä.

Teksti ja kuvat: Hilma Bukareva
Käännös: vapaaehtoinen avustaja Eveliina Heino

Siirry ylös