№ 1 ( 01 ) 2010

Helsinki — rakkauteni!

Muutin Helsinkiin jo vuosia sitten. Oli aikainen kevät, maaliskuu. Kaupungissa minua hämmästyttivät puhtaat vastapestyt kadut, kahviloiden avoimista ovista leijaileva kahvin ja pullan tuoksu, siistit talot ja lukuisten kirkkojen selkeät siluetit. Ikään kuin talvea ei olisi ollut lainkaan! Aurinko paistoi kirkkaasti, päivä oli vasta aluillaan ja minä ajattelin: ”Tässä kaupungissa minä nyt asun, ja kaikki on aivan uutta ja erilaista!”

Ensin kaupunkiin pitää kuitenkin tutustua, ja sitä varten uppouduin sen historiaan. Jokaisella pääkaupungilla on omat kasvonsa. Helsingissä se tarkoittaa uuden ja vanhan yhdistelmää, sitä, että kaupungin kauneus yhdistyy luonnon kauneuteen ja läntisen nykyarkkitehtuurin ja Venäjän imperiumin tunnelma sulautuvat yhteen, mikä on erityisen hyvin aistittavissa kaupungin vanhan keskuksen kaduilla. Suomalaiset nimittävät kaupunkiaan hellästi Itämeren tyttäreksi.

Nykyinen Helsinki on uuden ajan kaupunki, mutta siinä voi nähdä Suomen moni-ilmeisen historian piirteitä. Ainutkertaiset arkkitehtoniset tyylit ja menneiden aikakausien tunnelma ovat säilyneet eri kaupunginosien rakennusperinteissä. Kuningas Kustaa Vaasan vuonna 1550 perustamasta Helsingistä ei käytännössä ole säilynyt mitään; kaupunki perustettiin tuolloin Vantaa-joen suulle, ja sen tarkoituksena oli heikentää Tallinnan asemaa. 1500–1800-luvuilla puinen Helsinki paloi useita kertoja maan tasalle, mutta se syntyi aina uudelleen. Pitkä Ruotsin vallan kausi jätti kuitenkin lähtemättömän muiston Suomen kulttuuriin. Esimerkkinä siitä on Suomenlinnan (Sveaborg) merilinnoitus massiivisine muureineen; ruotsalaiset rakensivat sen 1700-luvulla suojaamaan kaupunkia mereltä päin.

K. L. Engel – uuden pääkaupungin luoja

Kun Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809 (vuosina 1808–09 Ruotsin ja Venäjän välillä käydyn sodan seurauksena), Helsinki oli vielä pieni puutalokaupunki. Vuosi 1812 oli erityisen tärkeä vuosi Helsingin historiassa, tuolloin kaupunki julistettiin autonomisen Suomen pääkaupungiksi. Monet kaupungin nähtävyydet luotiin 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla kaupungin keskustaa rakennettaessa. Noina vuosina Helsingissä oli enintään 4000 asukasta, 1900-luvun alussa asukkaita oli jo 79 000, ja nykyään kaupungin asukasluku on kasvanut jo 560 000:een.

Helsinkiläiset esittelevät ylpeinä vierailleen vanhan keskustan arkkitehtuurin aarteita: Senaatin toria, Esplanadia, Kauppatoria ja Katajanokkaa. Joka puolelta voi löytää Helsingin ensimmäisen arkkitehdin Karl Ludvig Engelin luomuksia, ja sen vuoksi haluan kertoa niistä hieman tarkemmin.

Berliinin arkkitehtuuriakatemiasta valmistunut Karl Ludvig Engel (1778–1840) oli hyvin lahjakas ja kunnianhimoinen ihminen. Vuonna 1808 hän muutti asumaan ja työskentelemään Venäjän Imperiumiin, ensin Revellin (Tallinna) kaupunkiin, jossa hän suunnitteli kolme rakennusta. Sen jälkeen hän työskenteli jonkun aika Suomessa, Turussa, jonne hän suunnitteli observatorion. Engelistä tuntui kuitenkin, että hänellä on kykyjä enempäänkin, ja lopulta vuonna 1815 hän muutti Pietariin.

Noina vuosina venäläiset ja eurooppalaiset arkkitehdit loivat ainutlaatuisia arkkitehtonisia kokonaisuuksia kaunistamaan Venäjän Imperiumin pääkaupunkia. Kuuluisien kollegojen töissä oli paljon opittavaa arkkitehti Engelille. Hän rakastui ensi näkemältä venäläiseen klassiseen tyyliin ja pysyi sille uskollisena elämänsä loppuun saakka.

Nimenomaan sen vuoksi Helsingin ensimmäisen asemakaavan laatinut J. A. Ehrenström kutsui vuonna 1816 arkkitehti Engelin Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunkiin. ”Olen onnellinen siitä, että minulle on tarjottu mahdollisuus rakentaa kokonainen kaupunki”, kirjoitti Engel eräälle ystävälleen Berliiniin. Kaupungin rakentaminen oli hyvin vaikeaa. Uusi kaupunki piti rakentaa keskelle paljaita kallioita, joita piti räjäyttää, jotta voitiin tehdä leveitä ja suoria katuja, tasoittaa ja kivetä aukioita ja rantakatuja. Koko kaupunki muuttui rakennustyömaaksi, jonka keskeltä alkoivat vähitellen erottua tulevan pääkaupungin suurenmoiset muodot.

Senaatintori ja muita arkkitehtuurin saavutuksia

Engelin tärkein saavutus on keskusaukio eli Senaatintori ja sitä ympäröivät korttelit: kenraalikuvernöörin palatsi, Senaatin talo, yliopisto ja yliopiston kirjasto, ortodoksinen Pyhän Kolminaisuuden kirkko sekä myös Katajanokan merikasarmit ja Kasarminkadulla olevat Kaartin kasarmit. Näinä vuosina väsymätön rakentaja suunnitteli myös kaikkein suurinta ja tärkeintä työtään, Nikolain kirkkoa, josta myöhemmin tuli Helsingin tuomiokirkko. Arkkitehdin kuoleman jälkeen toinen saksalainen arkkitehti, E. Lorman, saattoi rakennustyöt päätökseen. Kirkko kruunaa Senaatintorin kokonaisuuden ja se on suurenmoinen näyte Engelin taidoista.

Engelin ei toiminut vain Helsingissä. Suuren arkkitehdin suunnitelmien pohjalta tehtiin valtava määrä kirkkoja, raatihuoneita, kartanoita ja makasiineja eri puolille maata. Engelin intendentinkonttori oli maan ensimmäinen arkkitehtuurikoulu, jossa kasvoi tulevia arkkitehtejä. Heidän joukossaan oli myös Engelin vanhin poika, Karl Aleksandr. Engel jatkoi väsymätöntä luomistyötään Suomessa yli kaksikymmentä vuotta, joista kahdeksan vuotta hän toimi Helsingin uudelleenrakentamiskomitean arkkitehtina ja vuodesta 1824 lähtien Suomen intendentinkonttorin johtajana. Hänen poikkeuksellinen työteliäisyytensä ja vaatimattomuutensa sekä hänen vaateliaisuutensa itseään kohtaan herättivät pääkaupungin asukkaissa yleistä kunnioitusta ja kiitollisuutta. Hän näki lähes kaikkien suunnittelemiensa rakennusten toteutuvan jo omana elinaikanaan; hän rakensi kaupunkinsa ilahduttamaan ihmisiä ja hänen aikaansaannoksensa ihastuttavat meitä vielä nykyäänkin.

Yliopiston kirjaston puistikon kivijalassa on muistolaatta, jossa on kaupungin asemakaavan suunnittelijan J. A. Ehrenströmin ja ensimmäisen arkkitehdin K. L. Engelin reliefit. Keskellä Senaatintoria on Venäjän keisarin Aleksanteri II:n suurenmoinen muistomerkki (kuvanveistäjä V. Runeberg), keisarin, jota erityisesti rakastettiin ja kunnioitettiin Suomessa. Muistomerkki pystytettiin vuonna 1894. Tuohon aikaan kansan tuoreessa muistissa olivat vielä tärkeimmät hallitsijan Suomelle myöntämät uudistukset: oma valuutta, suomen kieli, joka ensimmäistä kertaa sai virallisen aseman ja laaja sisäinen itsehallinto. Keisarin kolmimetrinen hahmo on puettu Suomen kaartin rykmentin univormuun, ja sitä ympäröi neljä allegorista veistosryhmää: Laki, Työ, Rauha ja Valo.

Helsingin vanhin kivitalo

Kauppias ja kauppaneuvos Sederholmin talo seisoo erillään Aleksanterin kadulla, ja sitä pidetään kaupungin vanhimpana kivitalona, sillä on ikää jo 253 vuotta. Rakennus poikkeaa selvästi muiden keltajulkisivuisten kerrostalojen rivistöstä. Rakennuttaessaan sen Sederholm otti merkittävän askeleen: vaikka talo näyttää nykyään melko mitättömältä, oli se aikanaan puusta tehtyjen rakennusten rinnalla vaikuttava ja suurenmoinen kaupunkitalo. Vuoden 1808 tulipalon aikana rakennus teki suuren palveluksen kaupungille: kiviseiniensä ansioista se pysäytti tulen leviämisen Helsingin länsiosaan. Sederholmin talo oli eräs ensimmäisistä taloista, joihin tuli sähkölamput. Rakennus on ollut monenlaisessa käytössä: se on toiminut asuintalona, tupakkatehtaana, tyttökouluna, ravintolana, leipomona ja jopa viinatehtaana. Nykyään Sederhomin talo kuuluu kaupunginmuseolle.

Sofiankadun kolmet kasvot

Sofiankatu on myös osa kaupungin ulkoilmamuseota. Tuo vanha viihtyisä pikkukatu kaasulyhtyineen sijaitsee Senaatintorin vieressä. Se on saanut nimensä hallitsija Aleksanteri I:n äidin kunniaksi. Kaikilla kadun pienimmilläkin yksityiskohdilla on erityistä merkitystä – ikivanhasta katukiveyksestä puhelinkioskiin, jossa on jo harvinaiseksi käynyt lankapuhelin. Katulyhtyjä ei ole koko matkalla: ensin tullaan pimeälle osuudelle (sellaisia kadut olivat 1800-luvun alussa), hieman edempänä on 1800–1900-lukujen vaihteessa käytettyjä kaasuvalaisimia, ja kadun päässä siirrytään jo 1930-luvun Sofiankadulle. Toisin sanoen yhdellä pienellä kadulla kaupungin keskustassa on kolmet erilaiset kasvot – sitä ei turhaan sanota historialliseksi. Tällä kadulla vietetään joka vuosi Sofian päivää iloisesti juhlien. Ei ihme, että siitä on tullut eräs kaupunkilaisten ja turistien suosituimmista kävelykaduista.

Samassa paikassa, talossa №4, toimii eräs kaupungin viimeisistä pienistä elokuvateattereista, Kino Engel, jossa näytetään non-stoppina Helsingistä kertovia dokumentti- ja taide-elokuvia. Lämpiminä kuukausina kahvilan kesäterassilla toimii myös Kesäkino Engel, kaupungin ainut ulkona toimiva elokuvateatteri, jossa näytetään riippumattomia eurooppalaisia elokuvia.

Kauppatorin vilinää

Jatkaessamme kävelyretkeä historiallisessa keskustassa tulemme vanhalle torille, Kauppatorille, joka sijaitsee meren rannalla. Tuntuu aivan siltä, kuin luonto itse olisi huolehtinut tämän aukion kompositiosta: pohjoisessa se rajoittuu rakennuksiin, joissa toimii virallisia laitoksia: kaupungintalo, Ruotsin suurlähetystö, Korkein oikeus ja Presidentinlinna, ja etelässä aukio avautuu merelle päin. Rantaviiva on hyvin maalauksellinen. Helsingin lahdelmassa on ahdasta, koska siellä on paljon valtamerilaivoja, risteilyaluksia, pieniä lauttoja ja moottoriveneitä.

Tori on täynnä ihmisiä varhaisesta aamusta saakka. Myyntitiskit, katokselliset kojut, kärryt ja laatikot täyttävät vapaan tilan. Torilla myydään vihanneksia, hedelmiä, marjoja, piirakoita, leipää, kalaa ja tietenkin matkamuistoja. Monet myyjät käyvät kauppaa laituriin kiinnitetyistä veneistä käsin. Erityisen vilkasta Kauppatorilla on syksyisin silakkamarkkinoiden aikaan. Niiden perinne ulottuu 1700-luvun puoliväliin, jolloin Suomenlinnan linnoitustöiden myötä rannikon kaupankäynti vilkastui. Kaupunkilaiset ostivat suolakalaa ja muita elintarvikkeita varastoon ennen talvea, kun niitä vielä pystyi kuljettamaan vesitse. Meidän aikanamme markkinat ovat muuttuneet kaupunkijuhlaksi, mutta perinteinen kaupankäynti kaikilla mahdollisilla kalatuotteilla on yhä edelleen hyvin suosittua.

Aukion keskellä on keisarinna Aleksandra Fjodorovnalle omistettu obeliski. Se oli kaupungin ensimmäinen muistomerkki, ja sen suunnitteli K. L. Engel. Keisarinna saapui yhdessä puolisonsa Nikolai I:n kanssa laivalla Helsinkiin vuonna 1833 avaten siten kahden pääkaupungin välisen laivaliikenteen. Kahden vuoden kuluttua tapahtuman kunniaksi pystytettiin muistomerkki, graniittinen obeliski, jonka huipulla on pallo, ja sen päälle on sijoitettu kaksipäinen kotka. Vuonna 1917 kaksipäinen kotka poistettiin, ja vasta monien vuosien kuluttua, vuonna 1971, se kiinnitettiin jälleen omalle paikalleen. Pronssinen pallo ja kotka kullattiin vuonna 2000 Helsingin 450-vuotisjuhlan kunniaksi.

Aukion läntistä reunaa koristaa suihkulähde ja siinä oleva alastoman neidon veistos. Se on Havis Amanda (merenneito), jota kaupunkilaiset ja etenkin opiskelijat rakastavat. Joka vuosi nuoriso kokoontuu vapunaattoa juhlittaessaan suihkulähteen luo pesemään Mantan (kuten sitä hellästi nimitetään) ja sen päähän laitetaan ylioppilaslakki. Vuonna 1995, kun Suomen jääkiekkojoukkue voitti maailmanmestaruuden, Manta puettiin Suomen jääkiekkojoukkueen asuun. Havis Amanda on kaunistanut kaupunkia vuodesta 1908 lähtien, ja sitä pidetään kaupungin symbolina. Meren rannalla lähellä laitureita oleva naishahmo ikään kuin täydentää Kauppatorin komposition.

Suurenmoinen tuomiokirkko

Kauppatorin itäpuolella olevalla Katajanokan saarella kohoaa ortodoksinen Uspenskin tuomiokirkko, joka on valtava, tummanpunainen, tiilistä tehty rakennus. Se tuntuu kasvavan suoraan kalliosta, joka muodostaa sen perustuksen. Kirkkoa koristaa kolmetoista kullattua sipulikupolia; ne symbolisoivat Kristusta ja hänen kahtatoista apostoliaan. Uspenskin katedraali on Länsi-Euroopan suurin ortodoksinen kirkko, ja se on rakennettu vuonna 1868 bysanttilaiseen tyyliin venäläisen arkkitehti A. M. Gornostajevin suunnitelman mukaan. Tuolloin Suomessa oli puutetta tiilistä ja sen vuoksi kirkon tukirakenteet tehtiin neljästä jättiläismäisestä graniittipylväästä. Kirkon verhoilu on tehty ahvenanmaalaisen Bomarsundin linnoituksen raunioiden tiilistä. Englantilais-ranskalainen eskaaderi valloitti linnoituksen Krimin sodan aikana ja liittolaiset räjäyttivät sen. Katedraalin sisäpuoli on koristeltu suurenmoisesti. Ikonostaasi on erityisen kaunis, se on kaksikerroksinen ja siinä on runsaasti kullattuja osia.

Aika hyvästellä

Tällä kertaa tutkimusretkemme Helsingin historiaan on päättymässä. Meri huuhtelee kaupungin rantoja ja sen ylle kohoaa sininen pohjoinen taivas. Kauppatorin kojurivistöt tyhjenevät ja kaupunkilaiset ja sen vieraat ovat palailemassa merelle tehdyiltä matkoiltaan.

Meidän on nyt aika hyvästellä, mutta ei pitkäksi aikaa. Mosaiikki–Helsinki-lehden seuraavassa numerossa jatkamme tutustumista Suomen pääkaupungin historiaan.

Tatjana Koski
Helsinki 2010
Kuvat > fi.wikipedia.org/wiki

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика