№ 4 ( 24 ) 2015



INKERIKESKUS – 20 VUOTTA!


Nina Dubinskaya, Inkerikeskuksen
hallituksen puheenjohtaja.

Vuonna 2015 Inkerikeskus täytti 20 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestettiin
25.10. Avoimien ovien päivä, jonne kokoontui Inkerikeskuksen jäseniä ja vieraita saman katon alle. Ohjelmassa oli filosofian tohtori Toivo Flinkin luento inkeriläisten historian vaikeista ajoista. Vieraat osallistuivat aktiivisesti keskusteluun muistellen omien perheidensä kohtaloita.

Vieraille oli järjestetty myös konsertti, johon sekä inkeriläisen yhteisön jäsenet että kutsutut taiteilijat ottivat osaa aktiivisesti.

Saliin oli pystytetty kansantaiteen näyttely. Näyttelyesineet, jotka herättivät keskuksen jäsenten kiinnostusta, oli tehty rakkaudella ja lämmöllä, ja mikä tärkeintä – omin käsin!

Kiitämme kaikkia, jotka osallistuivat aktiivisesti juhlan valmisteluihin ja järjestelyihin!


Oksana Tikka
Osaamistuki-hankkeen projektikoordinaattori

Kuvat: Tiia Atonen ja Oksana Tikka
Suomennos: Maria Lepistö


Laine Huttusta onnittelevat Inkerikeskuksen jäsenet.


Toivo Tupin kertoo Inkerikeskuksen perustamisvaiheista.


Ella Lazarevin (Monikulttuurinen psykososiaalinen keskus, johtaja) onnittelupuhe.


Luento Inkerikeskuksen Avoimet ovet -tilaisuudessa Inkerihisrorian kipupisteitä, luennoitsija Toivo Flink, FT, dosentti, Siirtolaisinstituutti


Inkerikeskuksen jäsenet kuuntelemassa luentoa Inkerin historian kipupisteitä.


Onnittelut Anatoli Smoljanovilta, Sambo 2000 johtaja.


Inkerisuomalaisen kansantanssi-ja lauluperinneryhmä Tuulistullaa.


Nukkepoliisikokoelma, S. Teltevskaja.


Elvira ja Eero Leibonen sekä Galina Kulaeva juhlimassa Inkerikeskuksen 20-vuotisjuhlaa.


Öljymaalaukset, Marina Kaljander ja kuvakudokset, Viola Kurkhinen.


Inkerikeskuksen jäsen Inna Antipovan esiintyminen Inkerikeskuksen Avoimet ovet -tilaisuudessa.

Siirry ylös