• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 3 ( 22 ) 2010

Natalia Haimin taidekeramiikkaa

«Näkeminen tarkoittaa sitä, että ymmärtää,
arvostaa, muuttaa muotoa, kuvittelee,
unohtaa tai unohtuu…»
Paul Eluard

Myöhästyin Galleria Wasaborgissa järjestetystä näyttelystä, mutta suuri kukkamäärä, tyhjentynyt juhlapöytä ja vieraskirjaan tehdyt merkinnät kertoivat selkeää kieltään Natalia Haimin näyttelyä kohtaan tunnetusta kiinnostuksesta. En pyri tässä jutussa tekemään taideteoreettista analyysia; haluan vain kertoa teille näkemästäni.

Ulkoisesti Natalia on hentoinen ihminen. Hänellä on positiivinen luonne, hän elää sopusoinnussa itsensä kanssa ja puhuu rehellisesti omasta elämästään; hän on hienotunteinen ja kohtuullinen kanssakäymisessä ja hymyilee lempeästi. Tutustuttuani näyttelyyn näin ja ymmärsin tämän ihmeellisen naisen persoonallisuutta aivan eri tavalla.

Natalia Haimi on syntynyt vuonna 1960 Turkmeniassa. Aluksi hän opiskeli taidekoulussa ja jatkoi sen jälkeen opintojaan teollisuusopistossa. Vuodesta 1992 hän on asunut Vaasassa. Täällä hän on suorittanut Helsingin taideteollisen korkeakoulun opintoja etäopintoina. Hän on tehnyt keramiikkaa monta vuotta ja hän maalaa myös vesiväritöitä. Haimi on vieraillut monissa maissa: Japanissa, Espanjassa, Kreikassa, Uzbekistanissa ja Azerbaidžanissa.

Nykypäivän taide tarjoaa meille ”kokeilevuutta”, ja lahjakkaat taiteilijat valitsevat vapaan taiteen: siinä ei enää ole kyse salonkien koristeellisesta ”kaunistamisesta”, vaan eräänlaisesta esteettisestä viestistä, ja nimenomaan sitä voi nähdä Natalia Haimin töissä.

Näyttelyssä oli esillä 18 veistoksesta koostuva töiden sarja. Vuonna 2001 Kreikkaan tehty matka oli antanut alkusysäyksen sarjalle vesiväritöitä; ne ovat maisematauluja, joihin on kuvattu Kreetan ja Hanian saarten ympäristöjen näkymiä, ihastuttavia auringonnousuja ja -laskuja, vanha majakka yms. Nämä työt Haimi esitteli pyrkiessään Helsingin taideteolliseen korkeakouluun, ja valintaryhmä hyväksyi ne. Kreikan matkan vaikutelmien pohjalta syntyi myös kaksi Seireeni-veistosta, joiden hahmot ovat puoleksi lintuja, puoleksi naisia. Mytologian mukaan seireenit houkuttelevat uhrejaan laulullaan, joka tekee kaikki elävät olennot hulluiksi. Myös veistoksiin sisältyy merkityksiä: seireenin hahmo on hyvin naisellinen ja se houkuttelee viettelyksille alttiita sieluja hellyydellä ja lauluilla. Näiden veistosten väriskaala viittaa ”kaksinaamaiseen ihmiseen, joka on petollinen kaikissa aikomuksissaan”.

Pidin kovasti savesta tehdystä Matkustajat-veistoksesta. Samassa torsossa ovat miehen ja naisen päät, jotka katsovat eri suuntiin; niin tyypillinen elämän dilemma: elämä on eletty, kaikki rakkauteen liittyvät haaveet ovat jo menneisyydessä, enää ei ole jäljellä illuusioita eikä tunteita. Tuntuu kuin molemmat puolikkaat esittäisivät kysymyksen: ”Olimmeko me yhdessä?” Ja saman tien on kaikki selvää: avioeroon liittyneet riidat ja aikoinaan toisilleen läheisten ihmisten kokemat kärsimykset ovat ”tappaneet” heissä rakkauden. Päät ovat kääntyneet eri suuntiin, katse suuntautuu poispäin, heidän välillään ei ole normaaleja ihmissuhteita, jäljellä on vain PETTYMYS… Sielun sisäinen salaisuus on esitetty hyvin onnistuneesti: se mikä on joskus ollut YKSI KOKONAISUUS on ulkoisen MURTUMAN johdosta jakautunut kahdeksi puolikkaaksi. Natalia Haimin veistoksissa välittyy jotakin hänen oman sisäisen maailmansa henkisyydestä.

Vuonna 2010 valmistunut Laguna-veistos on myös hyvin tyypillinen. Siinä on pää, jossa on laguunin ääriviivat. Itse asiassa jokaisella ihmisellä on oma LAGUUNI – SUOJAPAIKKA – SALAISUUS. Sitä ei ole lausuttu ääneen, sen vuoksi se aiheuttaa kärsimystä, se kiusaa ja häiritsee, ja se on juurtunut myös Natalian itsensä luonteeseen (siltä minusta vaikutti). Vähäpuheisuus ja varautuneisuus, eristäytyminen kaikesta ja kaikista, eräänlainen erakkomaisuus… ja tämä laguuni on hyvin selkeästi näkyvissä, se on raskas taakka, ikään kuin ”olemassaolon taakka”, jota ei voi heittää pois harteiltaan, se on ihmisten pään sisällä.

Sakurasamurai-veistos on tulosta Japanin matkasta. Suurella osalla japanilaisia on historiallisessa muistissa – ja myös arkielämässä – kaksi fenomenaalista ilmiötä: aito samurai-henki sekä uskomattoman kaunis näkymä japaninkirsikoiden kukkiessa. Nämä kaksi symbolia heijastuvat veistoksessa uskomattoman herkästi ja tarkasti, ne ovat ikään kuin koko Japanin yhteen kokoava kuva. Asetelmaa katsoessa ymmärrämme, että aitojen samuraiden aika on ollut ja mennyt, ja se vertautuu maahan varisseihin kirsikankukkiin.

Kalliotar-veistoksessa on kehitelty hyvin onnistuneesti Idän teemaa. Työssä heijastuu Aleksanteri Makedonialaisen hyökkäyksen aikainen legenda. Parabibin (Turkmenia) kylän valloituksen aikana rakastuneet pakenivat vuorille ja joutuivat kalliohalkeamaan. Veistos on toteutettu hyvin omaperäisesti: kallio on tehty savesta, ja sitä koristaa naisen pää: se on ikään kuin kallion Suojelijan symboli.

Kulkiessani veistokselta toiselle pohdiskelin totuutta: Natalia Haimin tuotanto auttaa häntä ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan. Onhan niin, että välillä sanat eivät riitä siihen. Usein sanoissa ei ole voimaa ja ne eivät pysty koskettamaan sydäntä, silloin apuun voi ottaa veistokselliset kuvat. Se on ainut kieli, jota aivan kaikki pystyvät ymmärtämään, ihminen voi olla ymmärtämättä sanoja, mutta on mahdotonta olla tuntematta mitään. Natalia Haimi ilmaisee omia, ympäröivään elämään liittyviä ajatuksiaan ja tunteitaan taidekeramiikan kielellä. Ja täytyy tunnustaa, että se onnistuu häneltä suurenmoisella tavalla, koska sen perustana on lahjakkuus… ja sydän. Sydämen pitää ehdottomasti olla mukana!

Natalia Haimi on kuvanveistäjä, joka elää ja tekee työtään tässä hetkessä. Hänen nimensä ei ole tunnettu: hän ei kopioi, vaan näkee maailman omalla tavallaan ja tutustuttaa teoksillaan meidät tähän omaan maailmaansa. Hänen taiteellisen maailmansa ääriviivat eivät vielä ole selkeitä, hänen luovuudellaan ei ole rajoja. Savi, pingotetut kankaat ja värit odottavat. Mutta se on jo uutta elämää, uusia suunnitelmia. Mitä muuta taiteilija tarvitsee? Vain inspriraatiota!

Luovuutta kunnioittaen!
Farida Kadyrova

Siirry ylös