№ 1 ( 01 ) 2010

Suomi-Venäjä-Seura kokoaa suomalaisia ja venäläisiä yhteen



Suomi-Venäjä-seura järjestää jäsenilleen säännöllisesti koulutusta. Kuvassa Itä-Suomen piirin osastoaktiiveja kulttuuritapahtuman järjestämiskoulutuksessa Kuopiossa 13.2.2010.
Kuva: Maria Lepistö.


Mikä Seura?

Suomi-Venäjä-Seura on valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka pyrkii edistämään kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen yhteistyötä Suomen ja Venäjän välillä. Se perustettiin vuonna 1944, ja se toimi aikaisemmin Suomi-Neuvostoliitto-Seurana. Nyt Suomi-Venäjä-Seuralla on noin 15 000 jäsentä ja noin 250 paikallisosastoa, jotka toimivat viiden piirin alueella. Me edustamme Itä-Suomen piiriä, johon kuuluu Pohjois-Savon lisäksi myös Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Keski-Suomi.

Jäsenistä suurin osa on suomalaisia, jotka ovat kiinnostuneita Venäjästä, venäjän kielestä tai suomalais-ugrilaisuudesta tai jotka ovat työssään tekemisissä Venäjän ja venäläisten kanssa. Joukossamme on paljon myös venäläisiä maahanmuuttajia, joita toivomme tulevan mukaan vielä enemmän, sillä parasta tässä ystävyysseuratoiminnassa on juuri yhdessäolo ja yhteistyö venäläisten ja suomalaisten kesken.

Kulttuurilla kielirajojen yli

Kulttuurin kieli on kansainvälistä, ja sitä ymmärtää kieltä osaamatonkin; siksi konserttien, elokuvafestivaalien, näyttelyiden, festivaalien, juhlien, seminaarien, lukumaratonien ja muiden kulttuuritapahtumien järjestäminen on osa perustoimintaamme. Kutsumme venäläisiä esiintyjiä Suomeen tai viemme suomalaisia Venäjälle. Elo-syyskuussa 2010 järjestämme suuren suomalais-ugrilaisen rock-kiertueen, jossa neljä suomalais-ugrilaista venäläisbändiä kiertää ympäri Suomen konserttilavoja, klubeja ja kouluja. Konsertteja on mm. Kuopiossa, Varkaudessa, Jyväskylässä, Mikkelissä ja Joensuussa. Katso lisää www.sugrirock.com.

Venäläiset nykyelokuvat ovat herättäneet paljon kiinnostusta viime vuosina. Kuopiossa jo perinteeksi muodostuneet elokuvaillat jatkuvat Kompassin tiloissa syyskuun alussa parillisilla viikoilla tiistaisin. Helsingissä on järjestetty jo neljän vuoden ajan venäläisen elokuvan festivaali KinoLokakuu ja Joensuussa kahden vuoden ajan Häivähdys Venäjää -elokuvafestivaali. Myös Kuopioon on suunnitteilla suurempi elokuvafestivaali.

Projekteilla laajempaa yhteistyötä

Rajanylittävä projektitoiminta on ollut pitkään keskeinen toimintamuoto Itä-Suomen piirijärjestössä. Tämä Mosaiikki-lehden toimittamiseen ja julkaisuun suunnattu ESR-hanke on uusin projektimme. Viime vuonna alkoi Suomen ulkoministeriön rahoittama suomalais-ugrilaisten nuorten tulevaisuustyötupa -hanke, jossa kehitetään suomalais-ugrilaisten nuorten taitoja löytää luovan toiminnan kautta itselleen ammatti tai elämäntapa Karjalan tasavallassa. Viime vuonna koulutettiin teatterialasta kiinnostuneita nuoria, ja tänä vuonna opastetaan musiikista kiinnostuneita nuoria perinnemusiikki-instrumenttien tekoon. Vuonna 2008 alkaneessa NGO ja media -hankkeessa kehitetään venäläisten kansalaisjärjestöjen ja median välistä yhteistyötä Karjalan tasavallassa sekä Leningradin, Murmanskin ja Arkangelin alueilla. Vuonna 2009 tarjosimme Suomen Kulttuurirahaston Myrsky-hankkeen puitteissa kuopiolaisille suomalaisille ja maahanmuuttajanuorille tanssi- ja musiikkitunteja yhteistyössä Kuopion Tanssistudion kanssa.

Tervetuloa mukaan!

Seuramme järjestää monenlaista suomalais-venäläistä toimintaa valtakunnallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. Valtakunnallisesti järjestämme mm. jokavuotisen Kulttuurifoorumin vuoroin Venäjällä ja vuoroin Suomessa sekä talousalaan liittyvät Suomi-päivät Venäjällä. Paikallisesti toiminta on pienimuotoisempaa, mutta toisinaan hyvinkin vilkasta. Monella paikkakunnalla toimii Suomi-Venäjä-Seuran paikallisosastoja, jotka järjestävät erilaisia kulttuuritapahtumia, matkoja, kielikursseja yms. Pohjois-Savossa Suomi-Venäjä-Seuralla on paikallisosastoja Kuopiossa, Varkaudessa, Iisalmessa, Siilinjärvellä, Lapinlahdella, Varpaisjärvellä, Vieremällä, Kiuruvedellä, Pielavedellä, Keiteleellä, Karttulassa, Suonenjoella, Tuusniemellä, Kaavilla ja Juankoskella.

Toimimme myös matkatoimistona, välitämme viisumeja Venäjälle ja tuotamme turisti- ja teemamatkoja Venäjälle. Itä-Suomen piirijärjestö on viime vuosina erikoistunut järjestämään nuorille suunnattuja undergroundmatkoja Pietariin, jossa käydään mm. rock-konserteissa, banjassa ja muissa nuoria viehättävissä kohteissa.

Kuopiossa muutimme hiljattain uuteen toimistoon osoitteeseen Puijonkatu 9 B 20. Maalasimme toimistomme seinät Venäjän lipun värisiksi ja sisustimme toimiston Venäjä-henkisesti! Toimiston yhteydessä on pieni myymälä, jossa myydään venäläisiä lastenkirjoja, sanakirjoja, karttoja, levyjä yms. Toimistomme on auki maanantaista perjantaihin klo 8.30–16.00. Tervetuloa tutustumaan meihin ja toimintaamme! Kerro, millaisesta toiminnasta juuri Sinä olet kiinnostunut, niin voimme kehittää vielä monipuolisempaa suomalais-venäläistä toimintaa!

Lisätietoa toiminnastamme löytyy Kontakti-jäsenlehdestä sekä nettisivuilta www.venajaseura.com.

Tiina Ynnilä




Itä-Suomen piirin toiminnanjohtaja Maria Lepistö Pietarin underground-matkalla John Lennonin museossa.
Kuva: Tuukka Sulin.





Suomi-Venäjä-seura järjesti Gogol-lukumaratonin yhdessä Kuopion kaupunginkirjaston kanssa 8.2.2010. Kuvassa lukemassa kääntäjä
Jukka Mallinen.
Kuva: Maria Lepistö.






Vuonna 2009 Suomalais-ugrilaisten nuorten tulevaisuustyötupa –hankkeessa Petroskoissa opittiin tekemään mm. käsinukkeja.
Kuva: Maria Lepistö.





Vuonna 2009 Myrsky-hankkeessa nuoret kokeilivat ilmaisun rajojaan tanssien ja improvisoiden.
Kuva: Maria Lepistö.

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика