• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 5-6 ( 107-108 ) 2015

HYVYYDEN PUNTA

Kauppa, jossa Alina työskenteli, oli avattu yleishyödyllisen yhdistyksen toimesta, jonka oli perustanut mies jo vuosia sitten nuorena kuolleen vaimonsa muistoksi. Myöhemmin saattokodin hallinnossa, joka piti yllä muutamia tällaisia liikkeitä kaupungissa, alkoi työskennellä myös heidän poikansa.

Alinalla oli sopimus kolmesta työpäivästä viikossa. Hän tienasi vähän. Hänen palkallaan pystyi hakemaan toimeentulotukea, joka on tarkoitettu maassa asuville pienituloisille. Mutta hän ei hakenut. Työntekijöitä, jotka olivat töissä kaupassa saattokodin kanssa tehdyllä työsopimuksella, oli vain muutama. Lisäksi oli ”vapaaehtoisia”, eli työntekijöitä, jotka tekivät töitä vapaaehtoisina ilman mitään maksua tekemästään työstä.

Tuona aamuna kaupassa ei ollut juurikaan asiakkaita. Kävijät katselivat mielenkiintoisia esineitä, kirjoja, vaatteita, kenkiä tai antiikkiesineitä, mutta eivät ostaneet mitään. Edellisenä päivänä Alina oli rakkaudella ja erityisellä huolellisuudella koristellut uudenlaiseksi näyteikkunan pitäen mielessään, että se on heidän kauppansa käyntikortti, erityisesti joulun tienoilla. Nyt näyteikkuna näytti kauniilta, selkeältä ja kodinomaisesti hoidetulta. Päämallinukke oli puettu hyvällä maulla ja herätti varmasti kiinnostusta ohikulkevissa ihmisissä.

Ulko-ovi oli aika tiukka, ja sitä piti työntää voimakkaasti, jotta kauppaan pääsi sisälle. Jotkut asiakkaat eivät heti huomanneet kaupan ovessa ilmoitusta siitä, että ovea piti työntää sisäänpäin voimakkaasti…

Laittaessaan kirjoja ja leluja hyllyille Alina huomasi asiakas-vanhuksen vasta myöhemmin, hänen jo seisoessaan kassalla.

– Tässä, minä toin… keräsin kolikoita, häneltä kesti sanoa. – Mutta olen laittanut kaikki pusseihin, jotta teidän on helpompi…, vanhus lisäsi ja nosti näillä sanoilla laukustaan pöydälle kassakoneen eteen painavia kolikkopusseja.

Monet kolikot olivat yhden punnan kolikoita, ja Alina laski, että ne tekisivät yli 30 puntaa. Ottaessaan vastaan rahat ja kiittäen naista tällaisesta avusta saattokodille, hän ajatteli:

– Miksi nainen toi rahat? Vaikka oli selvää, että hänelle itselleenkään nämä rahat eivät olleet ylimääräisiä.

Kun lahjoitustavaroita tuodaan, niin lahjoittaneet henkilöt rekisteröidään, eli lahjoittajan henkilöllisyys selviää aina saattokodille. Tavaran myynnin yhteydessä, osa lahjoittajan verosta, joka maksetaan valtiolle, tulee saattokodille. Tällä tavalla saattokoti saa jotain lisäapua valtion saamista veroista. Jos saattokodille lahjoittaa käteistä rahaa kaupan kautta, niin lahjoittava henkilö jää tuntemattomaksi. Tarvitseeko rekisteröidä henkilöä, jos hän on jo yli 80-vuotias eikä hän tarvitse mainetta ja kunniaa? Voihan olla, että vanhus haluaa tietää, että nämä rahat auttavat jotenkin jotain sairasta ihmistä… joka ei tiedä, että hänen hoitoonsa on käytetty hyvyyttä, osallisuutta ja uskoa nimettömältä vanhukselta, joka on joskus päättänyt täyttää pussin punnan rahoilla saattokodin hyväksi…

Vanhuksen jälkeen kauppaan tuli hyvin syönyt ja kaljuuntumaan alkanut vanttera jässikkä, joka näytti noin 40-vuotiaalta ja oli selvästi päihtynyt. Näki selvästi, että hänen oli vaikea pitää vartaloaan pitkään samassa pystyasennossa DVD-elokuvia sisältävän hyllyn edessä. Tämän takia hän istui lattialle ja mutisten jotain, mitä vain hän itse ymmärsi, alkoi työntää valittuja elokuvia itsensä viereen laittamaansa kassiin…

Tässä hyväntekeväisyyskaupassa ei ole CCTV-kameroita jatkuvaa seuraamista ja videotallenteita varten siitä, mitä tapahtuu myymälässä. Hyväntekeväisyyskaupan todella alhaisista hinnoista huolimatta (hinnat täällä voivat olla noin 10 kertaa alhaisemmat kuin tavallisessa kaupassa vastaavasta tuotteesta), varkauksia esiintyy ja puutteet havaitaan sitten, kun on jo myöhäistä todistaa mitään. Varkaudet voivat olla hienostuneesti tehtyjä. On ollut tapauksia, joissa henkilö on liimannut hintalappuja tavaroihin ja ostanut hänelle tarpeellisen tavaran todella alhaiseen (varastettuun) hintaan. Joskus ostaja on mennyt sovituskoppiin kaksien housujen kanssa ja palannut vain toisten kanssa. Myöhemmin kopista löydettiin henkari niistä kadonneista housuista, jotka shoplifter (niin sanottu myymälävaras) vei, itse asiassa, itsensä päällä omien leveiden housujensa alla.

Alina meni jässikän luokse ja osoitti levyistä pursuilevaa kassia ja sanoi:

– Meillä elokuvat maksavat 2,50 puntaa kappaleelta. Jos olette valinneet ne, jotka ostatte, niin niistä pitää maksaa. Ja jos ette ole valmis maksamaan, niin laittakaa kaikki kassistanne takaisin hyllyyn.

Jässikkä katsoi Alinaa tihruisilla silmillään, mutisi, ettei hänellä ”ole mitään” ja jatkoi lattialla istumista, alkoi uudelleen kurkotella DVD-elokuvia sisältävälle hyllylle. Alinan piti itse ottaa levyt hänen kassistaan ja laittaa ne takaisin hyllylle. Jässikkä oli tyytymätön ja tonki vielä vähän levyjä hyllyllä, nousi lattialta ja suuntasi ulko-ovelle…

Seuraamalla ”elokuvaharrastajaa” ja helpon rahan hankkijaa katseellaan, Alina mietti:

– Kaikenlaisia brittejä sitä onkaan olemassa. Vanhus, joka antoi saattokodille rahalahjoituksensa, ja tämä kalju, joka oli valmis ”putsaamaan” saattokodilta jotain muutamalla punnalla… Kuin plussa ja miinus patterissa… Yhdessä maassa, mutta eri maailmoista…

Alina halusi miettiä vain vanhusta ja uskoa, että tällaisia ihmisiä on maailmassa paljon.

Miksi Britannian asukkaat uskovat hyväntekeväisyyteen? Kenestä tulee hyvä ihmisiä kohtaan eikä etsi vain omia etujaan? Miten syntyy halu auttaa sairaita nimenomaan tällä tavalla, tuomalla tarpeettomia (ja mahdollisesti myös tarpeellisia, mutta harvoin käytössä olevia) tavaroita korvauksetta hyväntekeväisyyttä harjoittavaan kauppaan, uskoen, että myyntituloista saadut rahat käytetään saattokodin tarpeisiin?

Millainen kulttuuri ruokkii tällaista suhtautumista? Voiko olla, että kaikki alkaa jo silloin, kun vauva äitinsä kanssa seisovat laatikon luona, jossa lukee ”saattokodille”, ja pudottavat aukosta yhden punnan kolikon laatikkoon? Onko se vielä leikkiä vai jo ymmärretty hyvänteko?

Teksi ja kuvat: Viktor Rodin
Suomennos: Maria Lepistö

Siirry ylös