2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 9-10 (111-112)


№ 8 (110)


№ 7 (109)


№ 5-6 (107-108)


№ 3-4 (105-106)


№ 2 (104)


№ 1 (103)

№ 5-6 ( 107-108 ) 2015



Toimitukselta

Hei, rakkaat lukijat!

Kesälomat ovat ohi ja olemme jälleen tavoitettavissanne. Työt aloitimme Tapahtuma-Kaleidoskooppimme ja uusien uutisten julkaisemisella nettisivuillamme sekä uuden pelin lisäämisellä RuFi-lastensivustolle. Tämän takia kannattaa muistaa käydä säännöllisesti katsomassa nettisivujamme osoitteessa: www.mosaiikki.info. Mosaiikki-lehtien toimittaminen on vain yksi osa suurta tiedottavaa työtämme, jota teitä varten teemme.

Täytyy mainita, että me itse käytämme hyödyksi julkaisemaamme tietoa. Esimerkiksi, tänä kesänä olemme hyötyneet niistä erinomaisista hinnoista, joita hotelli Arthur tarjosi heinäkuussa. Ilmoitus julkaistiin Kaleidoskoopin kuudennessa numerossa. Tämän vuoksi melkein kaikki työntekijämme pääsivät kahdeksi päiväksi matkustamaan Helsinkiin lomailemaan ja tutustumaan pääkaupungin museoihin. Matka oli suunniteltu nimenomaan kuun ensimmäiselle perjantaille, koska tuona päivänä moniin Helsingin museoihin pääsee ilmaiseksi. Lisäksi meitä onnisti erinomaisesti sään suhteen: molemmat kaksi päivää aurinko paistoi kirkkaasti ja oli ihanan lämmintä, mitä olemme ikävöineet sateisessa ja tuulisessa Jyväskylässä. Lyhyesti sanottuna, me saimme levättyä todella hyvin edulliseen hintaan. Matkastamme kaikille jäi todella hyvä mieli sekä valokuvia muistoksi. Lehdestä voi katsoa yhteisen valokuvareportaasimme ja lukea Irina Nikitenkon artikkelin.

Haluatteko tekin, rakkaat lukijat, olla tietoisia hyödyllisistä tarjouksista? Tuossa tapauksessa ilmoittautukaa ilmaiselle Kaleidoskooppimme postituslistalle ja me lähetämme mielellämme teille sen sähköpostilla joka kuukauden viimeisellä viikolla. Listalle voi kirjautua osoitteessa www.mosaiikki.info. Etusivun ylälaidassa on banneri, klikatkaa sitä ja täyttäkää tilauslomake. Antakaa sähköpostiosoitteenne ehdottomasti oikeassa muodossa. Muussa tapauksessa kaleidoskooppi ei tavoita teitä.

Hyvää syksyä kaikille ja tapaamisiin!

Kunnioittavasti, Tatjana Doultseva,
Mosaiikki-lehden päätoimittaja

Suomennos: Maria Lepistö

 

Яндекс.Метрика