№ 3 ( 23 ) 2015



INKERINMAA VUOSISATOJEN LÄPI TULEVAISUUTTA KOHTI

Ylipäänsä he olivat tervettä rotua.
Väinö Linna


Ruotsalainen Inkeri 1600-luvulla. «Sw BalticProv ru»
https://commons.wikimedia.org/wiki/

Inkerinmaan historiassa on lukuisia tapahtumia, jotka ovat liittyneet suurten valtioiden konflikteihin ja niiden sovitteluihin. Historiaan liittyy suurten ihmismassojen muuttoja, ja se on sodan ja rauhan kronikka. Inkerin menneisyys on täynnä koettelemuksia, jotka ovat kasvattaneet sille kärsivällisen ja vaikeuksiin tottuneen kansan. Ankara luonto ja vuosisatoja jatkunut geopoliittinen vastakkainasettelu Venäjän ja Ruotsin välillä ovat jättäneet jälkensä pitkän ajan kuluessa inkerinsuomalaisten mentaliteettiin. 1620-luvulta lähtien he alkoivat asettua heikkokasvuiselle soiselle maalle Nevan laaksoon ja sitä ympäröiville alueille. Itse asiassa Inkerinmaan etninen historia on peräisin kuuluisasta Stolbovan rauhasta vuodelta 1617, jolloin melkein sadan vuoden ajaksi vahvistettiin Ruotsin valta kylmälle pohjoiselle alueelle, ja se avasi ovet laajemmalle suomalaisten ja eteläkarjalaisten maahanmuutolle tuolloin Ruotsille kuuluvien alueiden suomalaisista maakunnista.

Inkerinmaalla aiemmin asunut venäläinen ortodoksinen kansa, joka tuli Nevan rannoille 1300-luvun alussa, luovutti asuinpaikkoja muille muuttamalla Moskovan alueelle ja tuolloin alueet korvaantuivat suomalaisilla: savakoilla ja äyrämöisillä (äyrämöiset ovat Karjalankannaksen kantaväestöä vastakohtana savakoille, jotka ovat lähtöisin Savon maakunnasta). Saapuneet maahanmuuttajat sulautuivat osittain muinaisen Nevan laakson ja Itämeren luoteisrannan asukaskuntaan: inkerikkoihin ja vatjalaisiin. 1640-luvulla Inkerinmaa sai Ruotsin kuninkaalta oman vaakunan.

Maantieteellisesti Inkerinmaa vastaa pääpiirteittäin nykyisen Leningradin alueen läntistä aluetta. Suuren Pohjan sodan aikana 1700–1721 historiallinen Inkerinmaa joutui Venäjän keisarikunnan voimistuneen vallan alle. Ruotsi kärsi tappion toisensa jälkeen, ja vuonna 1707 perustettu Inkerin maakunta nimetään 1710 Pietarin kuvernementiksi. Vuonna 1703 muinaisille suomalais-ugrilaisille maille perustetusta Pietarista tulee vuonna 1712 Venäjän keisarikunnan uusi pääkaupunki. On mielenkiintoista, että Inkerin suomalaiset talonpojat eivät lähteneet Ruotsiin aateliston ja luterilaisen papiston perässä vaan sitoivat elämänsä Venäjään tehden siitä osan sitä. Tämän vuoksi niin sanotusta ”Ruotsalaisesta Siperiasta”, kaukaisesta osasta Ruotsin kuningaskuntaa, Inkerinmaasta, tuli yksi Venäjän keisarikunnan geopoliittisista keskuksista, joka edisti päättäväisesti kasvavan Pietarin kehitystä.


Inkerin luterilaiset seurakunnat 1920–30-luvun vaihteessa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Inkeri

Venäjään liittymisen jälkeen inkeriläiset ovat kuitenkin joutuneet muuttamaan radikaalisti elämäntapojaan. Ruotsin kuningaskunnan vallan alla inkeriläiset talonpojat säilyttivät henkilökohtaisen vapauden, mikä oli ominaista skandinaaviselle lainsäädännölle, eikä maaorjuutta hyväksytty. Mutta Venäjällä hallittiin eri tavalla ja osa inkeriläisistä joutui kärsimään maaorjuudesta. Pietaria lähempänä asuneilla ihmisillä oli helpompaa: he liittyivät kuninkaan hoviin lisäten valtiollisten talonpoikien määrää, joiden asema oli huomattavasti parempi. Kun Inkerin maat liitettiin Venäjään, alkoi venäläisten ja muiden Venäjän keisarikunnan kansojen, esimerkiksi tataarien, aktiivinen asettautuminen alueelle. Inkerinsuomalaiset asuivat sovussa tulokkaiden kanssa, mutta säilyttivät kuitenkin oman kulttuurinsa ja kielensä. Täytyy huomauttaa, että jopa kaksi suurta etnistä ryhmää, savakot ja äyrämöiset, sekoittuivat kuitenkin vähän toisiinsa aina 1900-luvun vallankumouksellisiin tapahtumiin saakka.

On välttämätöntä korostaa, että Venäjän pohjoisosissa maaorjuus ei yleisesti ollut niin vastenmielistä kuin keisarikunnan eteläisemmissä mustanmullan maakunnissa. Hallitsijaperhe suosi perinteisesti luterilaisia ja erityisesti suomalaisluterilaisia. Esimerkiksi, keisari Paavali Iavasi vuonna 1782 Kolpanyyn peruskoulun, jossa opetettiin suomen kieltä, ja keisarinna Anna Ioannovna lahjoitti suomalaisille Pietarin keskustasta tontin luterilaisen kirkon rakentamista varten. Vuonna 1803 luterilaiset seurakunnat, joissa oli jo omat pastorit, saivat oman piispan. Myöhemmin suomalaisille suotuisa Romanovien harjoittama politiikka tuli loppuun saatetuksi, kun vuonna 1809 Suomen suurruhtinaskunta perustettiin, ja jossa käytettiin melko ainutkertaisia autonomisia sääntöjä Venäjän rajamaaksi, ja joka oli yhteydessä venäläiseen keisarikuntaan suurimmalta osalta vain omana keisarillisena liittona. Tämä tilanne vallitsi melko pitkään, ainakin ennen aikakautta, jolloin Suomea yritettiin venäläistää 1900-luvun alussa.

Neuvostoaika Inkerin historiassa on sen asukkaille kaikkein vaikein. Heinäkuusta 1919 joulukuuhun 1920 oli olemassa virallisesti itsenäinen tasavalta, Pohjois-Inkeri, jonka pääkaupunki sijaitsi Kirjasalossa. Tämä ei tietenkään käynyt neuvostohallitukselle ja suurin osa Inkerinmaan alueesta siirrettiin kuuluvaksi Leningradin alueeseen. 1930- ja 1940-lukujen tapahtumat ovat kaikkein traagisimpia Inkerinmaan historiassa suomalaisten sorron ja suurten karkotusten vuoksi. Monet inkeriläisistä perheistä karkotettiin Siperiaan. Tämä oli alkua inkeriläisten dramaattisille karkotuksille ympäri entistä Neuvostoliittoa. Kohtalo vei heitä Virosta Baikalin takaisille vuorille, Taimyrin niemimaalta Tadžikistaniin.


Inkerinmaan nykyinen vaakuna ja lippu.

Perestroika ja myöhemmin Neuvostoliiton romahtaminen muuttivat tilannetta radikaalisti. Neuvostoliiton alueen kansojen kansallismielisyyden herääminen tapahtui myös inkeriläisissä, jotka alkoivat muistella kulttuuriaan ja pyrkivät elvyttämään ja säilyttämään jo monien unohtaneen suomen kielen. Vuonna 1989 Tallinnassa järjestettiin kansainvälinen konferenssi inkeriläisille. Koska neuvostovirastot eivät pitäneet Leningradia inkeriläisten keskustana, sen toiminnot siirrettiin puolivirallisesti Petroskoihin, koska olihan Karjalassa suomen kielellä säilynyt virallinen status. Näin syksyllä 1989 rekisteröitiin Inkerin Liitto, ja sillä oli paikalliset osastot Leningradissa, Hatsinassa ja Koltušissa. Inkerin Liitolla oli aktiivista toimintaa suomen kielen opiskelun tukemiseksi kouluissa, luterilaisten seurakuntien vahvistamiseksi ja erilaisten tapahtumien järjestämiseksi, jotka oli suunnattu inkeriläisen kulttuurin säilyttämiseksi ja suomalaisen identiteetin elvyttämiseksi.

Se, että monet inkeriläiset Mauno Koiviston kuuluisan julistuksen jälkeen näkivät mahdollisuuden päättää suurimman osan ongelmistaan muuttamalla Suomeen, ei lopettanut Inkerin Liiton toimintaa, jonka johto teki aktiivisesti yhteistyötä Suomen tasavallan kanssa ja Ruotsin Inkerin liiton kanssa. Massiivinen inkerinsuomalaisten muutto historialliselle kotiseudulle Suomeen tietenkin muutti heitä itseään, toi heidän eteensä uusia ongelmia, jotka liittyivät identiteettiin.

Suomalaiset vallankäyttäjät eivät jaa inkeriläisiä erilliseen kansallisuuteen tai vähemmistöön. Inkerinmaalta lähtöisin oleva kansa luetaan osaksi suomalaisia. Mutta tämä on ehkä vain virallinen kanta. Tulee muistaa, että Suomessa erityisesti ahdasmielisissä piireissä vallitsee hieman erilainen käsitys inkeriläisistä: heitä pidetään enemmän venäläisinä eikä missään nimessä puhdasjuurisina suomalaisina. Näissä tapauksissa tärkeimpänä merkkinä on kieli: sitä hyvin osaavat luetaan helposti Suomessa kansallisen käsityksen mukaan ”suomalaiseksi”. Loppuja, jotka osaavat huonosti suomea tai jotka eivät osaa sitä ollenkaan, ei pidetä juuriltaan suomalaisina.

Inkerinsuomalaisten mittava muutto Suomeen laajensi merkittävästi historiallis-maantieteellisiä käsitteitä Inkerinmaasta, koska pääosa juuriltaan suomalaisista muutti Suomeen. Etnisesti Inkerinmaa yhdistyi jälleen historiallisen kotimaansa kanssa, ”lahjoittamalla” sille oman kansan. Näin monien inkerinsuomalaisten (yli 30 000 henkilöä) saapuminen Suomeen muutti tietenkin maata itseään ja siirsi erityisesti suomalaisen identiteetin rajoja.

Nykyisin Inkerin tulevaisuus on yhteydessä sekä Venäjään maantieteellisestä että Suomeen etnisestä näkökulmasta. Inkeriläiset järjestöt, jotka jäivät historiallisen Inkerinmaan alueelle, jatkavat toimintaansa tehden samanaikaisesti yhteistyötä jo aiemmin Suomessa ja Ruotsissa olemassa olevien inkeriläisyhdistysten kanssa kuin myös niiden yhdistysten kanssa, joita ovat perustaneet entisen Neuvostoliiton alueilta tulleet paluumuuttajat Suomessa.

Suuri rooli inkeriläisten kotouttamisessa suomalaiseen arkeen on kansalaisjärjestöillä, joita ovat itse paluumuuttajat perustaneet, esimerkiksi, Inkerikeskus, joka hoitaa tärkeitä sosiaaliseen elämään liittyviä käytännön asioita. Juhliessaan tänä vuonna 20-vuotista juhlavuottaan, Inkerikeskus on auttanut runsaasti monia paluumuuttajia kotoutumaan Suomeen, oppimaan kielen ja löytämään töitä.

Tärkeänä tekijänä paluumuuttajien kotoutumisessa suomalaiseen yhteiskuntaan on oman identiteetin omaksuminen, oma osallisuus suomalaisen kansan kohtaloon. Tämä tarkoittaa myös venäläisen kulttuurin säilyttämistä, jonka osana inkeriläiset ovat, mistä voi todella olla apua kaksikielisille.

Tulee muistaa, että Inkerinmaa ei ole vain historiallinen käsite, jolla ei ole enää reaalista käytännön merkitystä, vaan se on Venäjällä kuin myös Suomessa asuvien asukkaiden pitkään jatkunutta historiaa. Inkerinmaa voi yhdistää Suomea ja Venäjää, auttaa heitä ymmärtämään toisiaan historiallisesta näkökulmasta ja tasoittaa menneisyydessä olleita ristiriitoja. On mahdollista, että nykyisessä tilanteessa täytyy myös ymmärtää Inkerinmaan historiallinen merkitys. Inkeriläiset niin Suomessa kuin myös Venäjällä eivät saa unohtaa sitä, keitä he ovat. On täysin totta, että Inkerin maa ja henki on aina meidän kanssamme, sydämissämme, muistoissamme ja tekemisissämme.

Teksti: Evgeni Heiskanen
Artikkelin kirjoittamisen apuna on käytetty seuraavia lähteitä:

  • Konkova O. I., Kokko V. A., Inkeriläiset suomalaiset. Historian ja kulttuurin tutkimus. 2009.
  • Toivo Flink. Kotiin karkotettavaksi. Inkeriläisten siirtolaisten palautukset Suomesta Neuvostoliittoon 1944-1955. Käännös suomen kielestä Jakub Lapatka. 2011.
  • Wikipedian sivut (Inkerinmaa).

Käännös: Maria Lepistö

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика