2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 9-10 (111-112)


№ 8 (110)


№ 7 (109)


№ 5-6 (107-108)


№ 3-4 (105-106)


№ 2 (104)


№ 1 (103)

№ 8 ( 110 ) 2015



Rakenna jouluksi oma piparkakkutalo

Uunissa paistuvien pipareitten tuoksu tuo aitoa joulun tunnelmaa. Perinteisten piparkakkujen lisäksi voit loihtia taikinasta piparkakkutalon jouluista kotia koristamaan. Piparkakkutaloissa on sadun taikaa. Pipareista kirjoittanut jyväskyläläinen Anna-Liisa Mattila kertoo kirjassaan, että piparkakkutalon alkujuuret ovat Saksassa.

"Koko mökki oli rakennettu leivästä ja peitetty piparkakuilla, ikkunat olivat silkkaa sokeria. Hannu mursi palasen katosta ja kehotti Kerttua syömään makeaa ikkunaa." Grimmin veljesten satuklassikko syötävästä ihanuudesta, piparkakkutalosta, on piparkakkutarinoiden ykkönen.

Piparkakkutaloja on Suomessakin rakenneltu joulunaikaan 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Suomeen piparkakkutalon rakennusidean toi alun perin Ruotsista kotitalousopettaja Runa Melander. Hän oli oppinut taidon opiskellessaan Uppsalan talouskoulussa. Ensimmäisen kerran tämä historiallinen rakennus valmistui Suomessa vuonna 1919 Lucian päiväksi Helsingin kasvatusopillisessa talouskoulussa. Kotiliesi-lehti julkaisi ensimmäisenä piparkakkutalon ohjeen vuonna 1923. Piparkakkutaloissa ei ole niinkään haettu symboliikkaa, vaan ne ovat olleet alusta lähtien perinteisiä taloja. Jokaisella leipojalla on ollut omannäköinen talo, sillä aivan alussa ei ollut valmiita kaavoja taloihin. Taikina täytyisi olla tuttu ja hyväksi havaittu taikina. Sen tulisi olla sen verran sitkeä, että se kestää rakennusvaiheen. Osasista täytyy tehdä sen verran paksuja, että niitä voi käsitellä ja että talonseinät kannattelevat kattoa. Perussääntönä on, että kahvipöydässä tarjottava pipari on ohuempi kuin piparitalon osat. Esimerkiksi valmistaikinat ovat usein sitkeämpiä ja niistä saa helpommin kaulittua paksumpia osia kuin kotona tehdystä.

Piparkakkutalon valmistukseen voi osallistua koko perhe ja lopputulosta ihastellessa yhdessä kynttilänvalossa, joulumieli on parhaimmillaan. Kun lapset olivat pieniä, mietimme yhdessä millaisen talon haluaisimme. Tällä hetkellä on menossa jonkinlainen piparitalobuumi ja se on ihan kiva asia. Näin traditio jatkuu. Moni hyödyntää kirjoissa ja lehdissä olevia valmiita kaavoja ja se on hyvä asia. Ei kaikkien tarvitse välttämättä tehdä itse taikinaa ja kaavoja. Nykyajan kiireisessä arjessa käytetään mieluummin aika siihen, että rakennetaan ja koristellaan talo eikä kaikkea tarvitse aloittaa ihan alusta.

Koristelua kannattaa ideoida ensin paperille, miettiä mitä yksityiskohtia talossa ja sen ympäristössä voisi olla. Koristelussa voi käyttää piparkakkutaikinasta tehtyjä koristeita ja hahmoja, joilla saa taloon elämää. Karkkihyllystä löytyy monenlaista koristeeksi sopivaa: ranskanpastilleja, rakeita, suklaarusinoita ja vaikkapa lakritsia ja marsipaania. Kakunkoristelutarvikkeista, esimerkiksi erilaisista koristerakeista saa myös tehtyä näyttäviä koristeluita. Liivatelehdistä voi tehdä piparkakkutaloon ikkunalasit.

Piparkakkutalon kuorrutus syntyy tomusokerista ja munanvalkuaisesta. Kuorrutusta voi myös värjätä esimerkiksi apteekista saatavalla karamellivärillä, joka kannattaa sekoittaa pieneen tilkkaan vettä. Värjäykseen voi käyttää myös esimerkiksi punajuurimehua, mustikkamehua, karpalomehua tai vaikkapa kaakaojauhetta ja kahvia. Kaupasta löytyy myös omat valmisversionsa kuorrutteesta.

Pikkuinen piparkakkutalo 

Tämä talo on niin pieni, että se mahtuu kämmenelle. Siksi niistä on helppo ja nopea tehdä vaikka kokonainen kylä, tai antaa lahjaksi ystävälle. Katonkin voit päällystää kokonaan karkeilla, koska materiaalia tarvitaan vain vähän. Talon kaavat on myös helppo suurentaa, jos sittenkin haluat isomman talon.

Taikinaan:

  • 1,5 dl siirappia
  • 2 dl sokeria
  • 250 g voita tai margariinia
  • 4 tl kanelia
  • 3 tl inkivääriä
  • 2 tl neilikkaa
  • 0,5 tl suolaa
  • 2 munaa
  • 2 tl soodaa
  • 9-10 dl vehnäjauhoja

Osien liimaamiseen:

  • 1,5 dl hienoa sokeria

Koristeluun:

  • 0,5 pkt (250 g) tomusokeria
  • 1 valkuainen
  • karkkeja

 

Mittaa siirappi, sokeri, rasva ja mausteet kattilaan. Kuumenna ja sekoita, kunnes seos on tasaista ja kiiltävää. Seoksen jäähdyttyä lisää siihen munat vatkaten. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu sooda. Sekoita taikina tasaiseksi. Jos taikina tuntuu liian tahmealta, lisää jauhoja. Anna taikinan kovettua kylmässä yön yli.

Puolet taikinasta riittää n. 7 pieneen piparkakkutaloon (ilman piparialustaa) ja lopusta voi leipoa tavallisia pipareita. Jos ostat kaupasta valmiin taikinan, yhdestä paketista (500 g) saa 7 piparkakkutaloa.

Jauhota pöytä, kaulitse taikina ohueksi ja leikkaa kapeakärkisellä veitsellä talon seinät ja kattopalat. Siirrä osat leivinpaperilla päällystetylle pellille ja leikkaa ovi- ja ikkuna-aukot (pienet osat venyvät helposti, jos paloja siirretään). Paista 200-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia.

Jos palat pyöristyvät uunissa liikaa, niitä on helppo tarvittaessa muotoilla veitsellä heti lämpiminä, kun ne ovat vielä pehmeitä. Aloita talon kokoaminen vasta, kun osat ovat kovettuneet (5–15 min.)

Talon kokoaminen

Sulata tavallista hienosokeria pannussa tai kattilassa (laakea teflonpinnoitettu paistinpannu on paras). Sulata ensin noin 3 rkl hienosokeria ja sulata myöhemmin tarvittaessa lisää.

Nosta sula sokeri pois liedeltä heti kun et sitä juuri sillä hetkellä tarvitse. Ei haittaa vaikka sokeri jähmettyy välillä, se sulaa uudestaan nopeasti. Huomioi, että sokeri on polttavan kuumaa ja jähmettyy hyvin nopeasti!

Kasta seinän pääty sulaan sokeriin ja liitä talon päätykappale seinään. Kokoa samalla tavalla talon toinen nurkka. Liitä seuraavaksi nurkkapalat yhteen. Kasta lopuksi seinien yläosa sokeriin ja liimaa katonpalaset yksi kerrallaan. Jos taloon jää kokoamisvaiheessa rakoja, voit peittää ne sokerikuorrutteella.

Koristelu

Sekoita tomusokeri ja kevyesti vatkattu valkuainen. Laita seos pieneen muovipussiin ja leikkaa kulmaan reikä, niin saat pursottimen. Sokerikuorrutetta voi myös ostaa valmiina tuubina kaupasta.

Pursota sokerikuorrutetta talon reunoihin ja liimaa kuorrutteella kattoon karkkeja ja muita koristeita. Käsittele koristeltua taloa varovaisesti, sillä kuorrute kovettuu kunnolla vasta muutaman päivän päästä. Sirottele lopuksi (tee)siivilän läpi tomusokeria talon päälle.

Kaavat voi piirtää itse tai tulostaa netistä valmiita kaavoja. www.ruokatieto.fi/sites/default/files/Sesongin%20herkut%20ja%20juhlat/pieni_piparkakkutalo.pdf

Piparkakkukerrostalo

Kokoa aivan uudenlainen piparkakkutalo. Kerrostalon ikkunoista loistaa valot, kun muistat ilma-aukot katolle ja sytytät tuikun talon sisään.

www.ruokatieto.fi/sites/default/files/Sesongin%20herkut%20ja%20juhlat/piparkakkukerrostalo3_0.pdf

Piparikirkon kaavat ja ohje

www.ruokatieto.fi/sites/default/files/Sesongin%20herkut%20ja%20juhlat/piparikirkko_kaavat2_0.pdf

www.ruokatieto.fi/sites/default/files/Sesongin%20herkut%20ja%20juhlat/piparikirkko_ohje_0.pdf

Piparkakkulinna

www.ruokatieto.fi/sites/default/files/Sesongin%20herkut%20ja%20juhlat/piparkakkulinna_0.pdf

 

Tekstin kokosi Irina Senkina.

Lähde: www.ruokatieto.fi

www.surkkari.fi/pdf/2008/200850_la/sjl18.pdf

https://fi.wikipedia.org/wiki/Piparkakku

http://tilauspaja.fi/author/tilauspa_userrac/

Kuvat: Vera Vejanen

Venäjännös: Lidia Popova

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика