Tässä numerossa:
Arkisto:
№ 4 ( 86 ) 2013
MAAHANMUUTTO Suomeen on viime vuosina kasvanut huomattavasti. Ennusteiden mukaan ulkomaalaisten määrä Suomessa on vuonna 2030 jo noin puoli miljoonaa henkilöä. Maahanmuuton kasvu on asettanut haasteita julkisten palvelujen ja kotouttamispalvelujen kehittämiselle.
Valtion kotouttamisohjelmassa maahanmuuttajien tarpeet otetaan huomioon kaikilla politiikan aloilla. Näitä aloja ovat etenkin työllisyys, koulutus ja asuminen sekä sosiaali- ja terveyspalvelut. Tavoitteena on maahanmuuttajien osallisuuden tukeminen yhteiskunnan kaikilla sektoreilla. Tavoitteena on myös eri väestöryhmien välisen vuorovaikutuksen ja hyvien etnisten suhteiden vahvistaminen.
KOTOUTTAMISPOLITIIKASSA painotetaan erityisesti maahanmuuttajien työllistymisen edistämistä. Maahanmuuttajien työttömyysaste on kolme kertaa suurempi kuin kantaväestön työttömyysaste. Nuorten maahanmuuttajien riski syrjäytyä on viisi kertaa suurempi kuin kantaväestön nuorten riski syrjäytyä.
Maahanmuuttajien työllisyyttä edistetään julkisilla työvoima- ja yrityspalveluilla. Maahanmuuttajia ohjataan ammatilliseen työvoimakoulutukseen ja omaehtoiseen opiskeluun. Maahanmuuttajia kannustetaan myös yritystoimintaan.
Kotoutumiskoulutuksena maahanmuuttajille järjestetään suomen tai ruotsin kielen opetusta ja tarvittaessa luku- ja kirjoitustaidon opetusta. Lisäksi järjestetään muuta opetusta, joka edistää maahanmuuttajan yhteiskunnallisia valmiuksia ja työelämään pääsyä. Kotoutumiskoulutukseen voi sisältyä myös aikaisemmin hankitun tutkinnon tunnustamista ja ammatillista uraohjausta.
KOTOUTTAMISPOLITIIKAN painopisteitä ovat myös mm. maahanmuuttajaperheiden tuki ja kansainvälistä suojelua saavien maahanmuuttajien sujuva ohjautuminen kuntiin. Perheitä tuetaan kehittämällä sosiaali- ja terveyspalveluja sekä koulutusta. Lapsiperheille tärkeimpiä palveluja ovat neuvolapalvelut, varhaiskasvatus, perusopetus ja oppilashuolto. Kotoutumista edistetään myös asunto-, liikunta- ja kulttuuripolitiikalla.
Maahanmuuttajien kotoutumista ja työllistymistä edistäviä palveluja järjestävät ensisijaisesti kunnat ja TE-toimistot (työ- ja elinkeinotoimistot). Myös monet kansalaisjärjestöt tuottavat kotoutumista edistäviä palveluja ja antavat maahanmuuttajille kotoutumiseen liittyvää ohjausta ja neuvontaa.
TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ vastaa Suomessa kotouttamiseen liittyvien asioiden valmistelusta. Sisäasiainministeriö vastaa muista maahanmuuttoon, henkilöiden kansainväliseen suojeluun ja paluumuuttoon liittyvistä asioista. Kotouttamisasioista vastaavana ministerinä toimii työministeri Lauri Ihalainen.
LISÄÄ Valtion kotouttamisohjelmasta voi lukea Työ- ja elinkeinoministeriön nettisivuilta www.tem.fi/kotouttaminen.
Teksti: Sonja Hämäläinen, neuvottelevavirkamies, TEM 3. 2013
Venäjännös: Lidia Popova