• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 4 ( 86 ) 2013

Perheen kotikieli

Suomessa vietettiin viime vuonna venäjän kielen, kulttuurin ja sivistyksen viikkoa. Viikon puitteissa järjestettiin jo seitsemäs Kansainvälinen seminaari venäjänkielisten maahanmuuttajaperheiden sosiaalisesta ja kulttuuriadaptaatiosta.

Tapahtumaan osallistui venäjän kielen opettajia, tunnettuja tutkijoita erityisalanaan monikielisten perheiden ja kulttuurienvälisten avioliittojen ongelmat, kielen kehityksen asiantuntijoita, psykologeja, logopedejä, sosiaalityöntekijöitä sekä vanhempia, jotka kasvattavat kaksikielisiä lapsia. Puheenvuorojen ja keskustelun aikana sai esittää kysymyksiä esimerkiksi siitä, miten me, vanhemmat, voimme säilyttää ja edistää Suomessa asuvan lapsen äidinkielen kehitystä. Ja miten lapsi voisi tuntea olonsa kotoisaksi kahden kielen keskellä, eli miten hänestä tulisi kaksikielinen. Miten saavutetaan se, että venäjän kielestä tulisi leikin ja kanssakäymisen kieli, ja että kaiken tämän keskellä se säilyttäisi vielä rikkaan monimuotoisuutensa.

Asiantuntijoiden mukaan tämän saavuttamiseksi lapsen täytyy ottaa vastaan molemmat kielet äidinkielinään, niitä täytyy opettaa hänelle lapsesta asti. Kielitaito on pääoma ja suuri rikkaus. Monia kieliä oppivalla on suuri pääoma ja tulevaisuudessa selvä etulyöntiasema. Eri kieliä puhuvat vanhemmat antavat lapselle syntymälahjana rikkautensa ja omaisuutensa – äidinkielensä. Jos vanhemmat auttavat molempien kielten kehitystä tasapuolisesti ja täysipainoisesti, turvaavat he samalla lapsensa tulevaisuuden. Äidinkielen kautta asetetaan persoonallisuuden perustukset: sen asettavat ensimmäiset läheiset ihmiset, jotka kasvattavat lasta.

Se, miten lapsi tiedostaa itsensä ja hänen arvomaailmansa, kehittyvät vanhempien vaikutuksen alla sillä kielellä ja tiiviisti yhteydessä siihen kulttuuriin, jota vanhemmat edustavat. Tästä syystä lapsen kanssa täytyy puhua omalla äidinkielellä. Äidinkieli opitaan, kun sillä puhutaan, luetaan kirjoja, kerrotaan satuja, selitetään ja annetaan esimerkki puhekulttuurista. Vanhempien on kunnioitettava omaa äidinkieltään. Kielen kehitystä ja kulttuurista itsetuntemusta voi tukea käymällä kerhoissa, jutellen ystävien ja tuttujen kanssa sekä äidinkieltä tutkien.

Käytäntö ja tutkimukset osoittavat, että lapsi, joka hallitsee hyvin äidinkielensä rakenteet, pystyy oppimaan vaikeuksitta montakin vierasta kieltä. Kaksikieliset lapset ovat erityisen herkkiä kielen äänteille. Puolestaan ne lapset, joilla äidinkielen rakenteiden hallinta on rajoittunutta, omaksuvat molemmat kielet hitaammin ja vaikeasti.

Pienen lapsen suhtautuminen venäjän kieleen ja kulttuuriin uusintaa hänen vanhempiensa suhtautumista niihin. Suurin osa lapsista ei ihmettele sitä, että joidenkin ihmisten kanssa puhutaan eri kielellä kuin toisten. Vain se hetki kun selviää, ymmärtääkö toinen ihminen hänen äidinkieltään vai ei, voi alkuun olla vaikea. Jopa se tieto, että joku ei ymmärrä kieltä, ei ole lapselle iso juttu, kun hän on vielä pieni. Tämä suhtautumistapa voi säilyä, jos lapsi kasvaa monikielisessä ympäristössä (sellaisessa, missä on paljon kansallisuuksia ja kieliä, eikä yhteistä kieltä välttämättä edes ole).

Omaa kieltään ei pidä koskaan häpeillä, vaan puhua venäjää aktiivisesti aina ja kaikkialla. On hassua puhua lapsen kanssa sellaista kieltä, jonka osaa itse huonosti, vain siksi ettei sinua luultaisi ulkomaalaiseksi. Näin tulee ilmi se, ettei ihminen ole sinut itsensä kanssa. Omasta kielestään täytyy olla ylpeä ja puhua sitä lapsen kanssa luontevasti. Monilla sellainen taktiikka, että lapsen kanssa puhutaan kotona venäjää, mutta ulkona kyseisen maan kieltä (sekaperheissä tehdään myös näin: toisen vanhemman ja hänen sukulaistensa läsnä ollessa puhutaan kunnioituksen vuoksi heidän kieltään ja lapsen kanssa kahden kesken venäjää), mutta tällaisen taktiikan voi hyväksyä vain jos henkilö hallitsee molemmat kielet täydellisesti.

Joillakuilla on vieraalla kielellä puhuttaessa niin selvä venäläinen korostus ja he käyttäytyvät niin tökerösti, ettei heidän kanssaan haluaisi olla tekemisissä. Jotkut sen sijaan juttelevat lastensa kanssa niin herttaisesti, iloisesti ja hyväntuulisesti, että voi kuulla kohteliaisuuden ”Venäjän kieli on niin kaunista! Minäkin haluan oppia sitä!”, tai ”En ymmärrä puhettanne, mutta se on niin upeaa, että taidan tuntea, mitä haluatte sanoa”.

Joissakin perheissä kiinnitetään huomiota vain uuden kielen oppimiseen: ”perheessämme puhutaan vain venäjää, joten jotenkin lapsi alkaa ymmärtää meitä. Tärkeämpää on kuitenkin selviytyä toisen kielen oppimisesta niin, ettei joutuisi meidän tilanteeseemme (työttömiksi ja hyljeksityiksi)”. Ja jos aikuisten on vaikea oppia suomea kurssilla, luulevat he, että kieli on vaikea lapsellekin.

Joissain perheissä vanhemmat käyttävät kaikkia kieliä sekaisin, vaikka niitä olisikin useampi kuin kaksi. He luulevat, että lapsi tajuaa itse, mitkä sanat kuuluvat mihinkin kieleen. Lapselle ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin sekoittaa kielet samalla tavalla olettaen, että tavallinen puhe on sellaista. Aikuiset leikkivät lasten kanssa, mutta tämä leikki on vaarallinen. Näin voi varmaankin jatkua vain rajatun ajan. Kun lopulta on puhuttava asioista, jotka vaativat sanavaraston ja lauseopin laajentamista, on masentavaa osata kaikkia kieliä huonosti. Jotkut vanhemmat antavat lapsen heti ymmärtää, että kielten käytöllä on säännöt perheen sisällä ja sen ulkopuolella, että kaksikielisyys on elämän normi.

Paljon riippuu perheen kulttuurisista tavoista, mitä perheenjäsenet tekevät ja mitä arvostavat. Ihanteellinen ratkaisu on, että lapsen kanssa touhutaan kahdella rinnakkaisella kielellä (ympäristön kielellä alkuun jonkin verran, jotta tehtäisiin ympäristöön pääsy yksinkertaisemmaksi), tällainen lapsi hallitsee molemmat kielet kouluun mennessään täydellisesti, sitten molemmat kielet jatkavat kehitystään itsenäisesti, vaikka koulun kieli kuitenkin alkaa tulla hallitsevaksi. Tällöin tilannetta voi tasapainottaa muuttamalla kotiopetusta intensiivisemmäksi erityisesti alkuvaiheessa.

Tutkijoiden mukaan parasta olisi oppia puhumaan venäjää erinomaisesti ennen kielikylpyä vieraaseen kieleen, opetella lukemaan ja kirjoittamaan ennen kuin opettelee vastaavat taidot toisella kielellä, oppia lukemaan kirjoja ensin venäjäksi ja vasta sitten muilla kielillä.

Maahanmuuttajan täytyy tuntea itsensä kaksikieliseksi tai, mikä edullisinta sekä psykologisesti että taloudellisesti, monikieliseksi yksilöksi ja tehdä perhettään koskeva valinta suhteessaan venäjän kielen käyttöön. Suurimmalle osalle venäläisistä tämä on uusi ongelma, mutta se ei suinkaan ole uusi maailmanlaajuisesti. Yhä useammat ihmiset puhuvat useampaa kieltä ja voivat vapaasti valita asuinpaikkansa.

Monet vanhemmat tuntevat, etteivät ole täysin valmiita ratkaisemaan monikulttuurisessa ja -kielisessä ympäristössä syntyviä lastenkasvatusongelmia. He pelkäävät, että taakka on pienille lapsille liian suuri kantaa. Toiset taas ovat huolissaan siitä, että opetus etenee hitaasti. Jotkut eivät puolestaan ymmärrä, että kaksikieliset lapset eroavat yksikielisistä. Vanhempien on suhtauduttava tiedostavasti omaan kotoutumisprosessiinsa ja mietittävä suhtautumistaan omaan menneisyyteensä ja siihen, miten arvostaa omia taitojaan, kieltään, kulttuuriaan ja kanssakäymistä tässä ympäristössä.

Kaksikielisyyden variantteja on yhtä paljon, kuin on perheitä ja ihmisiäkin. Jos yhden lahjakkaan yksilön kaksikielisyyskasvatuksesta on tietyt kokemukset, eivät ne päde toiseen lapseen. Kaksikielisyyden kehittäminen ei aina ole kivutonta aikuisille eikä lapsillekaan. Hyvin usein halu opettaa lapselle kieltä johtaa siihen, että tämä kieltäytyy puhumasta kyseistä kieltä. Ja jos vanhemmat vaihtavat suomen kieleen tai vaikenevat kokonaan kun siirrytään suomenkieliseen ympäristöön, kuten lastentarhaan, julkisiin liikennevälineisiin tai kauppaan, alkaa lapsi ymmärtää, ettei venäjän kieltä tarvitse yhteiskunnassa. Eiväthän vanhemmatkaan käytä sitä. Joskus kuulee vanhempien valituksia siitä, että lapsi ei tykkää venäjän kielestä, ei halua puhua venäjää, eikä tunnusta kieltä omakseen. Vanhemmat uskovat, että se on lapsen sisäinen tuntemus tai hänen vilpitön vakaumuksensa. Kokemus kuitenkin osoittaa, että lapsella ei koskaan ole omaa kantaa kielen suhteen. Kaikki riippuu siitä, miten hänelle kieli esitetään ja miten hänen kanssaan puhutaan kyseisellä kielellä. Jos lapsen mielestä se, mitä aikuiset hänelle tarjoavat, on hauskaa, hän osallistuu siihen halutessaan. Lapsen kanssa voi esimerkiksi keksiä yhdessä tarinoita, muovailla, askarrella tai näytellä erilaisia kohtauksia nukketeatterina. Lupaukset, lelut tai mielenkiintoiset tapahtumat, jotka odottavat lasta tulevaisuudessa, eivät houkuttele häntä kuuntelemaan tarkkaavaisesti, ottamaan vastaan ja tekemään sitä, mitä aikuiset haluavat. Motivointi toimii lapselle periaatteessa tässä ja nyt. Lapsi kiinnostuu siitä, mikä hänestä on mielenkiintoista juuri nyt. Jos aikuinen kiinnostuu jostain, voi hän välittää kiinnostuksensa myös lapselle. Keskustelu tai leikki on tehokas vain jos se on jännittävä ja viihdyttävä, ja vain tällöin lapsi todella oppii hallitsemaan kielen.

Lapsen kanssa on keskusteltava jatkuvasti, eikä häneltä pidä hyväksyä lyhyitä vastauksia, kuten ”kyllä”, ”ei” tai ”en muista”. Kun haette lapsen tarhasta, kyselkää, mitä hän teki siellä. Tarjotkaa erilaisia vaihtoehtoja: ”Piirsitkö? Hypitkö? Juoksitko? Leikitkö? Kenen kanssa leikit? Mitä leikitte? Millä leluilla leikitte?” Laajentakaa sanavarastoa omilla kysymyksillänne. Lasten ei tarvitse muistaa, mitä he tekivät. Kyselkää lapselta. Jopa piirrettyjen katsominen voi olla aktiivista toimintaa. Aikuisten tehtävänä on ”tehdä äänet” lapsen elämään, antaa hänelle mahdollisuus tulla ymmärretyksi ja auttaa ilmaisemaan itseään sanoin. Ja jos tämän vuosituhannen lapsi kysyy kirjaa lukiessa, miten ”maito kiehui yli”, tarjoutuu teille loistava mahdollisuus puhua. Voitte kertoa siitä ajasta, jolloin itse olitte pieni ja vaikkapa keittää maitoa ja näyttää itse prosessi. Pelkkä vaahdon maun kuvaileminen täydentää lapsen sanavarastoa. Mikä tahansa lapsen elämän tapahtuma on asia, josta hän haluaa puhua. Tämän vuoksi aktiivinen kanssakäyminen, josta on suljettu ulkopuolelle televisio ja tietokone, on lapsille tärkeää. Kanssakäyminen, jossa vain istutte yhdessä ja puhutte kaikesta. On tutkittu, että Suomessa aikuiset puhuvat 10-vuotiaan lapsensa kanssa keskimäärin kahdeksan minuuttia päivässä. Tämä ei riitä kielen kehitykseen. Jotta lapsi oppisi kielen ja ymmärtäisi että kieltä tarvitaan, on vanhempien myönteinen esimerkki välttämätön.

Suomen lain mukaan maahanmuuttajien lapsilla on oikeus kahteen oman kielensä viikkotuntiin. Tämä on enemmän, kuin joissain muissa maissa. Se ei kuitenkaan riitä, jos kotona ei käytetä äidinkieltä normaalisti, jos vanhemmat ovat esimerkiksi omien huoliensa tai kotoutumisongelmiensa uuvuttamia. Mikäli vanhemmat eivät välitä kieltä, käy se lapselle vaikeaksi, vaikka koulussa olisikin erinomainen venäjän kielen opetus.

Vanhempien on suhtauduttava kielen kehittämiseen ajatuksen kanssa. Oppimisprosessi ei ole automaattinen. Jotkut vanhemmat luulevat, että se prosessi olisi luonnollinen: lapsi oppii kävelemään, samoin hän alkaa myös puhua. Sitten törmätään siihen, että lapsi oppii kävelemään, mutta ei puhukaan tai puhuu huonosti. On myös toisenlaisia ääripäitä. Suomessa on melko paljon venäjänkielisiä asukkaita, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Maan asukkaista suunnilleen 65 000 osaa venäjää. Eli joissakin osissa Suomea voi elää koko elämänsä osaamatta suomen kieltä. Ja jos lapset eivät osaa suomea, eivät tiedä suomalaisesta kulttuurista tai ole tekemisissä suomalaisten kanssa, niin miten he voivat käydä koulua? Venäjän kieltä on tuettava, mutta ei pidä unohtaa suomenkaan kielen tukemista. Tasapainon ylläpito ei ole helppoa.

Lohduttava on tieto, että on parempi osata monta kieltä, kuin yhtä. Kaksikielisiä ihmisiä ei ole maailmassa vähempää, kuin yksikielisiä. Monikielisyyttä pidetään luonnollisena ja vaalittavana asiana ympäri maailman. Se helpottaa poliittisia ja taloudellisia kontakteja. Samanaikaisesti muuttoliikkeet aiheuttavat tiedonvälityksen ja yhteisymmärryksen ongelmien kärjistymistä. Halusivat tai eivät, ihmiset törmäävät jokapäiväisessä elämässään siihen, että heidän pitäisi osata edes jollain tasolla useampia kieliä. Eri kielten käyttämisen taito antaa ihmiselle etulyöntiaseman niihin nähden, jotka eivät taida kuin oman äidinkielensä.

Perheessä voi pyrkiä noudattamaan venäläisiä tapoja, tehdä juhlista lapselle mielenkiintoisia. Lapsen on tunnettava pienestä asti, että hän ei ole erilainen vain siksi, että puhuu muiden lasten kielen lisäksi toista kieltä, vaan siksi, että hän on kokonaista kulttuuria rikkaampi. Tämän toisen mallin – kirjojen, ystävien, levyjen, kasettien, lastenohjelmien, lahjojen, satujen, leikkien ja laulujen – on oltava aikuisten ponnistelujen ansiosta koko ajan läsnä kotona.

Kieli on se, mitä käytämme kertoaksemme itsestämme. Se on annettu sitä varten, jotta voisimme olla vuorovaikutuksessa. Tämä on tehtävä mielenkiintoiseksi ja kokonaisvaltaiseksi tavaksi. Jotta kielestä tulisi lapsellenne tarpeellinen, on molempien vanhempien ponnisteltava.

Teksti ja kuvat: Irina Senkina
Lähteet: Minun kaksikielinen perheeni -keskustelun materiaalit, mukana N. Rodina, J. Hamrajeva,
A. Novitski, J. Protasova ja monet muut.;
J. J. Protasova, N. M. Rodina ”Mnogojazytšije v detskom vozraste”;
www.vaestoliitto.fi > Miten tukea kielen kehitystä?
Suomennos: Tiia Moilanen

Siirry ylös