• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 3 ( 65 ) 2011

Kuuma kesä kiviviidakoissa
Osa 3: Pikkuruinen Brygge

Tämä belgialainen Flanderin länsiosassa sijaitseva kaupunki on tosiaankin pieni. Mutta kuinka paljon sillä onkaan erilaisia nimityksiä ja lempinimiä, jotka ovat välillä ristiriitaisia, vaikka ne heijastavatkin tarkasti Bryggen henkeä! Ja se on hyvin, hyvin moniulotteinen. Kuunnelkaapa, millaisia lempinimiä kaupungista on käytetty eri aikoina, niin ymmärrätte mitä tarkoitan: ”Pohjolan Venetsia” (kuinka monta niitä on?), ”Maailman suklaapääkaupunki”, ”Belgian helmi”, ”Pikkuruinen Brygge” ja ”Suurenmoinen Brygge”; toisaalta siitä on käytetty myös nimityksiä ”Kuollut Brygge”, ”Ihmeellisen kuoleman jähmettynyt hahmo”, ”Suurin harmaa kaupunki” sekä ”Kaupunkipahanen nuuskarasiassa”, ”Piparkakkukaupunki”, ”Maatuskanukke-kaupunki” sekä vielä ”Neitsyt Marian kaupunki”, ”Aarteiden ikuinen elämä”, ”Turistien leikkikalu” ja ”Turistien paratiisi”… Eikö olekin mielenkiintoista? Minä olen samaa mieltä tätä flaamilaista satamakaupunkia ihastelevien nimitysten kanssa, jotka ovat enemmistönä, ja tunnustan: Brygge lumosi minut täysin, kuten on lumonnut myös monet muut turistit, joita on ollut satoja tuhansia. Eikä turhaan, sillä maailmankuulun TripAdvisor-matkailuportaalin kyselyssä Brygge on saanut tunnustuksen, jonka mukaan se oli Euroopan ihastuttavin kaupunki vuonna 2010.

Belgialaista kielipeliä

Päätimme siis viettää meidän lyhyen Belgian-matkamme kolmannen päivän belgialais-hollantilaisessa Bryggen kaupungissa.

- Mitä tarkoittaa hollantilaisessa? te kysytte. - Ettekös te olleet Belgiassa?

- Belgiassa, mutta Flanderissa, maan flaamilaisessa eli hollantilaisessa osassa.

Olen jo kertonut, että Belgiassa on kaksi käytännössä tasa-arvoista kansallista kieltä (kuten Suomessakin suomi ja ruotsi): flaami eli hollanti ja valloni eli ranska. Tosiasiassa nämä kielet ovat samanarvoisessa asemassa, mutta itse asiassa suurin osa Flanderin väestöstä puhuu vain hollantia, ja ne jotka asuvat Valloniassa, eivät vastaavasti halua edes osata mitään muuta kieltä kuin ranskaa. Bryssel on ainut paikka, jossa kahden kielen puhuminen ei ole häpeällistä, ja jossa lait, julkaisut, nimet jne. on kirjoitettu ranskaksi ja hollanniksi. Sen takia matkailija on vaarassa mennä sekaisin näissä kielikiemuroissa. Me esimerkiksi nousimme junaan jossakin Monsissa tai Namurissa (Valloniassa) käydäksemme Kentissä tai Bryggessä (Flanderi). Vallonian alueella kaikki aikataulut, asemien opasteet ja ilmoitukset junissa ovat ranskan kielellä. Mutta heti kun se sama juna tulee Flanderiin, niin juokseva ilmoitusrivi sekä myös kuulutukset muuttuvat hollanninkielisiksi kirjaimiksi ja sanoiksi - ikään kuin taikasauvan heilahduksesta. Jopa asemien nimet, jotka ovat enemmän tai vähemmän ymmärrettäviä ranskaksi, muuttuvat täysin käsittämättömäksi abrakadabraksi. Lähtiessämme kaksikielisestä Brysselistä Bryggeen opettelimme kaikki nimitykset ranskan kielellä. Ja vasta flaamilaisella puolella tajusimme, että emme olleet ottaneet huomioon, että sieltä puuttuu ”dubbaus”, johon olimme tottuneet.

Myös paluumatkalla Brysseliin eksyimme hieman Bryggen asemalla… Sen tuloksena vaeltelimme käsittämättömien hollanninkielisten nimitysten mukaan ja valitsimme aseman, joka eniten muistutti omaamme, nousimme junaan ja … lähdimme aivan toiseen suuntaan. Onneksi ei kovin kauas, vain Pohjanmeren rannalla sijaitsevaan Ostendeen saakka. Sen jälkeen emme halunneet koetella kohtaloamme enempää, vaan kysyimme seuraavasta Brysselin junasta suoraan junankuljettajalta. Näin siksi jotta olisimme täysin varmoja; hän nyt ainakin tietää, mihin on menossa…

Keskiaika - Bryggen kulta-aika

Vaikka Brygge ei sijaitsekaan meren rannalla (kuten Ostende, jossa pistäydyimme vahingossa), niin silti sitä pidetään satamakaupunkina; sen kautta kulkee kanavaverkosto aina Pohjanmerelle saakka, ja keskiaikana Brygge oli eräs Euroopan suurimmista kauppa-, valuutta- ja teollisuuskeskuksista. Juuri keskiaikaa pidetään Bryggen kulta-aikana. Sen jälkeen on ollut erilaisia lama-aikoja, nousuja ja laskuja, ja nyt on jälleen nähtävissä loistoa…

Kuitenkaan se ei ole enää samaa, vaikka kuinka asiaa pyörittelee: kulta-aika ei ole enää samanlainen. Sen vuoksi suurin osa kaupungin erinomaisesti säilyneestä arkkitehtuurista on keskiaikaista. Menit mihin tahansa kaupungin keskustan oikukkaiden pikkukatujen labyrintissä, niin aina vastaan tulee jotain goottilaista: katedraaleja ja kirkkoja, torneja ja palatseja, jopa taloissa kaikki rakenteet ovat särmikkäitä ja teräviä, ja ne kurkottelevat kohti taivaita huippuineen, torneineen ja piikkeineen. Tuntuu siltä kuin kaupunki irvistelisi joka puolelta ”raateluhampaisella” gotiikallaan - siihen ei paljain käsin tartuta! Ja sitten tietenkin kanaalit! Ne läpäisevät kaupungin kehon kuin verisuonet tai sykkivät hiussuonet, ja ne ovat tarpeeksi syviä myös laivoille. Mutta mikä tärkeintä, ne ovat hyvin maalauksellisia ja viehättäviä...

Asemalta lähdimme heti kävelemään puiston halki ja kanavan vartta kohti historiallista keskustaa. Oikean suunnan löytäminen ei ollut vaikeaa: sadan metrin välein oli infotauluja kaikkien ymmärtämällä englannin kielellä, ja niissä oli suuria nuolia osoittamassa kaunopuheisesti turisteille, mihin suuntaan pitkistä vaelluksista väsyneet jalat kannattaa suunnata. Melko pian olimme jo lähestymässä valtavaa goottilaista Pyhän Salvadorin katedraalia. Sen sisällä oli korkeat holvit ja vaikuttavan näköisiä värillisiä lasimaalauksia, jotka ulottuivat kattoon saakka.

Kauppatori Grote Markt

Sitten jatkoimme maalauksellisia katuja pitkin Grote Marktille eli kauppatorille. Etsimämme paikan määrittely oli myös helppoa, koska keskellä aukiota seisoi kuuluisa Belfortin kellotorni, jonka pystyy näkemään lähes joka puolelta kaupunkia. Keskustassa näimme kolme korkeinta goottilaista rakennusta: Pyhän Salvadorin katedraalin kellotornin, Belfortin tornin ja Pyhän Neitsyt Marian kirkon kellotornin (joka valitettavasti oli kokonaan rakennustelineiden peitossa). Niiden mukaan on helppo suunnistaa, vaikka ei tuntisi kaupunkia lainkaan, ja sen lisäksi kaikki kolme ovat suurenmoisia turistikohteita.

Matkalla Grote Marktille pistäydyimme konditoriamyymälään. Konvehtikauppa muistutti kyllä enemmän makeisten Eremitaasia, erilaisia makeislajeja oli valtavan paljon ja makeisten määrä oli päätähuimaava. Jonkun tietyn lajin valitseminen ohimennen sellaisesta suklaa- ja makeistuotteiden ja muiden herkkujen paljoudesta oli täysin epärealistista. Onneksi hymyilevät neitoset tarjosivat kaikille paikallisten makeisten maistiaisia, jotta olisi helpompi valita ja ostaa parikymmentä kiloa tuoretta suklaata tai marmeladia. Kun olimme kokeilleet näitä herkkuja asiaankuuluvalla tavalla ja ostaneet mukaan muutaman pastillin, saavuimme lopulta Belgian matkamme kolmannelle kauppatorille. Kun muistelen näitä kaikkia kolmea maailman arkkitehtuurin helmeä, on minun vaikea valita niistä parasta: sekä Brysselin Grande Place että Löwenin kauppatori että Bryggen Grote Markt ovat omalla tavallaan kauniita; kuitenkin ne kaikki ovat hyvin erilaisia.

Bryggen kauppatorilla erottuvat valkoinen provinsiaalinen palatsi, eriväristen rakennusten portaittain nousevat julkisivut, kellotorni, sadat ja taas sadat parkkeeratut polkupyörät ja kymmenet hevosvaunut. Muuten, Bryggen keskustassa ei juuri näe Pietarille tai Helsingille ominaisia raitiovaunuja, johdinautoja tai linja-autoja. Täällä kaupunkiliikenne koostuu ensisijaisesti vaunuista, joita oikeat hevoset vetävät asiaankuuluvalla tavalla, sekä polkupyöristä, joiden selässä istuu «ratsastavia» kaupunkilaisia.

Belfortin torniin voi kiivetä ja katsella sieltä kaupungin näkymiä. Torniin piti nousta jalkaisin, portaita oli 366, ja nousemisesta perittiin erillinen maksu. Neuvoteltuamme päätimme, että ylös kiipeää Lera, ja minä johdan alhaalta olutbaarin terassilta käsin pikkusiskon nousua. Sen jälkeen tutustuimme kaikille Belgian kauppatoreille kuuluvaan Kaupungintaloon ja kävimme suurenmoisessa Puhtaan Veren Basilikassa, jossa säilytetään Puhtaan veren pyhäinjäännöstä. Perimätiedon mukaan muutama pisara Kristuksen verta tuotiin toisen ristiretken aikana vuonna 1149 Jerusalemista Bryggeen.

Kanaalikiertoajelu on todellinen nautinto

Kuljimme kapeaa Blinde Ezelstraat -katua pitkin erään kanaalin varrella sijaitsevalle pienelle laiturille. Ostimme liput ja istuuduimme pitkään veneeseen, joka muistutti venetsialaisia gondoleja, mutta ilman niille tyypillisiä veneen perässä olevia hattupäisiä gondolieereja airoineen. Tässä gondolissa oli moottori, ja sitä ohjaava opas oli veneen keulassa. Kesäaikaan kiertoajelu Bryggen kanaaleita pitkin on silkkaa nautintoa, etenkin Grene Peillä (Vihreä kanaali). Nimenomaan siellä tuntee erityisesti sen ainutkertaisen ilmapiirin, joka tuo mieleen muistoja ikivanhoista Perron tai Andersenin saduista...

Gondolimme ohjaaja kertoi koko ajan jotakin: katsokaa vasemmalle, katsokaa oikealle... Me heiluttelimme päitämme ahkerasti, välillä ehdimme jopa ymmärtää ja painaa mieleemme jotakin: tuossa on Denverin rantakatu aivan kukkien peitossa, sitten jäi mieleen silta, jonka päällä oli hahmo risti kädessä ja sädekehä pään yläpuolella. Sitten jo selitettiin kyseistä muistomerkkiä. Pyhä Jan Nepomutski tai Nepomuken (eli Pyhä Johannes Nepomukenski) osoittautui tšekiksi, joka oli aikanaan arkkipiispa ja kuningatar Johannan rippi-isä. Hän kieltäytyi paljastamasta rippisalaisuuksia eräille vihollisille. Nämä halusivat kovasti tietää, minkä salaisuuden kuningatar oli kertonut Nepomutskille, mutta arkkipiispa pysyi lujana: «En kerro, ja sillä selvä!!!» Närkästyneet viholliset upottivat jääräpäisen papin vuonna 1393 Vltava-jokeen Prahassa, ja hieman myöhemmin Nepomutski julistettiin pyhimykseksi. Mutta se, miksi hänen hahmonsa on Bryggessä Gröne Pei -kanaalin sillalla, eikä jossain Tšekissä Vltava-joen sillalla, jäi minulle arvoitukseksi.

No, sitten lähestyimme Rozarian rantakatua. Täällä kaikki yleensä kuvaavat hyvin kaunista näkymää, joka avautuu kellotornille päin. Minun mielikuvani Rozarian rantakadusta muotoutuivat sen jälkeen, kun olin käynyt ihmeellisessä olutmuseossa ja terassibaarissa, joka sijaitsee rantakadun maalauksellisimmassa kulmauksessa. Me rentouduimme ja nautiskelimme siellä jälleen yhden lambic-oluen ja katselimme kanaalia keskiaikaisen rakennuksen avoimelta terassilta... Viereisessä pöydässä istui saksalaisia juomassa Kwak-olutta kummallisennäköisistä pyöreistä kolpakoista, jotka olivat puisissa telineissä. Nyt ymmärsin, mistä on saanut alkunsa (venäläinen, suom. huom.) ilmaus «kvaknut’» (kurnuttaa) - sehän tarkoittaa Paul Kwak -oluen juomista! Kaikkialla, kuten myös tässä ikivanhassa baarissa meitä seurasi afrikkalaisten vuvutsela-torvien kumina, joka sulautui paikallisten flaamien huutoihin - tuona päivänä Etelä-Afrikan MM-kisoissa käytiin Brasilia - Hollanti jalkapallo-ottelu, ja baarin asiakkaiden reaktioista päätellen hollantilaiset voittivat brasilialaiset selkeästi. Lähdettyämme baarista kuulimme jalkapallofanien ystävällistä mölyämistä ympärillä olevista lukuisista baareista, pubeista ja juomaravintoloista. Hollannin joukkue siis voitti, ja me vakuutuimme jälleen kerran, että olemme Belgian flaamilaisimmassa kaupungissa.

Palataan kuitenkin veneeseen ja jatketaan Bryggen kanaaliristeilyä. Vihreä kanaali on todellakin vihreä: se johtuu sameanvihreästä vedestä ja siitä, että vedestä «kasvavien» rakennusten seinät ovat suurelta osin erilaisten köynnöskasvien peitossa, sekä siitä, että ikivanhojen siltojen muurit ovat paikoitellen vihreitä - liekö niihin kasvanut vuosien myötä sammalta vai jotain rikkakasvia... Tuo kaikki antaa maisemalle hieman vanhahtavan, romanttisen ja sadunomaisen sävyn.

Menimme vielä muutaman sillan alitse. Edessäpäin näkyi joitakin vesilintuja, hanhiako lie... Hieman lähempänä hanhet osoittautuivat joutseniksi, mutta rannalla niiden joukossa oli myös pienempiä lintuja, erilaisia villihanhia... Diesel-gondolimme kapteeni kertoi juuri tuolloin tarinaa tästä joutsenten paikasta. Paikan nimi oli Minnevater, joka voi tarkoittaa sekä «Rakkauden järveä» että proosallisemmin «sisäsatamaa», sanaleikki: «minne» ja «ymeene». Koska tuo «järvi» kuitenkin kuhisee joutsenia, niin sille siis annettiin romanttinen nimi Rakkauden järvi.

Kertomus joutsenten ilmestymisestä Bryggen kaupunkiin

Näistä vesilinnuista on oma, vähintään yhtä mielenkiintoinen tarina. Joskus 1400-luvulla keisari Maksimilian Itävaltalainen, jonka alaisuuteen Flanderi tuohon aikaan kuului, antoi Bryggen asukkaille käskyn kasvattaa joutsenia ikuisesti, aikojen loppuun saakka. Eikä siinä ollut kyse mistään lahjasta, eikä oikusta eikä monarkin lempeästä testamentista bryggeläisille... Ei, päinvastoin, käsky annettiin kaupunkilaisille rangaistukseksi siitä, että he tappoivat erään kapinan aikana (varmaankaan elämä Maksimilianin aikana ei ollut hääppöistä) kaupungin pormestarin, Piter Langhalsin. Tuon onnettoman pormestarin sukunimi flaamista käännettynä tarkoittaa «pitkäkaulaista»! Kun Maksimilian tuli kapinalliseen Bryggeen, niin hän kysyi ensi töikseen palvelusväeltä: «Teidän joukossanne on «korppi», minä en näe «joutsenta»! Missä ihmeessä se meidän pitkäkaulainen veljemme on!?» Kuultuaan pahaenteisestä rikoksesta hallitsija lehahti tulipunaiseksi: «Vain niin! Tappaa nyt sellainen «lintu»! Nyt saavat ne kuolemanrangaistuksen uhalla kasvattaa kymmenittäin ja sadoittain joutsenia! Ja muistuttakoot nämä linnut ikuisesti epärehellisiä kaupunkilaisia murhatusta Langhalsista! Ja jos joutsenet joskus katoavat tästä kaupungista, niin kaupunki tuhoutuu, mätänee ja muuttuu pölyksi, ja kauhea rutto tuhoaa sen asukkaat!» «Näin käsken!»

Ja niin hän käski! Näin, suunnilleen näin se tapahtui... Ja nyt jo muutaman vuosisadan ajan aivan näihin päiviin saakka Bryggen asukkaat vaalivat ja hellivät ja suojelevat joutseniaan kuin silmäteräänsä. He nimittäin uskovat aidosti keskiaikaiseen kiroukseen.

Matka lähestyy loppuaan

Me siis ohitimme varovaisesti bryggeläiset linnut ja palasimme hetken kuluttua onnistuneesti laituriin. Poistuessamme «gondolimme» kapteeni kiitti sydämellisesti matkustajia ja pyysi hienotunteisesti rahaa pidellen kapteenin lakkia edessään... Kopeloin taskujani ja annoin hänelle mitä löysin - olihan hän kuitenkin yrittänyt, kuljetti meitä ja kertoili...

Näin päivä Bryggessä oli päättymässä, oli aika siirtyä asemalle ja palata brysseliläiseen «Afroaasiaan». Paluumatkalla - kuten jo aiemmin kerroin - pistäydyimme vahingossa Ostendessä katsomassa merta, jota emme lainkaan odottaneet näkevämme, ja sitten saavuimme ylellisessä kaksikerroksisessa junassa sinne, jonne halusimmekin eli Brysselin Midi-asemalle. Vielä yksi, viimeinen yö tunkkaisessa hotellissa itämaisen karaoken vonguntaa kuunnellen, ja huomenna matkaan: halki peltojen ja merien, kautta «iloisten» hollantilaisten, kautta Tanskan ja Ruotsin kotiin Helsinkiin ja Jyväskylään!

Lopuksi teen yhteenvedon ja annan tuomioni tekemästämme Belgian miniturneesta kokonaisuudessaan:

Belgia miellytti!

Belgia on joka suhteessa mielenkiintoinen!

Haluan Belgiaan toisenkin kerran!

Meiltä jäi epäoikeudenmukaisesti huomiotta Gent, Antwerpen, Ostende, Liege, Rochefort ja vielä monet, monet muut... Ja Brysselkin jäi tutkimatta 80 %:sti. Eli meillä on hyvä syy palata sinne joskus!

Lev Mikaelov, 2010, JKL

Siirry ylös