• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 3-4 ( 105-106 ) 2015

SAAPPAAT

Sataa tihutti. Taas kerran, vain muutamien lyhyiden kirkastumisten jälkeen harmaiden pilvien täyttämältä taivaalta. Evgeni Ivanovitš kulki märällä jalkakäytävällä katsomatta sivuilleen. Toisessa kädessään hänellä oli kauppakassi ja toisessa pään suojaksi vedetty sateenvarjo. Vaikutti siltä, että sade voisi alkaa uudelleen odottamattoman rankasti. Evgeni Ivanovitš kiersi lätäköt ja astui jalkakäytävän reunalle haluten kävellä autotielle, kun kuuli takaansa lapsen äänen:

– Anteeksi, voisiko teidän ohi päästä?

Evgeni Ivanovitš käänsi katseensa taakseen pysähtymättä. Samalla hän astui oikealle vapauttaen jalkakäytävän sille, joka seurasi häntä. Kääntyessään hän huomasi,
että jalkakäytävällä juoksi kaksi tyttöä. Toisen noin ala-asteikäisen tytön takana riensi pienempi tyttö. Voi olla, ettei hän ollut vielä koulussa.

Vasemmassa jalassa koululaisella oli sininen kumisaapas, mutta oikeassa jalassa hänellä ei ollut mitään. Tyttö astui rohkeasti paljaalla jalallaan lätäkköön, ja sitten vasemman jalan saappaalla siirsi vettä oikean jalan päälle, jolloin oikean jalan päälle tuli aalto. Olkoonkin vain pienen hetken, mutta silti paljas jalka ui lätäkössä melkein nilkkaa myöten. Ekaluokkalaisen hauskoilla kasvoilla säkenöi hymy ja kuminauhoilla solmitut saparot hyppivät tytön päässä äkillisin liikkein kuin oravan tuuhea häntä hypätessään puusta puuhun. Sadepisarat tipahtelivat hänen päästään, jota hän käänteli usein taaksepäin sanoen samalla:

– Marinka, älä pysähdy tai kastut.

Evgeni Ivanovitš, joka ei pystynyt nostamaan katsettaan tytön paljaasta jalasta, kysyi:

– Mikä sinun nimesi on, kaunokainen, ja mihin olet jättänyt oikean jalan saappaasi? Asfaltti on ihan täynnä lätäköitä ja sade yltyy taas kohta.

– Olen Svetlanka ja annoin oikean jalan saappaan ystävälleni Marinkalle, ettei hän kastuisi.

Marina oli melkein Evgeni Ivanovitšin vieressä ja samassa lätäkössä, jonka vesi vielä minuutti sitten lainehti Svetlanan oikean jalan nilkkaan. Vaikutti siltä, että lätäkkö
ei pelottanut Marinaa. Hänen oikeassa jalassaan oli Svetlanan vaaleansininen saapas, mutta Marinan vasen jalka oli paljas. Marina veti varpaansa kippuraan ja yritti painaa niitä oikean jalan saapasta vasten. Toisin kuin koulutyttö, pienempi tyttö yritti välttää syvän lätäkön kosketusta paljaalla jalallaan. Sade yltyi. Evgeni Ivanovitš astui tieltä jalkakäytävän reunaan tullen Marinan lähelle ja ojensi hänelle sateenvarjonsa:

– Tässä, ota sateenvarjo. Tai… kastut.

– Entäs te? Marina kysyi, jonka kasvoilta ei olisi pystynyt enää erottamaan kyyneliä sateelta.

– Minulla on toinen, hän sanoi ja teki kädellään liikkeen kassinsa suuntaan, jotta olisi vakuuttanut Marinan ottamaan varjon.

Tytöt ottivat toisiaan kädestä, ja vaaleansiniset saappaat tullen jälleen yhdeksi pariksi hyppivät oravan lailla Evgeni Ivanovitšin sateenvarjon alla… Jalkakäytävän päässä,
ennen kuin oli aika kääntyä talon nurkan taakse, saappaat pysähtyivät, kääntyivät ja… Evgeni Ivanovitš ennemminkin arvasi kuin kuuli sateen melulta, kuinka sateenvarjon alta kuului: ”Kiitos!”. Hän seisoi vieläkin samassa lätäkössä, jossa vielä vähän aikaa sitten Marina veti oikeaa saapasta vasten paljasta vasenta jalkaansa…

Hänellä oli hyvä olla ja hän hymyili. Satoi kaatamalla eikä ollut järkeä avata kassia.
Jo senkään takia, ettei siellä ollut toista sateenvarjoa.

Teksti: Viktor Rodin
Suomennos: Maria Lepistö

Siirry ylös