2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 10 (102)


№ 8-9 (100-101)


№ 7 (99)


№ 6 (98)


№ 5 (97)


№ 4 (96)


№ 3 (95)


№ 2 (94)


№ 1 (93)

№ 1 ( 93 ) 2014

EU arjessa Jyväskylässä:

Eurooppa nuorille!

EU arjessa – tapahtumilla halutaan lisätä vuoropuhelua EU:n vaikutuksista kansalaisten arkeen. EU arjessa -tapahtuma Jyväskylässä 31.1. keskittyi nuorille tärkeisiin teemoihin, mm. nuorten mahdollisuudet niin Jyväskylässä, Suomessa kuin Euroopassa.

Päivän aikana näistä teemoista keskustellaan oppilaitos- ja yritysvierailuilla, yleisötapahtumassa Forum-kauppakeskuksessa ja seminaarissa Jyväskeskuksen Finnkinossa. Ohjelmassa oli parkour- ja musiikkiesityksiä, keski-suomalaisten EU-hankkeiden esittelyä sekä meppi- ja kansanedustajapuheenvuoroja.

Vuosi 2014 tuo nuorten elämään EU:ssa myös uusia mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa. EU:n uuden ohjelmakauden 2014–2020 myötä uudet koulutus- ja nuoriso-ohjelmat ovat käynnistymässä. Mm. uusi Erasmus+ -ohjelma vie ja tuo eri-ikäisiä nuoria yhteen kautta koko EU:n. Nuorisotyöttömyyden torjunnassa Suomessa käyttöön otettu nuorisotakuu on ehkä yksi konkreettisimmista toimista nuorisotyöttömyyden torjunnassa. Se onkin herättänyt paljon mielenkiintoa muissa EU-maissa.

Mosaiikki ry:n toiminnanjohtaja Tatjana Doultseva puhui tilaisuudessa siitä, että äidinkielellä saatu tieto auttaa maahanmuuttajia ymmärtämään paremmin Suomen kansan erityispiirteitä ja maata itseään, lisäksi se estää etääntymisen suomalaisesta yhteiskunnasta. Toisaalta myös suomen kielen opiskeleminen on tärkeää, sillä se antaa mahdollisuuden käydä keskustelua ja löytää ystäviä. Erityisen tärkeää tämä on nuorille. Mosaiikki ry:n lehti ja verkkosivut antavat maahanmuuttajille mahdollisuuden oppia lisää elämästä ja työnteosta Suomessa. Jokainen Suomen kansalainen on samanaikaisesti myös Euroopan kansalainen. Mosaiikki ry:n verkkosivuilla esillä oleva tiedotushanke Euroopan parlamentista kertoo Euroopan unionin tehtävistä ja tavoitteista, opiskelumahdollisuuksista, liikkumisen vapaudesta ja kansalaisten mahdollisuuksista ottaa osaa EU:n päätöksentekoon. Sivun materiaalit on kirjoitettu suomeksi selkokielellä, jotta maahanmuuttajien olisi helpompi ymmärtää tekstien sisältö. Tekstit on käännetty venäjän, englannin ja persian kielille. Tapahtumassa opiskelija Irma Alekseeva, joka auttaa Mosaiikki ry:n hankkeissa, kertoi ystävällisestä suhtautumisesta muualta muuttaneisiin ja siitä, että opiskelu, työnteko toimituksessa ja yhteydenpito ystävien kanssa helpottavat kotoutumista maan elämään.

Euroopan parlamentin vaalit ensi toukokuussa ovat myös nuorten vaalit. Tuhannet suomalaisnuoret voivat tuolloin käyttää äänioikeuttaan ensi kertaa.

Vaalipäivä sunnuntai 25.5. on näytön paikka niin nuorille ehdokkaille kuin äänestäjillekin ja samalla mahdollisuus ottaa kantaa EU:n tulevaan suuntaan.

Lisätietoja tapahtumasta: www.euarjessa.fi/
Twitterissä: #EUarjessa

Teksti ja kuvat: Irina Senkina

Suomennos (osittain): Tiia Moilanen

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика