2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 10 (102)


№ 8-9 (100-101)


№ 7 (99)


№ 6 (98)


№ 5 (97)


№ 4 (96)


№ 3 (95)


№ 2 (94)


№ 1 (93)

№ 3 ( 95 ) 2014



Toimitukselta

Päivää, rakkaat lukijat!

Tämän vuoden aikana eri kaupungeissa asuvat maahanmuuttajat ovat toistuvasti kysyneet minulta: miksi hyväksytystä maahanmuuttajien valtiollisesta kotouttamisohjelmasta huolimatta palvelut päinvastoin huononevat entisestään? Olemme kertoneet ohjelmasta aiemmin Mosaiikki-lehdissä, ja ohjelmassa on tarkkaan määritelty, mitä palveluita Suomessa maahanmuuttajien kotouttamiseksi tulisi parantaa ja kehittää. Esimerkiksi työvoimatoimistoon on käytännössä katsoen mahdotonta saada yhteyttä puhelimitse, koska puhelut menevät jatkuvasti vastaajaan. Maahanmuuttajat eivät voi myöskään mennä ja hoitaa asioitansa paikan päällä, koska työvoimatoimiston

uusien sääntöjen mukaan ensin tulee varata aika, ja joskus aikaa joutuu odottamaan jopa viikon verran.

Verkkopalveluja kyllä lisätään, mutta Suomessa asuu maahanmuuttajia, joita tällaiset palvelut eivät auta, vaan päinvastoin pahentavat heidän tilannettaan. Esimerkiksi, monet iäkkäät maahanmuuttajat eivät osaa käyttää lainkaan tietokonetta, he eivät ole koskaan elämänsä aikana täyttäneet minkäänlaisia nettilomakkeita eivätkä varsinkaan suomen kielellä. Verkkopalvelut aiheuttavat paljon ongelmia myös pakolaisten keskuudessa.

On hieman outoa, että Suomessa, missä tehdään joka vuosi erilaisia tutkimuksia muun muassa maahanmuuttajien kotouttamisen parantamiseksi, tällaisia yksinkertaisia asioita ei oteta huomioon valtakunnallisen maahanmuuttaja-asiakkaita palvelevan järjestelmän kehittämisessä ja parantamisessa.

Työvoimatoimistojen siirtymistä palvelemaan asiakkaitaan aiemmin varattuna ajankohtana selitetään sillä, että työntekijöitä vähennetään yleisestä rahanpuutteesta johtuen ja tämän vuoksi resursseja ei ole tarpeeksi, että voitaisiin antaa konsultaatiota kuten aiemmin suorassa keskusteluyhteydessä. Joskus on tosin mahdollista saada vastaus kysymyksiin heti. Mutta tämä riippuu täysin siitä, miten ketäkin onnistaa.

Tästä voi tehdä vain yhden johtopäätöksen: nykyolosuhteisiin on pystyttävä mukautumaan. Ei ole järkeä näyttää virkamiehelle valtiollisen maahanmuuttajien kotouttamisohjelman painopisteitä, koska hän palvelee teitä joka tapauksessa siten, miten hänen virastossaan on ollut tapana. Joten älkää antako asian odottaa niin pitkään, että se on ratkaistava välittömästi. Varatkaa aika työvoimatoimiston työntekijälle etukäteen. Yrittäkää oppia hyödyntämään verkkopalveluja. Kaupungin kirjastoissa järjestetään joskus ilmaisia alkeiskursseja, joissa opetetaan helpolla tavalla ATK-taitoja ja näytetään, miten erilaisia lomakkeita täytetään. Ottakaa etukäteen selvää kirjastojenne kurssien aikatauluista, koska halukkaita kursseille on yleensä paljon ja paikkoja on rajoitetusti. Samanlaisia tietokonekursseja järjestävät myös eri maahanmuuttajajärjestöt. Niiden joukossa on myös ilmaiskursseja…

Eli, kuten olen jo monta kertaa Mosaiikki-lehdessä muistuttanut: vain hukkuva voi auttaa itseään. Tämä on rautainen sääntö, joka pätee missä tahansa maassa ja missä tahansa tilanteessa.

Onnea!

Kunnioittavasti, Tatjana Doultseva,

Mosaiikin päätoimittaja

Suomennos: Maria Lepistö

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика