• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 1 ( 54 ) 2010

Runeberg ja Kulnev

Kenraalimajuri Jakov Petrovitš Kulnev
(1764 - 1812) oli venäläinen komentaja Suomen sodassa 1808–1809. Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg tapasi hänet pienenä poikana ja kirjoitti myöhemmin hänestä ylistävän runon.

Vuonna 1848 julkaistu J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat on runokirja, joka on vaikuttanut suomalaiseen psyykeen ja suomalaisen kansallishengen muotoutumiseen enemmän kuin mikään toinen teos – kenties Kalevalaa lukuun ottamatta. Joukko runoja on kuvannut sotaa sankarilliseksi kamppailuksi, vaikka tuo sota todellisuudessa oli monin tavoin surkea ja ruotsalais-suomalaisille joukoille sangen vähän mairitteleva.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että Runeberg antaa vihollisesta sangen myönteisen kuvan, sillä hän ylistää omia sankareita tekemättä vastustajista hirviöitä tai edes vastenmielisiä. Runokokoelman ensimmäisessä osassa on runo venäläisestä Jakov Petrovitš Kulnevista, josta Runeberg kirjoittaa yhtä ylistävästi kuin suomalaisista sankareista. Vaikka joskus on luultu, että Runeberg sijoitti Kulnev-runonsa kokoelmaan sensuurin takia, siis varmistaakseen kokoelmalle julkaisuluvan, runo vastannee samalla hänen käsitystään venäläisestä sotaurhosta.

Kuka siis oli tämä sankari, jota vihollinen ylisti? Ratsuväki oli Venäjän armeijassa tärkeä aselaji. Venäläisillä oli käytettävissään säännöllisten joukkojensa lisäksi kasakkajoukkoja, joiden sisäinen järjestys ja taistelutapa olivat erilaisia kuin säännöllisten joukkojen. Jakov Petrovitš Kulnev oli husaarirykmentin komentaja ja Suomen sodan puhjetessa arvoltaan eversti. Hän oli syntynyt 1764 Pihkovassa. Kasakoiden taistelutapaan kuului liikkuva sodankäynti. Heidän partionsa liikkuivat laajalla alueella myös vihollisen selustassa ja toivat tietoja vihollisen liikkeistä pääarmeijalle. Eversti Kulnev oli tähän sodankäyntiin perin sopiva. Hän oli henkilökohtaisesti mitään pelkäämätön mies ja viihtyi parhaiten silloin, kun toimintaa oli runsaasti. Niinpä Venäjän armeijan seuratessa talvella 1808 perääntyvää Ruotsin armeijaa pohjoiseen Kulnev kasakoineen oli säännöllisesti kärjessä. Hän osallistui Siikajoen, Lintulahden, Kuortaneen, Ruonan, Salmen ja Oravaisten taisteluihin.

Runeberg oli pienenä lapsena Pietarsaaressa nähnyt sekä Kulnevin että ruotsalaisen everstin Georg Carl von Döbelnin, molempien armeijoiden aktiivisimmat ja erikoisimmat persoonallisuudet. Lapsista pitänyt Kulnev lienee nostanut Runebergin polvelleenkin. Vaikkei nelivuotias tietysti koko asiasta mitään ymmärtänyt eikä välttämättä paljoa herroista muistanut, nuo miehet jäivät ilmeisesti kuitenkin runoilijan mieleen, ja kaukaiset mielikuvat puhkesivat runoiksi, joita Runebergin oma aika arvosti Vänrikki Stoolin tarinoiden parhaimmiksi. Ilmeisesti ne myös hyvin kuvaavat esikuviaan.

Kulnevin ja von Döbelnin tiedetään ainakin kerran, ennen Lapuan taistelua, neuvotelleen keskenään upseerivankien vaihtamisesta. Neuvottelujen yhteydessä puhuttiin myös muista asioista, ja herrojen välille syntyi sellainen sympatia, että kerrotaan Kulnevin kieltäneen omia miehiään ampumasta von Döbelniä ja von Döbelnin puolestaan antaneen omilleen vastaavan käskyn Kulnevista. Totaalisesta sodasta ei siis tämän sodan yhteydessä voida puhua.

Sotaisten urotöidensä palkaksi Kulnev ylennettiin kenraalimajuriksi joulukuussa 1808, ja seuraavana talvena hän johti joukkonsa jäätyneen Ahvenanmeren poikki Grisslehamniin Ruotsin puolelle. Ilmeisesti tämä sotatoimi, joka osoitti myös pääkaupunki Tukholman voivan joutua sotatoimien piiriin, oli omiaan innostamaan Ruotsia rauhanneuvotteluihin.

Harva vihollinen on Suomen historiassa saanut niin positiivisen jälkimaineen kuin Jakov Petrovitš Kulnev. Se on epäilemättä Runebergin ansiota, sillä muuten hänestä ei kirjoitettaisi suomalaisissa historiakirjoissa montakaan riviä. Runebergin luoma kuva lienee silti sangen oikea. Kulnev oli perheetön, mutta lapsirakas soturi ja hurmuri, joka joi aamulla viiniä naisensa kengästä.

Vuosina 1906-28 oli Helsingissä Jakov Kulnevin mukaan nimetty Kulnevinkatu, joka nykyiseltä nimeltään on Dunckerinkatu.

Veli-Matti Syrjö
artikkelihaku.kansallisbiografia.fi/artikkeli/620/
Artikkeli julkaistaan lyhennettynä.

Kulnev (katkelmia)

Kun iltaa viel' on hetkinen
ja huvitusta muisto suo,
niin Kulnevista juttelen,
lie sulle tuttu tuo.
Kas siinä oikein kansan mies,
hän elää ja hän kuolla ties,
mies parhain, missä taisteltiin
tai maljaa maisteltiin.

Tuon muodon jospa nähdä sait!
Monella vielä maassaan
on kuva, jottei mointa kait:
paljasta partaa vaan.
Käyt luo, ja parrakosta suu
jo nauraa, silmä seijastuu,
niin avoin, hertas, huoleton:
siin' ukko Kulnev on.

Se miekka meille turmaa ties,
se peitsi syvään pisti, vaan
on meillekin kuin oma mies
hän rakas maineeltaan;
ei lippu niin, ei isänmaa
voi veljeyttä vahvistaa,
kuin miesten kesken liiton lyö
yht' uljas miekantyö.

Siirry ylös