2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 10 (43)


№ 9 (42)


№ 8 (41)


№ 7 (40)


№ 6 (39)


№ 5 (38)


№ 4 (37)


№ 3 (36)


№ 2 (35)


№ 1 (34)

№ 8 ( 41 ) 2008


Nuorten Akatemia   
Homma-ohjelma   
Tiina Varis   



Homma antaa nuorille mahdollisuuden toteuttaa omia juttujaan

Nuorille mieluisia tapahtumia, kitaran rakentamista, robotin suunnittelua ja sählyturnauksia on luvassa kun nuoret päästää suunnittelemaan itselleen mieluisaa toimintaa. Paras tapa saada nuoret aktiivisiksi onkin antaa heille mahdollisuus oman juttunsa kehittämiseen.

Nuorten Akatemia Homma-ohjelma tukee 13-19-vuotiaiden nuorten omia projekteja. Projektin sisältö voi olla mikä vaan, pääasia siinä on nuorten vahva rooli. Aikuistakin nuorten tekemiseen kaivataan, mutta aikuisen tehtävä on pääasiassa olla läsnä ja tukemassa, ei päätekijänä. Kun nuorille ollaan kehittämässä toimintaa, pitäisi aina muistaa ottaa nuoret suunnitteluun ja toteutukseen mukaan.

Homma-ohjelma käynnistyi tänä syksynä jo kolmatta kertaa. Tähän mennessä yli 400 nuorten projektia on lähtenyt käyntiin ympäri Suomen. Pääasia niissä on nuorten oma tekeminen ja yhdessä olo. Kaikki pääsevät kokeilemaan itseään kiinnostavia asioita, esimerkiksi markkinointia, budjetointia tai tilaisuuden järjestämistä. Projekteissa nuoret pääsevät myös tutustumaan toisiinsa uudella tavalla. Erilaiset projektit ovat hyödyllisiä ja hauskoja tapoja nuorille toimia yhdessä.

Tänä syksynä 100–200 euron Homma-rahaa voi hakea marraskuun loppuun mennessä. Homma-ohjelma huipentuu keväällä juhlavaan gaalaan, jossa nuorten oma tekeminen nousee parrasvaloihin. Gaalassa vuoden parhaat projektit palkitaan 800–3 000 eurolla.

Nuorten Akatemian Homma-ohjelman yhteistyökumppanit ovat Fazer-konserni, OP-Pohjola-ryhmä, Neste Oil ja The Voice. Nuorten Akatemia ry tukee 13–19-vuotiaiden omaa toimintaa ja siinä oppimista. Homman suojelijoina toimivat The Rasmus ja Elastinen.

Lisätietoa:
www.homma.fi
www.nuortenakatemia.fi

 

Яндекс.Метрика