• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 1 ( 09 ) 2012

Ekbergin perheyritys

Tänä vuonna, helmikuun alussa, kävin mielenkiintoisessa näyttelyssä Bulevardinkadulla. Siellä sain tutustua Ekbergin perheen historiaan ja yritystoimintaan. Samaa nimeä kantaa Helsingin vanhin kahvila ja yritys, joka on täyttänyt jo 160 vuotta. Kyseessä on Helsingin ensimmäinen kahvila-konditoria ja koko Suomen vanhin toimiva leipomo ja kahvila, joka elintarviketeollisuuden saralla jää iältään toiseksi vain Sinebrychoffin panimolle.

Ekbergit ovat vaatimattoman leipurin jälkeläisiä. Hän oli ensimmäinen, joka tarjosi Suuriruhtinaskunnan pääkaupungin asukkaille maistiaisiksi pariisilaistyylistä ”makeaa elämää”. Perheyrityksen perustaja oli Fredrik Edvard Ekberg, orpo, joka oli lähetetty Porvooseen kellosepän oppiin. Tarjolla oleva ammatti ei kiinnostanut häntä, eikä hän ymmärtänyt mitään hammasrattaista, ja niinpä hän alkoi miettiä ammatin vaihtoa.

Kellosepän puodin vieressä oli leipomo, josta kantautui aina herkullinen vastaleivotun leivän tuoksu. Se ratkaisi jatkuvasti nälkää kärsivän nuorukaisen tulevaisuuden – hän meni leipuri Šulinin oppiin. Neljä vuotta vierähti kuin huomaamatta. Sen jälkeen Fredrik kierteli yhtä monta vuotta oppipoikana Haminassa, Viipurissa, Riiassa ja Pietarissa, joissa hän hioi ammattitaitoaan. Mutta hänellä oli yksi unelma – jäädä pysyvästi Helsinkiin.

Silloisessa 20 000 asukkaan pääkaupungissa toimi jo noin 10 leipomoa. Kilpailu oli kovaa eikä tulokkaita suvaittu.

Selvittyään ammattikokeesta: kymmenen erilaisen pullan ja leivän leipomisesta, 3. helmikuuta 1852 Fredrik avasi ensimmäisen oman leipomonsa Helsingin Kruunuhakaan. Kyltissä luki ”Ekberg”. Siellä hän alkoi leipoa erilaisia leipiä ja leivonnaisia, mm. briosseja ja berliininmunkkeja. Leipomo menestyi. Omistaja, joka edelleen opiskeli Pietarissa, kävi myös sveitsiläisissä ja ranskalaisissa kahviloissa. Siihen aikaan Helsingissä oli mahdollista juoda kahvia julkisella paikalla vain kesätorilla. Niinpä Fredrik päätti avata pääkaupunkiin ranskalaisen kahvilan.

Vuonna 1862 hän avasi ensimmäisen kahvilansa, Kuopan, Kiseleffin tavaratalon kellarikerrokseen, jonka sisäänkäynti aukesi Senaatintorille. Nuori yrittäjä ei erehtynyt: sen ajan kassakirjanpito vahvistaa, että Kuoppa myi yli 300 kuppia päivässä jo pelkkää kahvia.

Muutaman vuoden päästä kerättyään riittävästi varoja, hän rakennutti kolmikerroksisen talon Aleksanterinkatu 52:een. Ensimmäiseen kerrokseen tuli valtava leipomo-konditoria ja toiseen kerrokseen hieno, viimeisintä pariisilaista muotia seuraava kahvila, jonka valtavista ikkunoista kahvittelijat saivat seurailla pääkaupungin vilinää. ”Helsingin paras kahvila-konditoria. 24 erilaista leivosta, mm. aleksanterinleivos, Napoleon-leivos, mazariini ja Runebergin torttu. Kaikkein parhaita, kaikkein tuoreimpia!” näin kellosepän oppipoika mainosteli omaa yritystään. Aleksanterinleivosta, jota leipomossa myytiin, pidetään Helsingin ensimmäisenä ja virallisena leivoksena. Sveitsiläiset kondiittorit loivat sen varta vasten Venäjän suuriruhtinaan Aleksanteri I:n vierailua varten, jonka hän teki Suomen pääkaupunkiin 1800-luvun alussa. Siinä on kaksi murotaikinasta tehtyä levyä, jotka on liitetty toisiinsa hillolla. Leivos on peitetty kuorrutuksella.

Kuten hänen jälkeläisensä vahvistavat, Ekbergien oma vuosisatainen taival ei ollut kuorrutettu sokerilla: kohtalo koetteli jokaista sukupolvea ja kokeili heidän kestävyyttään.

Esimerkiksi seuraava Ekberg joutui kokemaan 1905 ja 1907 vuosien suurlakot. Siitä selvittyään kaupungin päättäjät toivat oman kortensa kekoon ja päättivät pidentää Keskuskatua. Ekbergin talo häiritsi suunnitelmia ja niinpä se purettiin. Kondiittorit löysivät uuden rakennuspaikan Bulevardinkatu 9:stä, jossa kuuluisa kahvila-konditoria sijaitsee vielä tänäkin päivänä.

Ekbergit kestivät Talvisodan ja Toisen Maailmansodan. He pysyivät pinnalla jopa vuodet 1950–1970, jolloin valtio säännösteli leivän hintaa tehden leipureille lähes mahdottomaksi saada edes jonkinlaista tuottoa yrityksensä ylläpitimiksi ja kehittämiseksi.

Ekbergit muuttivat Bulevardinkatu 9:ään vuonna 1915 ja siitä lähtien paikasta on tullut lähes kultinomainen kohde niille, jotka rakastavat ”makeaa elämää” ja vanhaa ranskalaista ilmapiiriä.

Klassiset ranskalaiset leivonnaiset ovat olleet Ekbergin voittoratsuna, mutta tuotteissa voi huomata myös itäisen naapurin jäljen – pietarilaisen leipäjuuren. Koko Suomesta vain täällä leivotaan aitoa venäläistä ruisleipää, joka ei muuten ehdi juuri hyllyllä seisahtaa.

Toisinaan suomalaiset kollegat haukkuvat Ekbergiä konservatiiviseksi, mihin Ekbergit eivät itse yhdy, sillä monella saralla he ovat olleet Suomen ensimmäisiä: mainostivat leipää ja leivonnaisia, loivat perinteen koristella vitriiniä tuoreilla tuotteilla, toivat Suomeen Yhdysvalloista jääteen ja Italiasta cappuccinon, alkoivat käyttää säilykehedelmiä ja marjoja ja he ovat kehittäneet omia jälkiruokalajejaan.

Ekbergit käyvät hakemassa uusia ideoita erilaisista näyttelyistä eivätkä he keksi vain uusia reseptejä, vaan yhä edelleenkin he huolella vaalivat vanhoja reseptejään. Esimerkiksi kilpikonnaleivoksella on ikää jo kohta 80 vuotta, ranskanleipää leivotaan jo 160 vuotta ja tänä päivänä heidän tuotevalikoimaansa kuuluu satoja nimiä.

Kaikki kahvila-konditorian tuotteet valmistetaan edelleen omassa leipomossa, jossa käytetään vain luonnollisia raaka-aineita.

Tällä hetkellä perheyritystä johtaa Otto Ekberg, neljännen sukupolven edustaja, ja viides sukupolvi, hänen poikansa ja tyttärensä työskentelevät jo yrityksen palveluksessa.

Tänään saimme tutustua hämmästyttävän herkulliseen paikkaan Suomen pääkaupungissa ja vilkaista sen syntyhistoriaan. Helsingissä on siis aina mielenkiintoista!

Jatkoa on luvassa!
Teksti ja kuvat: Tatjana Koski
Suomennos: Päivi Nironen

Siirry ylös