2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 3 (26)


№ 2 (25)


№ 1 (24)

№ 2 ( 25 ) 2011

Uzbekistanilaisia reseptejä

Uzbekistanilaisissa ruuissa on runsaasti sellaisia raaka-aineita ja mausteita,

joita on vaikea saada Suomesta.

Sain tehtäväkseni muunnella uzbekistanilaisten ruokien ohjeita siten, että niitä voidaan valmistaa suomalaisissa kaupoissa tarjolla olevista elintarvikkeista. Seuraavassa on tarkka kuvaus muutamista ruuista, joiden valmistamista olemme kokeilleet täällä Vaasassa käytännössä.

A. Tšulovitš

Pilahvi

10–12 pilahviannoksen valmistamiseen tarvitaan:

vähärasvaista sianlihaa (Porsaan uuniliha, 900 g; Karjalanpaisti, Atria, 700 g)

ruokaöljyä, 0,2 l (tai 1 juomalasi, Rypsiöljy)

riisiä 800 g (Risella Puuroriisi)

porkkanoita, 0,5 kg

kolme keskikokoista sipulia

Maun mukaan suolaa ja paprikajauhetta.

Jos on, niin yksi tl kuivattua happomarjaa ja zyra-maustetta.

Paista renkaiksi tai siivuiksi leikattu sipuli kevyesti kattilassa (mieluiten valurautakasarissa) vaalean keltaiseksi. Leikkaa liha 2-3 cm palasiksi, pese kylmällä vedellä, kuivaa ja laita kattilaan. Jos liha on jo valmiiksi leikattu, sitä ei tarvitse pestä. Paista lihaa ja sipulia ensin kuumalla ja sitten miedommalla lämmöllä, kunnes siihen alkaa muodostua ruskea kuori, noin 30-35 minuuttia.

Lisää tikuiksi leikattu porkkana kattilaan. Hämmennä siten, että porkkana menee kattilan pohjalle ja paista 5-10 minuuttia. Lisää vettä sen verran, että se ulottuu noin 2-3 senttimetriä ruoka-aineiden yläpuolelle. Kuumenna kiehuvaksi, lisää suolaa maun mukaan ja mausta seuraavasti: 1 tl paprikajauhetta, kuivattua happomarjaa ja zyra-maustetta. Hauduta miedolla lämmöllä vähintään 40 minuuttia. Jos liha on vielä sitkeää, lisää hieman vettä ja jatka hauduttamista.

Kaada riisi kattilaan ja tasoita sen pinta. Lisää vettä niin, että sen pinta ulottuu noin 2-3 cm muiden ainesten yläpuolelle, kuumenna kovalla lämmöllä, kunnes seos alkaa kiehua voimakkaasti, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Irrota riisi kattilan sivuseinistä reikäkauhalla ja anna nesteen valua kattilan pohjalle (prosessi kestää noin 20-25 minuuttia). Kun vesi on haihtunut, pienennä lämpö mahdollisimman alhaiseksi. Sekoita kattilan sisältöä, riisi ei saa olla aivan kypsää.

Tee puhtaalla pulikalla kattilan pohjaan saakka ulottuvia aukkoja 5-6 kohtaan (jotta kaikki kosteus haihtuisi), mutta jos riisi tuntuu vielä hieman raa'alta, kaada aukkoihin hieman vettä. Kasaa pilahvi reikäkauhalla keoksi keskelle. Peitä kattila kannella ja hauduta miedolla lämmöllä noin 25-40 minuuttia. Jos riisi on vielä raakaa, niin pidennä viimeistä vaihetta, ja jos se on kypsää, niin lyhennä aikaa.

Sekoita sitten kattilan sisältö huolellisesti, aseta pilahvi tarjoiluvadille tai lautasille. Pinnalle voi ripotella leikattua ruohosipulia. Pilahvin kanssa voi tarjota tuoretta kurkku- ja tomaattisalaattia.

Huomautus: pilahvi tulee keittää kattilassa tai kasarissa.

Tomaattisalaatti

Salaattiin tarvitaan seuraavia raaka-aineita:

2-3 kypsää tomaattia

kaksi keskikokoista sipulia

puolikas kurkku, suolaa

paprikajauhetta maun mukaan.

Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi ja kaada niiden päälle kylmää vettä. Kaada vesi pois noin 15-20 minuutin kuluttua ja kuivaa sipuli. Pese tomaatit, leikkaa ohuiksi viipaleiksi tai lohkoiksi. Kuori pesty kurkku ja leikkaa viipaleiksi.

Aseta leikatut tomaatit ja kurkut salaattivadille, ja ripottele suolaa ja paprikajauhetta noin 0,3 tl. Sekoita salaatti, koristele sipulilla (halutessasi voit sekoittaa sipulin vihannesten kanssa). Salaattiin voi vielä lisätä 2-3 murskattua valkosipulinkynttä ja hieman oliivi- tai kasvisöljyä. Tämä salaatti on nimeltään Atšutšuk, ja sitä tarjotaan pilahvin, šašlikin ja muiden liharuokien ja rasvaisten ruokien kanssa, sekä itsenäisenä alkuruokana.

Keitetyt herneet

4-6 annokseen tarvitaan:

1,5 juomalasillista (300–350 gr.) nut-herneitä (nohat) - itämaisista ruokakaupoista

2 sipulia

200 gr. voita tai margariinia

suolaa, paprikajauhetta, etikkaa maun mukaan

Liota herneitä vedessä 7-8 tuntia. Kun alat valmistaa ruokaa, kaada vesi pois, huuhtele herneet, kaada vettä noin kaksi kertaa enemmän kuin herneitä on, lämmitä kuumalla liedellä kiehuvaksi mutta älä keitä vaan alenna lämpöä ja keitä kunnes herneet ovat pehmeitä. Lisää alustavasti suolaa maun mukaan. Keittoaika on noin 120-150 minuuttia. Jos herneet ovat vielä kovia, jatka niiden keittämistä ja lisää hieman vettä tarpeen mukaan. Lisää sitten voi, sekoita, laita kattilaan kansi päälle ja hauduta miedolla lämmöllä vielä noin 15–20 minuuttia.

Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi ja laita sen päälle kylmää vettä. Kaada vesi pois noin 15-20 minuutin kuluttua, kuivaa sipuli, suolaa ja mausta paprikajauheella (1/2 tl) ja etikalla maun mukaan ja sekoita aineet keskenään.

Kaada tarjoiluvadille herneet ja niiden päälle sipuli ja vie tarjolle pöytään.

A. Tšulovitš

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика