Mosaiikki-Tampere
Tässä numerossa:
Arkisto:
№ 4 (16)
№ 3 (15)
№ 2 (14)
№ 1 (13)
№ 1 ( 13 ) 2012
Tomi Leppäsen haastattelu
Helmikuun 7. päivänä Telakalla pidettiin neuvostoliittolaisen lauluntekijän, Bulat Okudžavan kunniaksi järjestetty konsertti, jossa Tomi Leppänen lauloi hänen laulujaan venäjäksi ja kertoi innostuneesti suomalaisille kuulijoille runoilijan ja muusikon elämästä ja tuotannosta. Olimme positiivisesti yllättyneitä tämän Suomessa lähes tuntemattoman runoilijan, laulajan ja muusikon saamasta mielenkiinnosta. Lisäksi saimme Tomilta haastattelun.
Margarita: Tomi, kertoisitko vähän itsestäsi?
Tomi: Nimeni on Tomi Leppänen, olen syntynyt Helsingissä ja tällä hetkellä asun kuudetta vuotta Tampereella. Opiskelen yliopistossa filologian laitoksella venäjän kieltä ja kulttuuria. Tällä hetkellä olen 5. kurssilla ja teen gradua.
Margarita: Missä sinä olet oppinut venäjän kieltä?
Tomi: Äitini on venäläinen ja isäni suomalainen. He tutustuivat Leningradin teknillisessä korkeakoulussa 1980-luvulla. Sitten he menivät naimisiin ja muuttivat Suomeen. Aluksi he asuivat noin neljä vuotta Helsingissä, mutta sitten he rakensivat omakotitalon Vantaalle. Siellä minä kävin kouluni.
Margarita: Toisin sanoen, opit venäjän kieltä äitisi ansiosta?
Tomi: Kyllä, äiti on antanut minulle paljon, muun muassa venäjän kielen, mutta mummukin auttoi asiassa. Menimme siskon kanssa joka kesä kuukaudeksi mummon luokse maalle, Leningradin läänissä sijaitsevaan Pupyševon kylään, jossa jouduimme puhumaan pelkkää venäjää. Se oli meille hyvää kieliharjoitusta. Olimme täysin venäjänkielisten lasten parissa, joten kielitaitomme kehittyi nopeasti.
Margarita: Miten kiinnostuit musiikista?
Tomi: Hyvä kysymys. Kukaan suvussamme ei ole koskaan harrastanut musiikkia ja laulamista, ei suomalaiselta eikä venäläiseltä puolelta. Mutta äiti on aina halunnut, että harrastaisin jotain, saisin musiikillista opetusta ja soittaisin vaikka pianoa. Kävin pianotunneilla, mutta en pitänyt siitä yhtään. Kotona oli piano. Opin soittamaan vähän, mutta asia ei edennyt sen pidemmälle. Kun olin noin 17–18-vuotias, sain sedältä juhannuksena kitaran ja kokeilin ensimmäisellä kerralla soittaa hitaasti jotain. Se alkoi heti onnistua. Ensimmäiset lauluni olivat elokuvamusiikkia, elokuvasta ”Kohtalon ivaa”, jota aina kuuntelin ja lauleskelin. Sitten yritin tapailla musiikkia kitaralla.
Margarita: Miten usein sinä harrastat musiikkia?
Tomi: Osallistun useisiin projekteihin, esimerkiksi minulla on oma pieni ryhmä GUGGENHELM-PROJEKTS, jossa esiinnyn kesäisin ystävättäreni kanssa erilaisissa ulkoilmatapahtumissa. Pian meidän pitäisi esittää vanhoja suomalaisia lauluja Kauppahallissa; olen lisännyt ohjelmistooni venäläisen tuutulaulun ”Baju Bajuški baju”, jota äiti aina lauloi minulle lapsena.
Margarita: Millaisesta musiikista sinä pidät?
Tomi: Varmaan ehkä eniten laulajien omatekemistä lauluista, ennen kaikkea Bulat Okudžavan lauluista, vaikka olen kuunnellut myös Juli Kimia ja Juri Vizboria. En pidä niin kauheasti folklauluista vaan tiettyjen lauluntekijöiden musiikista, jotka itse runoilevat ja säveltävät musiikkia. Suomessa pidän rautalankamusiikista. Se tarkoittaa Suomen ensimmäistä rock-musiikki tyyliä.
Margarita: Mistä sinä sait ensimmäisen kerran tietää Okudžavasta?
Tomi: Yliopistossa, meillä oli puheopin harjoitustunti ja opettaja soitti tunnilla B. Okudžavan kasettia. Kaikkien laulujen joukosta tykkäsin vain yhdestä tosi paljon. Se oli ”Laulu Moskovan metrosta” (ei suom.). Pidin siitä niin paljon, että kuuntelin sitä yhtä soittoa kuukauden tai pari. Vasta myöhemmin aloin kuunnella hänen muitakin laulujaan, mm. ”Viimeinen trollibussi” (ei suom.).
Margarita: Mistä muista lauluista pidät, Okudžavan lisäksi?
Tomi: Elokuvien haikeista, surullisista lauluista, sillä ne ovat kaikkein aidoimpia. Kun ihminen on onnellinen, hän ei lauluja juuri sepitä.
Margarita: Tiedätkö, että rock-yhtye DDT tulee kohta Suomeen? Aiotko mennä heidän konserttiinsa?
Tomi: Arvostan kovasti Juri Ševtšukia ja pidän Tampere-talon salista, mutta en aio mennä hänen konserttiinsa.
Margarita: Juri Ševtšuk pitää haastattelutilaisuuden yliopistolla.
Tomi: Sinne olen menossa.
Margarita: Entä pidätkö Vladimir Vysotskista?
Tomi: Kyllä, pidän hänestä, mutta hänen laulunsa ovat liian aggressiivisia minun makuuni. Pidän enemmän rauhallisista lauluista.
Margarita: Entä mistä suomalaisista yhtyeistä pidät? Meillä oli joku aika sitten iltamat, joihin kutsuimme kaksi nuorta tamperelaista kitaristia, he soittivat upeasti.
Tomi: Totta, Tampere on oikea nuorisokaupunki, niin että täällä on myös paljon erilaisia musiikkiyhtyeitä. Todennäköisesti niitä on jo yli sata. Minä kuitenkin kuuntelen sellaisia, jotka ovat jo valitettavasti kuolleita: rautalankamusiikkia, Tapio Rautavaaraa, Bulat Okudžavaa. Pidän tosi paljon myös Viktor Tsoin KINO-yhtyeen kappaleista.
Margarita: Jos palaamme takaisin lapsuuteesi, vaikuttiko kehitykseesi se, että olet puoliksi venäläinen?
Tomi: Kun oli mummolassa, ajattelin aina, että olen suomalainen ja kovaäänisesti huutavat venäläiset lapset ärsyttivät minua. Ajattelin, että Suomi on rauhan tyyssija ja Venäjä on pelkkää meteliä. Isäni on aina ollut rauhallinen ja äiti hänen vastakohtansa, todella temperamenttinen. Mutta kun olen Suomessa, ikävöin Venäjälle, ja kun olen Venäjällä, ikävöin Suomea. Mummon mukaan minussa on pala venäläistä sielua.
Margarita: Tomi, kerropa lyhyesti lukijoillemme: minkälaisia venäläisiä perinteitä perheellänne on ollut ja ovatko ne säilyneet nykyisessä elämässäsi?
Tomi: Siihen kuuluu venäläisiä lauluja (äiti on aina lauleskellut jotain) ja venäläisiä ruokia (perinteinen venäläinen perunasalaatti Olivier, blinit, tattari- ja hirssipuuro, borssi- ja kaalikeitto).
Margarita: Sulauduitko koulussa heti suomalaisten lasten joukkoon?
Tomi: Olen aina ollut hiljainen ja rauhallinen lapsi, joten minun ei ollut vaikeaa sopeutua suomalaiseen kouluyhteisöön. En ole kärsinyt siitä, että olen puoliksi venäläinen. Enemmän komplekseja on aiheuttanut oma hiljainen luonteeni.
Margarita: Huolimatta siitä, että olet rauhallinen ja hiljainen ihminen, olet kuitenkin noussut lavalle. Miten se on onnistunut?
Tomi: Minä vain rakastan laulamista ja saan siitä suurta nautintoa. Silloin olen omassa elementissäni. Se on parasta, mitä minulla on. Erityisesti tykkään esiintyä ihmisille kadulla.
Margarita: Miten kauan olet esiintynyt?
Tomi: Olen esiintynyt jo noin neljä vuotta. Aloitin perhetilaisuuksista, sitten jatkoin yliopistolla kaveriporukassa.
Margarita: Pidit vähän aikaa sitten Bulat Okudžavan konsertin Tampereella ravintola Telakassa.
Millaiset odotukset sinulla oli? Mihin olit varautunut?
Tomi: Se oli ensimmäinen avoin konserttini enkä tiennyt ketä iltaan tulee tai tuleeko sinne ollenkaan kuulijoita. Enkä tiennyt, miten kuulijat suhtautuisivat siihen, että laulan venäjäksi. Alussa kerroin suomeksi Bulat Okudžavan tuotannosta ja sen jälkeen lauloin hänen laulujaan venäjäksi. Halusin esittää kuulijoilleni Bulat Okudžavan lauluja, sillä Vysotski tunnetaan Suomessa hyvin, mutta Okudžavaa ei. En osannut lainkaan kuvitella, miten kaikki menisi. Ajattelin jopa, että jotkut voivat alkaa huutelemaan, etteivät he halua kuulla venäjänkielisiä lauluja.
Margarita: Oletko tyytyväinen konserttiisi?
Tomi: Ilman muuta. Ihmiset jopa lauloivat mukanani. Oli mukavaa, että ihmiset kuuntelivat. Konsertin jälkeen monet tulivat luokseni ja kiittelivät. Jopa Telakan työntekijät totesivat, että täytyy järjestää tällainen konsertti toistekin. Lauloin 18 laulua ja konsertti kesti lähes 2 tuntia.
Margarita: Kerropa, minkälaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on?
Tomi: Haluaisin jatkaa esiintymistä ja tehdä tunnetuksi Okudžavan lauluja, sillä uskon, että hänen rauhallinen musiikkinsa olisi suomalaisten makuun. Haluaisin esiintyä pienissä kahviloissa, teattereissa, kirjastoissa ja kadulla. Haluaisin kertoa kaikille tämän upean runoilijan ja muusikon hienoista teoksista. Mutta katsotaan nyt. En pidä itsenäni minään ammattimuusikkona eikä minulla ole riittävästi musiikillista koulutusta.
Margarita: Miten ystäväsi ovat suhtautuneet venäjän-kielisiin lauluihisi?
Tomi: Aluksi en halunnut sekoittaa venäläisiä ja suomalaisia lauluja sekaisin. Yksi konsertissa ollut suomalainen ystäväni sanoi, että hän piti siitä kovasti ja että minun täytyy jatkaa laulamista.
Nyt olen vielä varmempi siitä, ettei siinä ole mitään pahaa. Venäläisiä lauluja laulaessa täytyy välillä vähän hymyillä, muuten siitä ei tule mitään.
Haastattelu: Margarita Niemi
Tekstin toimitus:Inna Kojvy
Kuvat Tomi Leppäsen arkistosta
Suomennos: Päivi Nironen
