2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 10 (102)


№ 8-9 (100-101)


№ 7 (99)


№ 6 (98)


№ 5 (97)


№ 4 (96)


№ 3 (95)


№ 2 (94)


№ 1 (93)

№ 7 ( 99 ) 2014



Lasten ja lapsiperheiden terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi

Suomessa rahapelejä ovat jo vuosikymmenet tarjonneet kolme peliyhteisöä, RAY, Veikkaus ja Fintoto, kukin omilla tuotealueillaan. RAY:n ansiosta Suomeen on syntynyt runsaasti terveyttä ja hyvinvointia edistävää toimintaa ja hyviä käytäntöjä. Näistä esimerkkinä ovat Mannerheimin lastensuojeluliiton perhekahvilat, vanhusten ystävätoiminta ja lasten ja nuorten nettiturvallisuutta edistävät hankkeet.

Lastenlinnan sairaala oli ensimmäisiä raha-automaattiavustuksilla toteutettuja rakennuskohteita. 12-kerroksisen funkisrakennuksen suunnittelu aloitettiin RAY:n perustamisvuonna, ja sairaalarakennus valmistui Helsingin Taka-Töölöön vuonna 1948. Suunnittelussa huomioitiin lapset sairaalan käyttäjinä. Arkkitehtien pyrkimyksenä oli sekä välttää ikävän suorat sairaalakäytävät että sijoittaa lasten huoneet etelää ja aurinkoa kohti. Sairaalarakennus on nykyään osa HYKS:n lasten ja nuorten sairaalaa.


Pikku potilaat nauttimassa auringosta Lastenlinnan pihalla.
Kuva: Lastenlinnan säätiö.

Avustuspuolella korostui jälleen lasten hyvinvointi. Ensi- ja turvakotien liitto kehitti voimakkaasti lapsityötään 90-luvulla hakien väkivaltaa kokeneille lapsille uusia auttamismuotoja. RAY:n tuella turvakodit ovat kehittäneet lasten auttamisesta pysyviä käytäntöjä, joita hyödyntävät myös muut ammattilaiset. Opittiin, että väkivallasta puhuminen ei vahingoita lasta. Sen sijaan lasta vahingoittaa se, ettei perheväkivaltaan puututa.

Emma & Elias -avustusohjelman (2012–2017) avulla kehitetään, vahvistetaan ja monipuolistetaan yleishyödyllisille järjestöille soveltuvia toimintatapoja lasten ja lapsiperheiden terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Avustusohjelmaa rahoittaa Raha-automaattiyhdistys (RAY), ja käytännön koordinoinnista vastaa Lastensuojelun Keskusliitto (LSKL). Ohjelman tavoitteena on vahvistaa aikuisten yhteistä vastuuta, tukea vanhemmuutta sekä edistää lasten osallisuutta.

Tiesittekö, että äitiyspakkaus on alunperin RAY:n tuella kehitetty sosiaalinen innovaatio ja ainutlaatuinen maailmassa?

Pula ja köyhyys näkyivät maaseudulla 1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alkuvuosina, jolloin maatalousväestö velkaantui ja maatiloja pakkohuutokaupattiin. Lapsille ei ollut varaa eikä ollut tapanakaan hankkia vaatteita, vaan vastasyntyneet puettiin muilta jääneisiin vanhoihin vaatteisiin ja riepuihin.

Äitiyspakkauksen edeltäjä, kiertokori, kehiteltiin 1920-luvulla vähävaraisten perheiden auttamiseksi. Kiertokoritoiminnan aloitti Mannerheimin lastensuojeluliiton Haminan osasto vuonna 1922. Yhdistyksen toimesta valmistettiin pikku-vuoteita, «kiertokoreja», jotka annettiin terveyssisaren kautta vähävaraisten perheiden lasten käyttöön. Kiertokori varustettiin tarpeellisilla vaatekerroilla. Kiertokoreja lainattiin halukkaille 1927 alkaen siihen saakka kunnes vuonna 1944 tulivat käyttöön äitiyspakkaukset. Tultaessa 1930-luvun lopulle Mannerheimin lastensuojeluliiton keskustoimisto ei enää tukenut ja ohjannut kiertokoritoimintaa. Perheiden tarve vaatteille ja tarvikkeille jatkui, ja paikallisostot jatkoivat toimintaa itsenäisesti.


1950-luvun äitiyspakkauksen sisältöä.
Kuva: Työväenmuseo Werstaan kuvakokoelmat.

Laki äitiysavustuksesta säädettiin 24.9.1937. Avustuksen suurus oli tuolloin 450 mk, joka vastasi kolmasosaa teollisuustyöntekijän kuukausipalkasta. Äitiysavustusten jakaminen aloitettiin RAY:n tuella vuonna 1938. Taustalla oli huoli vähenevästä syntyvyydestä ja lapsikuolleisuusluvuista. Avustus myönnettiin raha- tai luontaisavustuksena tai osittain kummassakin muodossa. Vuonna 1938 äitiysavustuksen sai noin kaksi kolmasosaa synnyttäjistä. Vuodesta 1949 äitiyspakkaus on jaettu kaikille äideille tulotasosta riippumatta.

Ensimmäisellä vuosikymmenellään äitiyspakkaus ohjasi äitejä lastenhoidossa ja toi äitiysavustusta hakevat naiset jo alkuraskaudessa neuvoloihin. Äitiysavustus ylläpiti äidin terveyttä ja työkykyä sekä korvasi raskauden ja synnytyksen aikaisia ansiomenetyksiä. Se katsottiin kotikasvatusta tukevaksi lastensuojelutyöksi. Äitiyspakkauksesta saadut tarvikkeet olivat pulavuosina korvaamattomia ja huomattiin, että äitiysavustuksiin käytetyt melko huomattavat varat eivät olleet menneet hukkaan.

Äitiyspakkauksen 10-vuotisjuhlavuonna 1947 havaittiin, että kuolleena syntyneiden lasten lukumäärä oli pienentynyt ja pikkulasten kuolleisuus ensimmäisenä ikävuotena oli selvästi laskenut. Äitiyspakkaus on säilyttänyt merkityksensä kaikilla vuosikymmenillä. 1970-luvulla äitiyspakkaus helpotti työssäkäyvien äitien vauvan tuloon valmistautumista tarjoamalla helppohoitoisia ja valmiita lastenvaatteita.

Toinen maailmansota söi taas rahan ostovoimasta 2/3 osaa. Sodan jälkeen tasainen inflaatio jatkui. Yleislakko 1956 vei noin 10 % ja vuoden 1962 markka oli enää n. 0.5 % alkuperäisestä. Rahanuudistus 1963 näkyy suurena piikkinä ja sen jälkeen inflaatio on edennyt vääjäämättömästi. 70-luvun alkupuolelta voi nähdä mm. öljykriisin. Markan «eläkevuodet» 90-luvulla ovat sitten sujuneet melko rauhallisesti euroa odotellessa. Inflaatio on syönyt ostovoimaa, mutta äitiysavustus ja siihen perustuvan pakkauksen arvo ovat pysyneet 140 eurossa vuodesta 2001. Kelan hoivissa äitiysavustus on ollut vuodesta 1994 lähtien. Rahapula vaikeuttaa äitiyspakkauksen laadun ylläpitämistä. Äitiysavustuksen suuruudesta päättää valtioneuvosto. Kela on esittänyt määrän korottamista 180 euroon vedoten yleisen kustannustason nousuun. Lisäksi Kelassa haluttaisiin sitoa äitiysavustuksen ja -pakkauksen arvo pysyvästi kansaneläkeindeksiin.

Kunnallisia neuvolapalveluita käyttää nykyään lähes 100 % perheistä ja äitiyspakkauksen ottaa 95 % ensisynnyttäjistä. Äitiyspakkauksen sisältö on pysynyt korkealaatuisena ja tarpeellisena kuitenkin aikaansa seuraten. Äitiyspakkaus on edelleen suosittu, koska se on helppo tapa hankkia vauvalle välttämättömät ensivarusteet, se ilahduttaa ja sen saaminen kuuluu jo perinteenä vauvan odotukseen. Äitiys- ja lastenneuvolatyön toiminnan järjestämisen ja kehittämisen tuloksena lasten kuolleisuus on Suomessa pienimpiä koko maailmassa. Nykyään vanhemmat saavat äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan muodossa taloudellista tukea lapsen syntyessä. Silti konkreettinen äitiyspakkaus on säilynyt.

Äitiyspakkaus edustaa kyllä juuri sitä suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Äitiyspakkauksella on opetuksellinen arvo ja se toimii terveyden edistämisen työvälineenä. Äitiyspakkaus konkretisoi vauvan tarpeet ja tekee tilaa syntyvälle lapselle. Äitiyspakkaus pienine vaatteineen auttaa perhettä luomaan positiivisia mielikuvia syntyvästä vauvasta. Pakkauksessa oleva lelu ja lorukirja tukevat varhaista vuorovaikutusta vauvan ja perheen välillä. Äitiyspakkauksella on myös taloudellista arvoa perheille. Äitiyspakkauksen sisältämillä vaatteilla ja tarvikkeilla vauva pärjää tarvittaessa ensimmäisen elinvuotensa ajan. Äitiyspakkaus heijastelee aikaansa ja yhteiskunnan arvoja, jonka vuoksi se on säilyttänyt suuren suosionsa vuodesta toiseen.

Äitiyspakkaus sai maailman mediassa huomiota, kun Kela lahjoitti taannoin pakkauksen prinssi Williamille ja herttuatar Catherinelle. Nyt suomalaisisät kokeilevat, onko pakkaukselle kysyntää ulkomailla.

Espoolainen isyysvapaalla oleva Anssi Okkonen kertoo, että idea syntyi omista hyvistä kokemuksista.

— Kun äitiyspakkaus tuli kotiin, olin aika otettu siitä, miten huikea se on. Pakkauksessa on kaikki, mitä voi kuvitella tarvitsevansa, Okkonen kiittelee.

Finnish Baby Box -sivusto perustettiin heinäkuun lopulla.

— Meitä on mukana kolme faijaa. Olemme vanhoja kavereita, ja kaikille on syntynyt reilun vuoden sisällä lapsi. Rupesimme juttelemaan, että eikö olisi makea juttu kokeilla, saisimmeko hienon suomalaisen innovaation tarjottua myös ulkomaille, Okkonen kertoo.

Tällä hetkellä nettisivujen kautta voi tehdä ennakkotilauksia. Äitiyspakkauksen hinta on 399 dollaria eli noin 300 euroa, joka maksetaan siinä vaiheessa, kun pakkaus on koottuna toimitettavaksi.

Okkonen kertoo käyvänsä parhaillaan keskusteluja tuotteiden valmistajien kanssa. Tavoitteena on, että ulkomaille myytävät pakkaukset sisältävät täysin samat tuotteet kuin tämänvuotinen Kelan äitiyspakkaus.

Materiaalin on koonnut Irina Senkina.

Venäjännös: Lidia Popova

Lähde: www.ray.fi/
http://fi.wikipedia.org/
www.iltasanomat.fi/perhe/
http://viiala.mll.fi/tietoa_yhdistyksesta/
http://yle.fi/uutiset/aitiyspakkauksen_sisaltoa
Opinnäytetyö Kiertokorista äitiyspakkaukseen 6.5.2014 (www.theseus.fi)

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика