2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 9-10 (71-72)


№ 8 (70)


№ 7 (69)


№ 5-6 (67-68)


№ 4 (66)


№ 3 (65)


№ 2 (64)


№ 1 (63)

№ 7 ( 69 ) 2011

Adecco Jyväskylässä

Hakijoiden osaamista kartoittaessamme resursointimme perustuu ammatillisiin kriteereihin - uskontoon, syntyperään, sukupuoleen, ikään tai invaliditeettiin katsomatta.

Toimistomme sijaitsee Yliopistonkatu 18:ssa (Harjun kiviportaita vastapäätä) Jyväskylän keskustan tuntumassa. Etsimme työntekijöitä asiakasyrityksiimme vuokratyösuhteisiin sekä teemme myös suoria rekrytointeja. Tällä hetkellä meillä työskentelee Jyväskylässä neljä henkilöä: yksikönpäällikkö, asiakkuuspäällikkö ja kaksi henkilöstökonsulttia.

Konsulttimme kontaktoivat ja haastattelevat viikoittain kymmeniä eri alojen osaajia sekä suomen että englannin kielellä. Kuluneena vuonna varsinkin tietyistä teollisuuden erityisalojen osaajista on ollut asiakasyrityksissämme pulaa.

Adeccolle työnhakijaksi

Adeccolla on vahva jalansija tuotantoteollisuuden työntekijöiden välittämisessä Keski-Suomen alueella. Välitämme tekijöitä myös taloushallinnon eri tehtäviin sekä it-alalle. Tilanteet ja tarpeet vaihtelevat aina asiakasyrityksemme mukaan. Pääsääntöisesti tehtävissä on edellytyksenä ainakin auttava suomenkielentaito.

Maailman johtavana henkilöstöpalveluyrityksenä Adecco kantaa yhteiskuntavastuunsa ja yhtenä painopistealueenamme on se, että ponnistelemme, jotta työmarkkinat olisivat kaikkien saavutettavissa ja kaikille suodaan tasa-arvoinen mahdollisuus työntekoon. Hakijoiden osaamista kartoittaessamme resursointimme perustuu ammatillisiin kriteereihin - uskontoon, syntyperään, sukupuoleen, ikään tai invaliditeettiin katsomatta.

Adecco Suomessa

Adecco Finland Oy on toiminut Suomessa vuodesta 1997 ja se on Henkilöstöpalveluyritysten liiton auktorisoima yritys. Kauttamme työllistyy satoja eri alojen osaajia joka päivä ja tehtävien kestot vaihtelevat muutamasta päivästä useisiin vuosiin. Myös asiakasyrityksiin rekrytoimiemme ammattilaisten joukko on vahvassa kasvussa.

Toimistomme sijaitsevat tällä hetkellä Helsingissä, Hyvinkäällä, Lohjalla, Kotkassa, Turussa, Raumalla, Tampereella, Jyväskylässä, Vaasassa ja Oulussa. Pääkaupunkiseudun toiminnot on keskitetty Helsinkiin, missä Professional Business Line -toimialayksiköt ovat erikoistuneet eri toimialojen osaajien resursointiin.

Adeccon historia

Adecco SA:n historia ulottuu vuoteen 1957, jolloin Adia perustettiin Sveitsissä. Adia ja Ecco fuusioituivat Adeccoksi vuonna 1996. Adecco on maailman johtava henkilöstöpalveluyritys - päivittäin asiakasyrityksissämme työskentelee kauttamme yli 500.000 henkilöä, ja olemme maailman kymmenen suurimman työnantajan joukossa. Liikevaihtomme vuonna 2009 oli n. 14,8 miljardia euroa ja omaa henkilöstöä on 28.000. Toimipaikkoja meillä on yli 60 eri maassa yhteensä 5 500.

Better work, better life

Autamme ihmisiä yhdistämään tavoitteensa ja toiveensa työelämässä. Etsimme osaajia, jotka ovat motivoituneita kehittymään nyt ja tulevaisuudessa. Tarjoamme työelämätaitoja, urakehitysmahdollisuuksia ja erikoisosaamista. Etsimme koko ajan uusia toimintatapoja. Tahdomme työntekijöidemme hyötyvän työskentelystä kanssamme ja investoimme jatkuvasti uusiin ratkaisuihin, jotka tuovat lisäarvoa yhteistyöhön.

Uskomme, että Adecco tarjoaa työntekijöilleen ja asiakkailleen mahdollisuuksia saada työelämässään uusia haasteita ja onnistumisia saavuttaakseen paremman työn ja elämän.

Yhteystiedot
Voit hakea Adeccolle töihin osoitteessa:
www.adecco.fi

Jos sinulle tulee kysyttävää ole yhteydessä osoitteeseen
adecco.jyvaskyla@adecco.fi tai soita toimistonumeroomme 046 875 0077.

Lisäksi voit tulla esittelemään itsesi ja käymään toimistollamme!
Terveisin, Adecco Jyväskylän väki

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика