• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 2 ( 35 ) 2008

Omin käsin tehty juhla

Miten tehdä lapsista onnellisia? Mikä ilahduttaa heitä eniten? Mistä he haaveilevat, millaisia kuvitelmia heillä on? Miten lapset kasvavat empaattisiksi? Olen vakuuttunut siitä, että eräs vastaus näihin kysymyksiin löytyy teatterin maailmasta. Mielikuvituksen ja sadun maailma pystyy tempaamaan mukaansa sekä romanttisia, prinsessan roolista haaveilevia tyttöjä että myös rauhattomia poikia, jotka mielellään valitsevat itselleen rosvojen rooleja. Eläytyminen toiseen rooliin on niin helppoa ja tuttua lapsille, koska se liittyy kaikkeen leikkimiseen, joka sinällään on ihmisten välisten suhteiden opettelemista. Näytellessään roolia lapset kokevat valtavaa emotionaalista nautintoa. Minulla oli onni vakuuttua tästä jälleen kerran.

Meidän pikkujoulutarinamme juuret juontavat syksyyn, jolloin minut kutsuttiin jälkkäriin vetämään teatterikerhoa. Ryhmä oli hyvin erikoinen ja mielenkiintoinen monikansallisuutensa vuoksi. Siinä oli lapsia Iranista ja Afganistanista, Albaniasta ja Thaimaasta, Tansaniasta ja Tљetљeniasta, Venäjältä ja Kurdistanista. Siis todellista kulttuurillista moninaisuutta! Jälkkärin ohjaajat ehdottivat minulle, että yrittäisin saada mukaan kaikki ryhmän lapset. Täytyy tunnustaa, että aluksi se pelotti minua hieman; ryhmä oli nimittäin hyvin suuri ja minun piti kovasti pohtia työskentelyn organisoimista.
Monet lapset pitivät ehdotuksestani, että alkaisimme näytellä oikeasti ja valmistaisimme esityksen sukulaisille ja ystäville. Jotkut heistä innostuivat heti ja olivat valmiita esiintymään jo ensimmäisenä päivänä. Jotkut jäivät aluksi hieman syrjemmälle. Keksin yksinkertaisen mutta mielenkiintoisen juonen, jossa Joulupukki kutsuu juhlaan hahmoja eri saduista, kuten Nauris, Punahilkka ja Tuhkimo. Joulupukki valmistaa lahjoja vieraille yhdessä uskollisten apulaistensa tonttujen kanssa.

Tästäkään tarinasta ei selvitty ilman rosvoja. Ensiksi rosvot päättävät napata lahjat itselleen ja hyökkäävät tonttujen kimppuun. Myöhemmin he katuvat ja pyytävät anteeksi Joulupukilta, sillä rosvot ymmärtävät, että tärkeintä on kuitenkin Ystävyys!
Käsikirjoitus hyväksyttiin ja me aloitimme harjoitukset. Kaikki tapahtui niin kuin oikeassa teatterissa. Me keskustelimme lasten kanssa rooleista ja jaoimme ne, sovimme pukujen ja lavasteiden yksityiskohdista, opettelimme tekstejä ja valitsimme sopivaa musiikkia. Lapset keksivät lisäkohtauksia ja ehdottelivat tapahtumien kulkuun mielenkiintoisia muutoksia. Esimerkiksi harjoitellessamme Nauris-satua, jossa olivat mukana pienemmät lapset, ukille ehdotettiin, että hän ottaisi lapion ja kaivaisi nauriin maasta. Emme kuitenkaan ruvenneet muuttamaan juonta, koska kaikki lapset halusivat osallistua esitykseen. Vähitellen lapset  jakoivat roolit ja he tekivät todella kovasti työtä opetellessaan tekstejä. Ja kaikki onnistuivat! Ymmärrettyään sadun juonen lapset oppivat hyvin nopeasti toimimaan niin kuin tilanne vaati. Sekä harjoituksissa että esityksen aikana lapset toimivat todella järjestäytyneesti ja auttoivat toisiaan.

Vanhemmat lapset harjoittelivat muita esityksen osia, joita olivat musiikkipantomiimi Punahilkka, improvisoituja otteita Tuhkimo-sadusta, Joulupukin ja tonttujen esiintulo sekä rosvojen kepposet.

Yllättäen pojat olivat erityisen kiinnostuneita puvuista ja hahmojen luomiseen liittyvistä yksityiskohdista. Esimerkiksi Joulupukista on sellainen sanonta, että jos hän on laiha, niin hän ei ole oikea Pukki. Siispä meidän piti uskottavuuden vuoksi etsiä sopiva tyyny. Siten Joulupukista tuli sellainen kuin pitikin, lihava ja lempeä. Punahilkan susi piti kovasti valtavista tassuistaan, joiden ansiosta se näytti julmalta. Pojat olivat niin innostuneita suden hahmosta, että ehdotettiin toista suden roolia. Valitettavasti tuolloin ei ollut enää aikaa tehdä muutoksia. Pidin kuitenkin kovasti ehdotuksesta ja aion varmasti hyödyntää sitä tulevaisuudessa.

Pojat loivat rosvojen hahmot itse, ja vaikka minun käsitykseni mukaan satujen rosvot ovat yksisilmäisiä merirosvoja ja maantierosvoja, pojat päätyivät nykyaikaisempaan versioon, mafiosoihin. Minun tehtäväkseni jäi vain sopivien pukujen valinta.
Harjoitusten edetessä pojat alkoivat muutenkin kiinnostua saduista. Eräs heistä löysi kirjastosta Tuhkimo-videon. Sen katsottuaan hän antoi erittäin asiantuntevia neuvoja rooleja harjoitteleville tytöille. Tytöt tottelivat eivätkä lainkaan loukkaantuneet huomautuksista. Herkät ja tunteelliset tytöt olivat niin innoissaan näyttelemisestä, että harjoittelivat jopa kotonaan. Heistä oli erittäin tärkeää tuoda esiin sankarittarien luonteet ja heidän tunteensa. He työstivät innoissaan liikkeitä, katseita, mimiikkaa, puheen intonaatiota. Mitään ei jätetty huomiotta. Välistä harjoitukset venyivät, koska näyttelijät eivät huomanneet, että aika oli jo lopussa.

Ryhmän toiminta oli siis hyvin vilkasta. Lapset innostuivat yhä enemmän ja enemmän eikä välinpitämättömiä ei ollut enää yhtään. Jopa sellaiset lapset, jotka olosuhteista johtuen kävivät kerhossa vain harvoin, auttoivat lavastusten tekemisessä ja kokeilivat millaista on olla katsojana ja kriitikkona. Katselin heitä ja ihastelin. Tyttöjä ja poikia mitä erilaisimmista maista, jopa eri maanosista. Miten sama päämäärä, yhteiset ponnistukset ja jaetut kokemukset voivatkaan yhdistää lapsia ja kehittää tunteita! Hehän eivät edes riidelleet harjoituksissa juuri lainkaan.

Pikkuhiljaa ilmapiiri kävi jännittyneemmäksi. Sekä itse näyttelijät että heidän ystävänsä odottivat jo kärsimättömänä esityspäivää. Ensi-illassa kaikki olivat hermostuneita. Salissa vallinnut hyväntahtoinen ilmapiiri antoi kuitenkin rohkeutta ja näyttelijät tulivat näyttämölle yksi toisensa perään, todella nauttien esiintymisestä. Katsojat seurasivat esitystä mielenkiinnolla, hymyillen. Kaikilla oli hyvä olo. Juhla oli todellakin suurenmoinen; omin käsin aikaansaatu juhla!

Lopuksi haluaisin kiittää kaikkia lapsia siitä, että he tekivät niin suuren työn ja yrittivät parhaansa. Olen kiitollinen myös Kalevan Nuorten Keski-Suomen piiri ry Riina Kylmälahdelle siitä, että hän tarjosi minulle mahdollisuuden tehdä sitä, mistä eniten pidän; jälkkäriryhmän ohjaajalle Tiinalle tuesta ja loistavasta ideasta pitää harjoituksia koko ryhmän kanssa; Marjolle ja Nealle henkisestä tuesta ja siitä, että he olivat koko ajan valmiita keskustelemaan kanssani pidetyistä harjoituksista; ja vielä Katille suuresta avusta esiintymispäivänä.

Irina Pakarainen

Siirry ylös