• FinRusMedia
• |
• Infopaketti
• |
• RuFi
• |
• Euroopan parlamentti selkokielellä
• |
• Keski-Suomi
• |
• MaMu-Media
• Projektimme:

№ 4 ( 12 ) 2012

Petra

Viikko luvatussa maassa on aikataulutettu minuutin tarkkuudella, muutamassa päivässä olisi tutustuttava kahteen maahan, ehdittävä nauttia täällä juuri alkaneesta kesästä sekä Punaisen ja Kuolleen meren lämpimästä vedestä.

Alkavan loman idylliä häiritsee Israelin ja Palestiinan välinen konflikti. Ashdodia, Askalonia ja Beersebaa pommitetaan. Vaikka ne ovat kaukana Eilatista, niin lentokoneiden ääni kuuluu uhkaavana muutaman sadan metrin päässä hotellista. Koko yön ne nousevat, laskevat ja taas nousevat, lentäen matalalla lomakaupungin yllä. Katson televisiosta epämiellyttäviä uutisia ja valmistaudun pitkään matkaan. Maaliskuun 11. päiväksi olen varannut retken Jordanian kuningaskuntaan, kuuluisaan Petraan, joka on Unescon maailmanperintökohde.

No niin, neljäs päivä alkaa aikaisin, herätys on aamuviideltä. Linja-auto tulee aikataulun mukaisesti, naapurihotelleilta kertyy pieni 14-henkinen suomalaisryhmä, ja lähdemme matkaan. Rajalle menee vain kymmenisen minuuttia, tässä ajassa on ehdittävä syödä hotellilta mukaan annettu retkiaamiainen. Jordaniaan ei saa viedä ruokaa, sellaiset ovat säännöt. Aika kuluu huomaamatta ja sitten mennäänkin jo passintarkastukseen. Israelin rekisterissä olevilla autoilla ajaminen Jordaniaan on kielletty, siksi jätämme minibussimme portin taakse. Ryhmä käy läpi kaikki maiden väliset rajamuodollisuudet. Tarkkaavaiset israelilaiset rajavartijat käyvät läpi passit millintarkasti, laukut menevät läpivalaisuun, eikä oma ulkonäkömmekään saa herättää epäilyksiä viimeaikaisten tapahtumien valossa.

Erityisen jalankulkukäytävän kautta suuntaamme Jordanian rajalle. Täällä meille kaikille tehdään silmäskannaus, kerätään passit leimausta varten. Kaikki käy tehokkaasti ja sitten olemmekin jo rajakaupassa. Ensitunnelmiin on varattu aikaa varttitunti.

Kaikki on täällä melko outoa: jokaisen turistin luo juoksee myyjä, joka saattaa hänet kassalle asti. Silmiä häikäisee korujen, itämaisten pukujen ja hopeisten esineiden runsaus. Lykkäämättä asiaa tuonnemmaksi ostan sisältörikkaan Jordania-kirjan, kaupan päälle saan Petran turistikarttoja. Pikkujuttu, mutta silti mukavaa.

Läheisestä kahvilasta tulee mukava vahvan kahvin ja tupakansavun tuoksu, täällä ei ole vielä kielletty tupakointia sisätiloissa. Jo muutaman minuutin kuluttua meitä odottaa linja-auto, jordanialainen opas ja poliisisaattaja.

Edessä on Akaban muinainen kaupunki, serpentiiniteitä vuorilla, köyhiä beduiinikyliä, noin sata kilometriä erinomaista tietä, Wadi Musan pikkukaupunki, upeita näköaloja ja epätavallisia kuunpintaa muistuttavia maisemia, huumaantuminen salaperäisestä ja kaukaisesta maasta sekä legendaarinen Petra, muinainen kivikaupunki, maailman ihme ja satojen tuhansien matkailijoiden pyhiinvaelluskohde. Koko matkan ajan kuuntelemme hurmaavaa opastamme. Hän tuntuu tietävän satoja legendoja ja tarinoita Jordaniasta ja Petrasta. Pysähdymme vain kerran ottamaan valokuvia kauniin vuoristonäköalan kohdalle. Rupattelun siivittäminä saavumme Wadi Musaan. Oppaamme ostaa pääsyliput, ja lähdemme yhdessä vaellukselle.

Ilma on kesäinen, sininen taivas ja kirkas aurinko. Kivilabyrintin sisäänkäynnin luona täytän juomavesivarastoni ja ostan hellehatun suojautuakseni palamiselta etelän auringossa. Tienvarsikojujen myyjät tyrkyttävät tuotteitaan eivätkä halua antaa vaihtorahaa. Tämä tuntuu oudolta sivistykseen tottuneelle. Nyt on vain tyydyttävä tilanteeseen, sillä itämaihin on suhtauduttava hienovaraisesti. Jotta vastaavaa ei tapahtuisi jatkossa, on ostamistilanteeseen parasta varautua tasarahalla.

No niin, sitten matkaan. Edessämme on legendaarinen ja salaperäinen Petra sekä kaikki siihen liittyvä. Sisäänkäyntikaaresta kaupungin keskustaan päästäkseen, on kuljettava lähes kilometrin matka kivettyjen labyrinttiteiden viidakossa. Petra on pinta-alaltaan noin 20 neliökilometrin kokoinen, joten yksi päivä on tietenkin liian lyhyt aika. Mutta täällä vietetty päiväkin on onnenpotku matkailijalle, sillä pian alkavat sietämättömät helteet, joita kestävät vain karaistuneet beduiinit.

Oppaamme, jotka puhuvat sujuvasti englantia ja suomea, kuljettavat meitä muinaisuuden keskellä kertoen ja näyttäen jokaisen mielenkiintoisen asian, ikuisesti jähmettyneitä hautakammiota, pylväitä, kaaria, kalliokoristeita, kiviterasseja ja veistoksia.

Laskeudumme yhä alemmas, ohitsemme menee riuskoja laihoja hevosia, aaseja ja kameleita. Vastaan tulee ratsupoliisi ja taivaltaa välinpitämättömiä beduiineja. Pieniä väsyneitä turistiryhmiä palaa jo takaisin, niiden jäsenet katselevat pää kenossa kohti sinistä taivasta ihastellen vuosisatojen ja tuulien kiillottamia ja kerrostamia kivipaasia. Joku on vuokrannut hevoskärryt ja kiitää ohi täyttä vauhtia.

Joskus hyvin kauan sitten täällä oli voimakkaita maanjäristyksiä ja kivikaupunki tuhoutui. Mutta vieläkin voi selvästi erottaa amfiteatterin, torin ja hautaluolien pääfasadit, sekä jopa kivisen vesijohdon kourut. Vesijohto on kulkenut kapean tien varrella, sen sileää kylmää kiveä voi katsoa ja koskettaa. Kaupungin asukkaat eivät kärsineet janosta, vesi kerättiin lähiseudun kallioista ja säilytettiin kivisäiliöissä, joista tiesivät vain kaupungin asukkaat. Vihollisilla oli riski kuolla janoon.

Sanotaan, että kaupungin historiasta on tiedossa vain 15 %, arkeologeilla on edessään vielä suuria löytöjä. Joskus täällä on ollut vilkasta kaupunkilaiselämää, lastatut kamelikaravaanit ovat kulkeneet päättymättömänä virtana päällystetyillä kaduilla kohti kauppatoria, kantaen selässään kalliita tuotteita ja mausteita. Puutarhat kukoistivat, suoritettiin uskonnollisia rituaaleja ja juhlittiin.

Kaupungin perustivat nabatealaiset. He olivat aramealainen heimo, jonka jäseniä pidettiin taitavina kivenveistäjinä. He asuivat täällä tuhansia vuosia ennen meidän aikaamme. Sanotaan, että suuren kaupungin lähettyvillä on toinenkin, pienempi Petra, mutta sinne ei ole turistireittiä. Maa kätkee monta salaisuutta ja arvoitusta. Erään legendan mukaan kallioiden kätkössä on nabatealaisten kulta-aarteita.

Kuvaan muinaismuistoja kahdella kameralla tajuten, että käsitän kaiken kokemani vasta kotona, koko tämän kiveen monimutkaisina muotoina ja väreinä vangitun historiamöhkäleen.

Ryhmämme kokoontuu oppaan ympärille. Upea akustiikka särkee hänen äänensä, joka kimpoaa takaisin kiven pinnasta, kietoen ryhmän täydellistä englantia puhuvan jordanialaisen samettisella äänellä. Hän kertoo muinaisen kaupungin menneisyydestä, me kuuntelemme simultaanitulkkausta suomen kielelle. Hän on ollut täällä kymmeniä kertoja ja tietää, millä matkailijat saa hämmästymään, jokaisen kulman takana meitä odottaa uusi ihme. Esimakuna suurimmasta kohokohdasta kuljemme labyrintista labyrinttiin ja yhtäkkiä kuulemme musiikkia. Hiekkakivipaadet voimistavat äänen ja musiikki ikään kuin soljuu meitä vastaan. Opas hymyilee ovelasti – täällä kuvattiin elokuvaeepos Indiana Jonesin seikkailuista, ja musiikki on yllätys meille kaikille.

Vielä muutama metri ja vuoret ikään kuin erkanevat toisistaan, käytävästä tulee yhä leveämpi ja leveämpi. Yhtäkkiä saavumme Petran pääaukiolle. Kirkkaassa auringonvalossa silmiemme edessä ovat Al Khaznehin kivitemppelin kultaiset pylväät. Voimme vain arvailla, miten se on saatu louhittua pystysuoraan kallioon. Varmaa on vain se, että jos ei tapahdu luonnonmullistuksia, niin se tulee hämmästyttämään ihmismieltä vielä tuhansia vuosia. Täydellinen epätodellisuuden tunne, jäykkäkouristus, kulttuurisokki, musiikki soi korvissa, halu nähdä mahdollisimman paljon ja jättää tapahtuneen käsittäminen tuonnemmaksi.

Kuumuus muinaisen kaupungin avoimella osalla käy sietämättömäksi, kuin olisit joutunut tulikuumalle paistinpannulle. Ja nythän on vasta maaliskuun alku. Pelottaa ajatellakin, millaista täällä on kesällä, jopa kestävät beduiinit piiloutuvat luoliinsa.

Täällä on matkailukausi vain keväällä ja syksyllä. Väsyneet kamelit makaavat varjossa palatsin edessä, turistit yrittävät kurkkia sinne, minne ei saisi. Beduiinit myyvät matkamuistoja, raatavat väkeä kuljettaen, odottavat kärsivällisesti väsyneimpiä. Täällä on myös maksullisia käymälöitä: hillitty, mutta tarpeellinen palvelu. Sottaiset beduiinilapset juoksevat paljain jaloin kuumalla hiekalla matkamuistokojujen ulkopuolella, yrittäen myydä kivenpaloja ja kerjäten, kaupunki sykkii elämää.

Meille annetaan tunti aikaa tutustua seutuun. Opas osoittaa kaukana olevaa huomiota herättävää hiekkakivilohkaretta. Sen luona voimme käydä itsenäisesti, mutta turvallisuussyistä kauemmas ei kannata mennä.

Kuvaan molemmilla kameroilla kaikkea, mikä vain osuu silmiin, sillä eihän sitä kovin usein näe näin läheltä maailman ihmettä. Aika kuluu nopeasti ja sitten tuleekin jo merkki lähteä paluumatkalle.

Kivilabyrinttien miellyttävä viileys ja tuuli jäähdyttävät ylikuumentuneen pään ja pelastavat auringonpistokselta. Paluumatka on paljon raskaampi, on noustava ylemmäs ja ylemmäs, mutta me kaikki odotamme lounasta jordanialaisessa ravintolassa. Kansallisruokien maistelun odotus antaa voimia.

Lounas ravintolassa on yksi retken mukavista hetkistä. Upea keittiö ja palvelu sinetöivät Petran-retkemme. Ravintolan avoimelta terassilta näkyy mantelin kukinta Wadi Musan vihreässä laaksossa.

Kylläisinä ja tyytyväisinä istumme bussiin ja muutaman minuutin kuluttua meitä odottaa vielä yksi yllätys – näköalatasanne, josta näkyy Petra. Täältä käsin kivipaadet näkyvät kuin kämmenellä, kevyessä sumussa ne ovat kuin avaruusolioiden valtavia päitä. Edessä on vuoristotie ja Akaban vanha kaupunki, kuningasperheen talviresidenssi.

Ennen eroamista jordanialainen opas pyytää antamaan tippiä kuljettajalle, se on täällä tapana. Vastaan otetaan kaikkia valuuttoja: dollareita, euroja, dinaareita ja sekeleitä. Kiitämme turvallisesta kyydistä ja hyvästelemme meitä vartioineen poliisin. Hänelle ei tarvitse tippiä jättää, hän on virantoimituksessa.

Teemme pienen kiertoajelun kaupungissa ja muutaman minuutin päästä olemme taas rajalla. Ja taas sama käänteisessä järjestyksessä. Silmäskannauksen perusteella meidän päästetään eteenpäin, saamme leimat passiin ja kävelemme Israelin puolelle. Tänne on kertynyt pitkä jono. Huolelliset tarkastukset päättyvät tunnin kuluttua. Portin takana meitä odottaa linja-auto, Eilatin ilta ja mukava hotelli. Huomiseksi on luvassa vain merta. Merta ja aurinkoa.

Teksti ja kuvat: Irina Romanova,
1.–2.12.2012, Helsinki

Suomennos: Tiia Moilanen

Siirry ylös