Koulutus murtaa muureja – valokuvanäyttely Nepalin oppilaskuntien nuorista

ASENTEITA MUUTTAVAT KYLÄKOULUJEN NUORET JA HEIDÄN AJATUKSENSA OVAT PÄÄOSASSA JYVÄSKYLÄN SEUDULLA ESILLÄ OLEVASSA VALOKUVANÄYTTELYSSÄ.

Taksvärkki ry:n valokuvanäyttely kertoo nepalilaisten nuorten elämästä vuoristokylissä ja heidän ajatuksistaan koulua, oppilaskuntia ja tulevaisuutta koskien. Oppilaskunta-aktiivit tekevät vaikuttamistyötä, kehittävät vedenjakelua ja vessoja koulussa ja tukevat heikko-osaisimpia.

Koulutus murtaa muureja -valokuvanäyttely antaa puheenvuoron näille aktiivisille koululaisille. jotka haluavat nähdä muutoksen kotikylissään ja kouluissaan. Nuoret kertovat suoraan suomalaisille nuorille, miksi he toimivat ja mitä he haluavat saada aikaan.

Valokuvanäyttely kiertää marraskuussa Jyväskylän seudulla kirjastoissa, kouluissa ja muissa julkisissa tiloissa.

Näyttely on aukioloaikojen puitteissa nähtävissä Jyväskylän kaupungin pääkirjastossa (vko 45), Alkio-opistossa Korpilahdella (vko 46) ja Kansalaistoiminnankeskus Matarassa (vko 47).

Taksvärkki ry:n lukuvuoden 2015-2016 kampanjassa KOULUTUS MURTAA MUUREJA suomalaiset nuoret tukevat Nepalin kyläkoulujen oppilaskuntien työtä paremman kouluympäristön ja tasa-arvon puolesta.

Taksvärkki ry on kansalaisjärjestö, jonka kehitysyhteistyöhankkeet edistävät kehitysmaiden lasten ja nuorten elinoloja ja ihmisoikeuksia. Kampanjoillaan Taksvärkki kannustaa suomalaisia nuoria maailmanlaajuiseen yhteisvastuuseen. Taksvärkki ry on ulkoministeriön kehitysyhteistyön kumppanuusjärjestö.

Lähde: Taksvärkki ry, tiedote, 23.10.2015