2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 4 (42)


№ 3 (41)


№ 2 (40)


№ 1 (39)

№ 4 ( 42 ) 2015



SUOMI PUUSTA

Pohjanmaan museo 14.2.2016 asti

Liha-aitta ja vilja-aitta
Liha-aitta ja vilja-aitta ovat eläneet vieretysten sataviisikymmentä vuotta. Viime sodan jälkeen aitoissa asuttiin tilapäisesti, ja silloin niihin tehtiin ikkunat. Kuva: Juhani Seppovaara.

Suomi puusta -näyttely on esitellyt suomalaista elämäntapaa Berliinissä, Pariisissa ja Madridissa ja viimeksi se on ollut esillä Mäntässä.

Valokuvaaja ja vapaa kirjoittaja Juhani Seppovaara kierteli vuosina 1993–2000 ristiin rastiin Suomea tallentamassa kamerallaan perinteistä puurakennuskulttuuria. Näillä tutkimusmatkoilla kertyneestä materiaalista syntyi nostalginen näyttely katoavasta suomalaisesta maisemasta.

Metsät ja niiden tarjoama puu on ollut pohjoisen olosuhteissa välttämätön elämän edellytys: niistä saatiin riista, polttopuut ja tarveaineet. Koko maaseudun elämänpiiri rakentui puusta: rakennukset, kalusteet, käyttöesineet, lasten lelut, jopa lukot, sillä metalli oli kallista ja harvinaista. Niinpä puu on erottamaton osa myös suomalaista kulttuuria ja mielenmaisemaa. Metsä on kansanuskossa ja saduissa myyttisten olentojen paikka, usein pelottava ja uhkaavakin. Monille taiteilijoille, kuten kansalliskirjailija Aleksis Kivelle metsä on edustanut vapautta.

Kuvatessaan Suomen perinteistä puurakentamista Juhani Seppovaara ajoi tuhansia kilometrejä mutkittelevia kyläteitä koluten mökkien, maatalojen ja kartanoiden pihapiirejä, puukaupunkien raitteja, kirkkomaita ja meren saaria. Niissä avautuvat näkymät edustavat matkaa muistoihin ja nostalgiseen lapsuuden maisemaan, joka on syöpynyt syvälle suomalaisten identiteettiin ja mielikuviin suomalaisesta kulttuurista.

Näyttelyn kuvissa esiintyvät kyläkaupat, kansakoulut ja mummonmökit ovat hiljalleen häviämässä suomalaisesta maisemasta. Autioituneet ja sortuneet rakennukset kielivät elämäntavan muutoksesta, joka johtaa perinteisen rakennuskannan katoamiseen. Puunkäsittely ja puurakentaminen kuuluivat vielä viime vuosisadan alussa jokamiehen perustaitoihin. Nykyään tämä tietotaito on suureksi osaksi unohtunut ja synteettiset materiaalit, uudet muodot ja tavaran paljous vyöryneet maaseudulle. Lisääntyvä kiinnostus vanhojen rakennusten entisöimiseen ja uudenlaisen puuarkkitehtuurin kehittely enteilee kuitenkin puunkäsittelyn taitojen elpymistä.

Nykyään suurelle osalle suomalaisista kesämökki edustaa kosketusta perinteiseen puutaloasumiseen. Kesämökiksi halutaan yleensä punainen mummonmökki idyllisellä paikalla. Viime vuosisadan alkupuolella tällaisessa mökissä saattoi asua koko perhe kymmenpäisine lapsikatraineen, sitten vain mummo ja vaari. Kesämökillä kaupunkilaisen elämään palaavat polttopuut, luudat ja sauna vihtoineen.


POHJANMAAN MUSEO ja TERRANOVA - Merenkurkun luontokeskus
Museokatu 3, 65100 VAASA
Aoinna: ti–to 11.00–18.00,
pe–su 11.00–16.00,
maanantaisin suljettu.
Pääsymaksu: 7 / 5 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Lähteet: www.pohjanmaanmuseo.fi/
www.juhaniseppovaara.fi/?cat=9
www.juhaniseppovaara.fi/?p=80

Venäjännös: Lidia Popova

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика