2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 | 


№ 3 (35)


№ 2 (34)


№ 1 (33)

№ 1 ( 33 ) 2017

Mosaiikki-Tampereen toimitukselta

Tampere

Rakkaat lukijat!

Tänä vuonna tapaamme Mosaiikki-Tampere-lehden parissa, kun kevät on jo puhjennut kukkaan: päivä pitenee, mieliala paranee ja työkyky kohenee. J

Tänä vuonna Suomessa juhlitaan tärkeää tapahtumaa, 100-vuotista itsenäisyyttä. Lokakuun vallankumous vuonna 1917 syrjäytti väliaikaisen hallituksen Venäjällä ja teki Suomen senaatille mahdolliseksi allekirjoittaa 4.12. Suomen itsenäisyysjulistuksen, joka hyväksyttiin parlamentissa 6.12. Näin Suomelle julistettiin itsenäisyys ja samalla se julistettiin tasavallaksi.

Perinteisesti juhlavuosina järjestetään erityisen paljon erilaisia tapahtumia. 100-vuotisjuhla on valtion historiaa ajatellen poikkeuksellisen merkittävä tapahtuma, joka näkyy koko maassa. Juhlallisia tilaisuuksia järjestetään eri teemoissa, esimerkiksi: Mitä olemme tänä aikana tehneet? Mitä tuloksia olemme saaneet aikaan? Mitä olemme saavuttaneet? Mitä meitä odottaa tulevaisuudessa? Järjestäjät ovat asettaneet itselleen tehtäväksi heijastaa juhlatilaisuuksissa maan koko rikasta kulttuuria ja luontoa.

Kansalaisille ja turisteille tästä vuodesta on luvattu todella mielenkiintoista. Euroopan ja maailmanmestaruuskilpailuja järjestetään eri urheilulajeissa: hiihtokilpailuja, maailmanmestaruuden taitoluistelukilpailut, koripallon mestaruuskilpailut ja paljon muita. Meitä odottavat kulttuuritapahtumat, tiedefoorumit, poliittiset ja taloudelliset tapaamiset. Vuoden lopussa, 6.12., sytytetään 100 kynttilää syntymäpäiväkakkuun. Tähän huipentuu kaikki, koska seuravana päivänä alkaa Suomessa uusi vuosisata!

Tänä vuonna pidetään myös kunnallisvaalit. On hienoa, että näissä vaaleissa on mukana myös venäjänkielisiä ehdokkaita eri puolueissa. Suomella on monipuoluejärjestelmä. Hyvin usein maan isoimmat puolueet, joilla ei ole ehdotonta enemmistöä eduskunnassa, muodostavat koalitiohallituksen pienempien puolueiden kanssa. Eduskuntavaalien jälkeen saatiin edustetuksi kahdeksan suomalaista puoluetta: Suomen Keskusta, Perussuomalaiset, Kansallinen Kokoomus, Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue (SDP), Vihreä Liitto, Vasemmistoliitto, Svenska folkpartiet (SFP) ja Kristillisdemokraatit.

Muistutamme, että äänioikeus kunnallisvaaleissa on Suomen kansalaisilla, jotka ovat täyttäneet 18 vuotta, EU-maiden, Norjan tai Islannin kansalaisilla, sekä muiden maiden kansalaisilla, jotka ovat täysi-ikäisiä ja asuneet Suomessa yhtäjaksoisesti yli kaksi vuotta. Näin ollen ei tarvitse välttämättä olla Suomen kansalainen äänestääkseen ja osallistuakseen kunnallisvaaleihin. Jos teillä on halua ja oma vaaliohjelma, niin ilmoittautukaa seuraaviin vaaleihin mukaan, ovet ovat teille avoimet. Toivotamme onnea kaikille heille, jotka ovat ehdolla tänä vuonna! Loppujen lopuksi uusi Suomen vuosisata riippuu meistä!


Margarita Niemi,
Mosaiikki-Tampere-lehden toimittaja-koordinaattori

Suomennos: Maria Lepistö

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика