2016 |  2015 |  2014 |  2013
2012 |  2011 |  2010 |  2009


№ 4 (32)


№ 3 (31)


№ 2 (30)


№ 1 (29)

№ 4 ( 32 ) 2016



”Tulee olla avoin...”

Vadim Adelin haastattelu

Vadim Adel

Kuka olet?
Vadim Adel.

Mistä olet kotoisin?
Tulin Petroskoista. Isäni oli inkerinsuomalainen. Saavuimme tänne koko perheen kesken.

Minä vuonna tulitte?
Vanhempani ja veljeni tulivat vähän aiemmin vuonna 1993 ja minä vuonna 1994.

Kertoisitko, miten olet kotoutunut? Osasitko tullessasi suomea? Millainen kokemus muutto ylipäänsä oli?
Opiskelin suomea toisesta luokasta lähtien koulussa nro 17, minkä vuoksi kotoutumiseni oli melko helppoa. Vaikeuksia tietenkin oli, koska meille kieltä oli opetettu kirjakielen mukaan, mikä eroaa jopa kielestä, jota käytetään ja käytettiin suomalaissa lehdissä, puhumattakaan puhekielestä. Alussa tietenkin oli vaikeuksia ja puhekielen ymmärtäminen oli vaikeaa. Myös lehtiteksteihin piti tottua, toisin sanoin se perusta, joka koulussa annetaan, ei ole riittävä.

Niinpä. Kävitkö joillain kielikursseilla?
En opiskellut kursseilla.

Mikä sinun ammattisi on? Missä olet saanut koulutuksesi?
Olen valmistunut Petroskoin valtiollisen yliopiston historian laitokselta ja tehnyt lopputyöni arkeologiasta. Kävin opiskeluaikana arkeologisilla kaivauksilla. Sen vuoksi olin päättänyt, että etsin myös täältä töitä arkeologiaan liittyen. Myöhemmin pääsin jatko-opiskelijaksi Helsingin yliopistoon.

Opiskelitko pää- vai sivutoimisena opiskelijana?
Suomessa ei ole sellaista tarkkaa jakoa pää- tai sivutoimisiin jatko-opiskelijoihin. En päässyt jatko-opiskelijaksi heti: alussa minulle annettiin kolme vuotta, jotta saan täydentää yliopisto-opintojani Suomen, Skandinavian ja Euroopan maiden arkeologiasta, ja vasta sen jälkeen minut otettiin tohtoriopintoihin. Opiskelin työn ohella, mistä johtui, että opintoni venyivät moneksi vuodeksi.

Kuinka nopeasti löysit töitä?
Melko nopeasti. Aluksi menin harjoitteluun.

Museoonko?
Kyllä, pääsin Hämeen museoon, joka on nykyisin nimeltään Milavida.

Oliko se silloin toiminnassa? Tiedän, ettei tuo museo ole pitkään aikaan toiminut.
Se suljettiin juuri parin vuoden jälkeen. Mutta tuolloin se oli toiminnassa. Ja tuossa museossa oli arkeologinen yksikkö. Minä yksinkertaisesti vain menin museoon ja kysyin: ”Missä täällä ovat arkeologit? (nauraa) Tarvitsetteko työntekijöitä?” Ja minulle ehdotettiin työharjoittelua puoleksi vuodeksi ja sen jälkeen pääsin töihin Museoviraston tutkimusapulaiseksi. Kaiken kaikkiaan, he pitivät minusta, niin työntekijänä kuin nuorena asiantuntijanakin, ja tuon jälkeen minut yritettiin palkata erilaisiin arkeologisiin hankkeisiin. Vuoden päästä minulle annettiin kokonainen projekti, jossa tehtiin arkeologista inventointia Viialassa. Siinä tehtiin kuukauden ajan töitä kentällä, minkä jälkeen materiaalit käsiteltiin ja kirjoitettiin raportti, niin kuin asiaan kuuluu. Siitä lähtien olen ollut töissä museossa.

Kuinka monta vuotta siis yhteensä?
Tänä vuonna tulee jo 20 vuotta täyteen. Ensimmäisinä vuosina minulla ei ollut pysyvää työsuhdetta, sellaisen sain vasta 7 vuotta sitten. 13 vuotta tein töitä määräaikaisilla työsopimuksilla. Kaikkein lyhyin työsopimukseni saattoi kestää vain 1–2 päivää. 2000-luvulla alettiin solmia pidempiä työsopimuksia, muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan. Mutta siitä huolimatta välissä saattoi olla taukoja, etenkin talvisin. Arkeologeille se on tyypillistä: kentällä ei ole töitä talvisin, ja joskus alkuvuodesta ollaan 2–3 kuukautta työttöminä. Pisin aika, jolloin olen ollut ilman töitä, on ollut n. puolisen vuotta. Muun ajan olen tehnyt töitä.

Missä sinä nyt työskentelet?
Nykyisin yksikkömme sijaitsee museokeskus Vapriikissa. Se muutti Hämeen museosta, joka on remontin jälkeen avautunut Milavidana. Tänä vuonna yksikkömme tiloja laajennettiin. Nyt meillä on todella hienoa ja uudet, nykyaikaisesti varustellut toimistotilat. Joten kannattaa joskus tulla käymään (nauraa).

Ehditkö olla töissä Petroskoissa valmistumisesi jälkeen?
Opiskellessani olin mukana Venäjän Taideakatemian Karjalan Tiedekeskuksen tutkimusretkillä ja muissa kenttätutkimuksissa. Noina vuosina ilmestyi myös muita arkeologisia toimijoita ja organisaatioita, esim. Kulttuuriministeriö teki myös arkeologisia töitä. Sen jälkeen alkoi tulla myös yksityisiä toimijoita, jotka tekivät töitä kentällä.

Pidätkö työstäsi, jota teet nykyisin? Ja onko näinä vuosina ollut jotain todella mielenkiintoista? Onko esim. joku hanke miellyttänyt sinua erityisesti? Kerro siitä.
Kyllä. Minulla on ollut pari tai kolme todella mielenkiintoista projektia. Yksi niistä oli kiviröykkiön kaivaukset Reuharinniemessä, Lentävänniemen alueella Tampereella. Siellä on metsäalue, jonka kärjessä sijaitsee Reuharinniemi. Siellä on kaksi kiviröykkiötä, joista toinen on pienempi ja toinen vieressä isompi. Isomman halkaisija on n. 8 metriä, korkeus n. puolisen metriä ja se on rakennettu kivistä. Teimme röykkiön kaivauksia, ja sain tilaisuuden johtaa niitä. Se oli todella mielenkiintoinen hanke.

Kauanko siihen meni aikaa?
Kaivaukset kestivät yli kuukauden ja sen jälkeen luonnollisesti tarvitsi tutkia materiaalit ja löydöt.

Mitä mielenkiintoista löysitte sieltä?
Tulkintamme mukaan sieltä löydettiin yhden tai jopa kahden haudan jäännöksiä, jotka ajoittuvat rautakauden lopulle n. 700–800-luvuille.

Ihmisten hautoja?
Kyllä, kyseessä on pieni kalmisto. Löysimme aika paljon astioiden paloja juuri mainitulta aikakaudelta. Mielenkiintoista oli myös se, että samassa paikassa, hautaröykkiön laidalla lopettaessamme kaivauksia havaittiin vielä vanhempi kulttuurikerros. Tuossa samassa paikassa asuttiin noin 2000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, kivikauden lopussa.

Mikä oli kaivauksen syvyys?
Maksimaalinen syvyys oli ehkä 60 cm, eli ei kovin syvällä.

Vain tuon verran?
Kyllä, (nauraa) Suomelle ja Karjalalle se on tyypillistä, ja voi jopa sanoa, että tämä oli melko syvä kaivaus. Metsässä maakerrokset kasvavat hitaasti. Jos muinaisjäännös on metsässä, eikä siellä ole sen jälkeen asuttu, niin löydöt voivat sijaita heti sammaleen alla. Ei tarvitse kaivaa syvältä.

Miten mielenkiintoista.
Löydöt voivat olla erittäin vanhoja, jopa tuhansia vuosia vanhoja, mutta jos kaivat päinvastoin jossain kaupungissa tai maaseudulla, missä on ollut aktiivista toimintaa viimeisillä vuosisadoilla, niin törmäät nykyaikaisiin paksumpiin kerroksiin.

Millä tavalla te löysitte näille paikoille? Onko joitain arkistotietoja säilynyt?
Kyllä, arkistotietoja on. Myös sen vuoksi tämä muinaisjäännös on ainutlaatuinen, koska kaikkein vanhimmat tiedot siitä – ei kylläkään tästä samaisesta hautaröykkiöstä, vaan ylipäänsä tästä paikasta ja lapinraunioista – on 1700-luvulta. Tuolloin laadittiin tarkkoja isojakokarttoja ja maanmittari Daniel Hall kirjasi ylös Pirkkalan kunnan historiaan, luontoon ja maantieteeseen liittyviä asioita. Tuona aikana Tampereen länsiosa kuului Pirkkalaan. Ja teoksessaan hän mainitsee juuri ”hautakumpuja”. Kun me tutkimme asiaa, niin selvisi, että Daniel oli tutkinut jonkun toisen röykkiön samalla alueella, lähellä meidän kaivamaamme. Ainakaan selviä näkyviä jäänteitä Hallin kuvaamasta hautakummusta ei ole, mutta voi olla, että löydämme vielä sen jäljet. Myös Hall löysi myös tältä paikalta astianpaloja.

Tämän lisäksi on tehty arkeologinen inventointi. Arkeologisia kohteita löytyy usein juuri inventoinneissa. Itsekin olen tehnyt paljon arkeologisia inventointeja. Inventoinnissa jokin alue otetaan tutkimuksen alle. Alussa tutkitaan arkistotietoja: mitä me tiedämme, millaisia löytöjä on aiemmin tehty, missä ja millaisia muinaisjäännöksiä on jo tiedossa. Lisäksi tutkitaan myös vanhoja karttoja, maaston topografia, vesialueiden historiaa eli missä ja millä tasolla ranta on sijainnut eri aikakausina. Ja vasta sitten menemme kentälle lapion ja kairan kanssa.

Montako henkilöä yleensä osallistuu inventointiin?
Inventointia tekee yleensä yksi tai kaksi henkilöä.

Niin vähän?
Kyllä, inventointi on ensimmäinen vaihe jonkun paikan tutkimisessa, eikä sen aikana tehdä suuria kaivauksia. Kaivetaan pieniä koekuoppia, noin 50 x 50 cm eikä yleensä ole tarpeen kaivaa kovin syvälle.

Ja jos jotain löytyy, niin sitten aloitetaan…
Kyllä, jos jotain tulee esiin, niin ilman muuta katsomme, mitä se on: satunnainen löytö vai onko siellä ollut muinaista asutusta tai kalmisto.

Jos kaivan joskus metsässä sammalmätästä, enkä kiinnitä huomiota, mitä sen alla on, niin voiko se ollakin joku ainutlaatuinen löydös? (nauraa)
Kyllä voi. Siksi kaivettaessa arkeologin tuleekin tutkia todella huolellisesti, kirjaimellisesti heti ensimmäisistä senteistä, millaisia löydöt ovat, jos niitä siellä ylipäänsä on.

Mielenkiintoista. Mitä työsi tällä hetkellä sisältää? Mitä työhösi kuuluu?
Hoidan tällä hetkellä pääsääntöisesti arkeologisten kohteiden suojelua. Museomme on viranomainen, joka antaa lausuntoja, esimerkiksi, erilaisista rakennuskohteista ja maankäyttösuunnitelmista. Emme tee pelkästään arkeologisia töitä, vaan vastaamme koko kulttuuriympäristöstä, johon kuuluu kulttuuriperintö, jota on ympärillämme – vanhoja tai uudempia rakennuksia, kulttuurimaisema ja arkeologisia kohteita. Annamme vuodessa n. 500 tällaista lausuntoa. Tämä työ vie eniten aikaa, mutta se ei tarkoita sitä, että istuisin vain tietokoneella ja tulostelisin papereita: jotta lausunto saadaan valmiiksi, täytyy tutkia, esimerkiksi, useita arkeologisia raportteja. Joskus täytyy myös käydä paikan päällä katsomassa paikallisia kohteita ja tehdä pieniä maastotutkimuksia. Vanhoja karttoja täytyy tutkia kirjaimellisesti joka päivä, eli katsoa, mitä jollain paikalla on ollut aiemmin, ja voiko maan uumenissa sillä paikalla olla jotakin tärkeää, arvokasta.

Onko joskus käynyt, esimerkiksi, niin, ettei jollekin paikalle ole saanut rakentaa? Jotakin aluetta ei olisi saanut turmella?
Kyllä, niin on joskus käynyt. Joko ei ole saanut rakentaa ollenkaan tai on saanut rakentaa sen jälkeen, kun tutkimukset on tehty loppuun. Se voi olla arkeologisesta näkökulmasta potentiaalinen alue, missä ei ole koskaan ennen tehty tutkimuksia, jolloin siellä tarvitsee tehdä arkeologinen inventointi prosessin alussa. Näitä tehtäviä teen kaikkein eniten työssäni. Tämän lisäksi museollamme on Siiri-tietokanta (Internetistä voi katsoa tietokantaa osoitteesta: www.siiri.tampere.fi). Sieltä voi löytää tietoa museomme kokoelmista, katsoa valokuva-arkistomme kokoelmaa, jossa on satoja tuhansia valokuvia. Esimerkiksi, vanhoja valokuvia Tampereesta.

Mielenkiintoista.
Samassa tietokannassa säilytämme tietoa, jota me keräämme ja joka koskee arkeologisia kohteita ja rakennusperintökohteita. Itse asiassa kaikki työmme on näkyvillä: internetistä voi katsoa Siiristä antamamme lausuntomme ja kaikki arkeologiset hankkeemme. Työhöni kuuluu se, että seuraan, että järjestelmä toimii, ja parantelen ja kehittelen sitä.

Selvä juttu, tuet sitä kaikkea.
En itse ole ohjelmoija, mutta suunnittelen, miten järjestelmää pitäisi kehittää. Jos joitain virheitä ilmenee, niin ilmoitan niistä ohjelmoijille.

Kuin moderaattori, eikö?
Ei aivan kuin moderaattori. Meidän yksikössämme olen henkilö, joka vastaa siitä, että tietokanta olisi tarvittavassa teknisessä kunnossa, niin sanotusti, toimintakykyisenä. Jos jotakin tarvitsee korjata, niin olen yhteydessä yritykseen, joka tarjoaa meille tämän ohjelman. He korjaavat vian ja lähettävät raportin, jonka jälkeen tarkastan, onko kaikki tehty oikein. Se on yksi osa työtäni.

Tämän lisäksi toimitan Pirkan maan alta -nimistä arkeologista julkaisuamme. Olemme julkaisseet sitä vuodesta 2000 lähtien; ensimmäisessä numerossa oli mm. artikkelini Reuharinniemen kaivauksista.

Meillä on ollut myös mielenkiintoinen hanke Nokialla. Nokialla on sellainen paikka kuin Nokian kartano, mistä oikeastaan on lähtöisin tämä maailmallakin kuuluisaksi tullut nimi. Kartano on ollut olemassa jo keskiajalla, 1400-luvun lopussa, ja se oli melko suuri tuona aikana.

Onko nimi tullut jonkun perheen sukunimen mukaan vai miten se on muodostunut?
Ei, se on tuon paikan maantieteellinen nimi.

Keitä siellä asui?
Se onkin mielenkiintoista, keitä siellä asui (nauraa). Kirjallisista lähteistä tiedämme, keitä siellä asui vasta 1400-luvun lopusta alkaen: eliitin, aristokratian, Suomen mittapuun mukaan merkittäviä ja rikkaita aatelissukujen edustajia. Joidenkin satojen vuosien aikana tämä paikka oli ”perhepesä” useammalle perheelle, koska siellä vaihtui isännät. Meille oli mielenkiintoista yrittää löytää tämän vanhan kartanon jäljet, mutta myös selvittää, mitä siellä oli ennen sitä ollut. Historialliset, kirjalliset lähteet vaikenevat tästä: vasta vuonna 1505 mainitaan ensimmäisen kerran Nokia, ja mitä siellä on ollut ennen tätä aikaa voi saada selville vain arkeologisin keinoin. Ennen meitä siellä oli tehty kaivauksia 1930-luvulla ja oli löydetty pienen kivikappelin perustukset. Se on itsessään jo aika harvinainen löytö. Tiedämme, että monissa pitäjissä oli kiviset kirkot…

Mutta pääsääntöisesti oli puisia kirkkoja?
Kyllä, alussa oli puisia, mutta 1400-luvun lopussa ja 1500-luvun alussa alettiin monissa paikkakunnissa rakentaa kivikirkkoja. Mutta niitä ei rakennettu kaikkialle, eivätkä kaikki muinaiset kirkot ole säilyneet. Esimerkiksi Pirkkalassa kivikirkkoa ei rakennettu, vaan tuona aikana siellä oli puukirkko. Mutta Nokialla, joka kuului samaan pitäjään, tämän samaisen kartanon alueelle rakennettiin oma kivinen kappeli. Tähän päivään mennessä ei ole kuitenkaan selvinnyt, milloin se on tarkalleen ottaen purettu ja miksi se piti purkaa. Itse kappelista ei myöskään ole minkäänlaisia kirjallisia merkintöjä. Se oli yksi syy, miksi me teimme kaivauksia. Ja osoittautui, ettemme tehneet niitä turhaan. 1930-luvulla tutkimusten tarkkuus ei ollut lähellekään sellainen kuin nykyään. Kaivaessamme samassa paikassa saimme paljon enemmän tietoja. Voidaan luotettavasti sanoa, että samalle paikalle 1200-luvun alussa oli rakennettu puinen rakennus, mutta se ei ollut rukoushuone eikä kirkko, vaan jotain muuta.

Meillä on hypoteesi, joka itse asiassa liittyy Nokian nimeen. Oletetaan, että se tulee nois-sanasta, joka on nokinäätä-nimisen turkiseläimen vanha nimitys. Nokiaksi voitiin kutsua paikkaa, missä metsästettiin näitä eläimiä. Vielä eräs hypoteesi kertoo, että tällä paikalla asui turkiseläinten metsästäjä. Me itse olemme sitä mieltä, että uskottavin hypoteesi liittyy turkiskauppaan. Rautakauden lopussa, vähintäänkin viikinkiajalta lähtien, turkiskauppa oli erittäin hyvin kehittynyttä ja Suomen sisäosille, mm. Pirkanmaan alueelle, se oli erittäin tärkeä elinkeino. Pirkkalan pitäjän asukkaat matkustivat kymmeniä, jopa satoja kilometrejä erämaille veneillä jokia ja järviä (vesistöjä) pitkin pohjoiseen Pohjanmaalle asti. Jos legendoihin on uskominen, niin ihmiset menivät Lappiin asti hakemaan turkiksia ja sitten luonnollisesti ne piti kuljettaa takaisin etelään. Sen jälkeen turkikset myytiin viikingeille ja myöhemmin kauppiaille, jotka jokireittejä pitkin veivät näitä turkiksia Venäjän kautta itämaihin ja Etelä-Eurooppaan ja myivät niitä siellä. Tuona aikana se oli erittäin kysyttyä tavaraa ja tällä seikalla oli tietysti suuri rooli Suomen historiassa. Tällaisen kaupankäynnin ansiosta jopa Suomen sisämaasta voi löytää arabialaisia hopeakolikoita ja lasihelmiä Lähi-idästä.

Toisin sanoin siis käytiin vaihtokauppaa?
Kauppaa itse asiassa, koska viikingit lainasivat arabeilta heidän punnitusjärjestelmänsä: hopeaa punnittiin käyttämällä tietynlaisia, ”standardin” mukaisia punnuksia. Tällä tavalla tavaran hinta oli todella tarkka ja oli tiedossa, paljonko hopeaa se maksaa. Muodostettiin kauppaverkosto ja ainakin koko Eurooppa, koko Euroopan puoleinen Venäjä, Keski-Aasia ja Lähi-itä kuuluivat tähän järjestelmään.

Alueemme, Pirkanmaa, myös osallistui tähän prosessiin, ja on mahdollista, että juuri Nokia oli yksi sen tukipaikoista, minne kuljetettiin näitä turkiksia. Kaikesta päätellen tämä toiminta oli järjestäytynyttä, koska juuri 1200-luvun alkua pidetään esivaltiollisen organisaation aikana – yhteiskunta oli jo kehittynyt sellaiseksi, että valtiolliset rakenteet tai ainakin joku paikallinen organisaatio syntyisivät, missä on jo omat sotapäälliköt ja paikallinen eliitti, joka todennäköisimmin piti käsissään tätä kaupankäyntiä. Perimätieto liittää tämän paikan yhteen suomalaiseen legendaariseen johtajaan, Matti Kurkeen (olette ehkä kuulleet hänestä?). Kurjen suku on yksi keskiajan kuuluisimmista suomalaisista mahtimiessuvuista. Tämän vuoksi paikka on todella mielenkiintoinen. Sieltäkin löysimme myös vielä vanhemman asuinpaikan, mutta ei kivikaudelta vaan varhaiselta metallikaudelta. Siellä asui ihmisiä noin 2000 vuotta sitten. Kaivauksissa löysimme kivilieden, joka oli tehty kuoppaan. Kivisiä työkaluja löytyi myös. Tämä on toinen mielenkiintoisimmista tutkimushankkeistani.

Mielenkiintoista.
Nyt museomme on jo muutaman vuoden ajan tehnyt tutkimuksia Pirkkalassa, mutta nykyaikaisessa Pirkkalassa (se oli muinoinkin osa Pirkkalaa), lähellä pitäjän historiallista keskustaa, missä kauan sitten sijaitsi seurakunnan kirkko. Kirkko on siellä vieläkin, mutta se on nykyaikaisempi tiilikirkko. Vähän matkan päässä siitä sijaitsee Pirkkalankylä, ja vuodesta 2008 lähtien olemme tehneet siellä melkein joka vuosi arkeologisia tutkimuksia. Tämä muinaisjäännös on myös ainutlaatuinen, voisi sanoa, että jopa koko Suomen mittakaavassa. Vähän aikaa sitten, tarkalleen ottaen kaksi viikkoa sitten, meillä Vapriikissa pidettiin seminaari. Sinne tuli asiantuntijoita Suomen lisäksi myös Ruotsista ja Isosta-Britanniasta. Seminaarin teemana oli nimenomaan viikinkiaika, kulttuurisuhteet ja kaupankäynti – eli se, mikä oli tyypillistä tuolle aikakaudelle, – ja tämän toiminnan jäljet meidän alueeltamme. Nimenomaan Pirkkalankylä ja Tursiannotkon laaja muinaisasuinpaikka, jota me tutkimme, olivat huomion keskiössä.

Tämän muinaisjäännöksen tärkein piirre on erittäin hyvin säilynyt luuaineisto. Suomessa maaperä on sen verran hapanta, että mikä tahansa orgaaninen aine tuhannessa vuodessa maatuu ja häviää. Voidaan laskea yhden käden sormilla kertoja, joissa jotain niin vanhaa olisi säilynyt. Siellä (Pirkkalankylässä) on nähtävästi jotenkin erityinen maaperä. Olemme tehneet jo muutamia alustavia analyysejä, mutta ei ole vielä loppuun asti selvinnyt, miksi nimenomaan siellä luu on säilynyt. On säilynyt eläinten luita eli sitä, mitä silloin syötiin, ja tiedämme myös, millaisia eläimiä silloin metsästettiin ja millaisia kotieläimiä pidettiin. On säilynyt myös erittäin harvinaisia esineitä, jotka on tehty luusta. Sieltä on esimerkiksi löydetty kymmenkunta luusta veistettyä lusikkaa. Erittäin hienoa työtä, ja voidaan sanoa, että ne ovat 800–900-lukujen käsityön mestariteoksia. On myös löydetty puurakennusten jäännöksiä 800-luvulta 1100–1200-luvuille asti. Löydetty on myös monenlaisia luusta tehtyjä nuolenkärkiä, esimerkiksi, sellaisia, jotka eivät ole teräviä, vaan niissä on tylppä tai pyöreä pää…

Miksi?
Nämä nuolet oli tarkoitettu nimenomaan turkiseläinten metsästykseen: sitä varten, ettei nahka vaurioituisi. Yhteenvetona voin sanoa, että arkeologin urallani tämä on kolmas sellainen täysin ainutlaatuinen kohde. Tämän takia olen tietenkin erittäin tyytyväinen. Voi sanoa, etteivät nämä 20 vuotta ole menneet hukkaan.

No, se on tietenkin hyvä asia. Kerro sitten hieman perheestäsi. Onko sinulla poika?
Kyllä, minulla on 6-vuotias poika, joka on esikoulussa.

Onko vaimosi töissä?
Kyllä, hän on päiväkodissa opettajana.

Eli te olette kotoutuneet ja elätte normaalia elämää.
Kyllä.

Kiitos. Olen todella iloinen, että kerroit meille niin paljon mielenkiintoisia asioita. Lähetä terveisiäsi heille, jotka ovat vasta vähän aika sitten tulleet Suomeen. Mihin heidän kannattaisi kiinnittää huomiota, mitä neuvoja heille voisi antaa, jotta kotoutumisprosessi olisi helpompi? Ehkä jotain omasta kokemuksestasi?
Tietenkin suomen kielen taito on erittäin tärkeää, kaikkein tärkeintä. Jos haluat asua Suomessa ja löytää töitä, saada ystäviä, niin pitää yrittää olla ahkera. Jos et ole päässyt vaikka kursseille, niin silloin pitää yrittää itse tehdä jotain. On myös maksullisia kursseja, vaikka niihin ei välttämättä kaikilla ole varaa. Monille suomen kieli on todella vaikea, ja he eivät pysty itse opiskelemaan sitä. Mutta pitää etsiä mahdollisuuksia opiskella. Jos luulet, että voit tehdä jotain itseksesi, niin silloin pitää tehdä sitä. Ei kannata odottaa ja toivoa, että joku tulee ja auttaa ja vetää sinut jonnekin mukanaan. Tietenkin pitää olla myös kärsivällinen. Suomen kieli on monimutkainen, ja töiden etsiminen myös hankalaa. Tiedän, että kaikilla ei ole yhtä hyvä tuuri, että pääsee harjoitteluun ja seuraavana vuonna jo töihin. Nykyisin on erityisen vaikeaa, koska taloudellinen tilanne on huono. Mutta toivoa ei saa menettää. Toivoisin positiivista suhtautumista kaikkeen ympäröivään, Suomeen ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomalaisilla on omalaatuisen kielensä lisäksi myös omanlaatuinen kulttuurinsa, monia omia tapoja, joita Suomeen muuttaneet ihmiset pitävät outoina ja kummallisina. Tarvitaan vuosia, että kaikkea tätä alkaa ymmärtää ja kaikkeen tottuu. Sen takia ei saa missään tapauksessa alkaa elää kieltämällä ja eristäytymällä. Tulee olla avoin, yrittää tutustua ympäröivään kulttuuriin, paikallisiin asukkaisiin, ja juuri museo on erinomainen paikka tutustua Suomen historiaan ja Suomen asukkaiden kulttuuriin. Tietenkin pitää myös yrittää omien maanmiestensä lisäksi etsiä ystäviä suomalaisten keskuudesta. Suomalaisten kanssa ei useinkaan ole helppoa ystävystyä, mutta myös heissä on paljon seurallisia ihmisiä.

Ja he ovat myös valmiita auttamaan…
Kyllä ja ovat kiinnostuneita Venäjästä ja muista maista ja ihmisistä, jotka saapuvat tänne. On ehdottoman tärkeää solmia suhteita ja pitää niitä yllä. Ylipäänsä, kuten jo sanoin, kaikesta huolimatta on yritettävä katsoa positiivisesti asioita ja hyödyntää voimiaan.

Kiitos, oli mukava jutella!


Haastattelu ja kuva: Margarita Niemi
Suomennos: Maria Lepistö

Siirry ylös