№ 1 ( 05 ) 2010

Kuvanveistäjä Valter Soinin juhlahaastattelu

Valter Soini on syntynyt 20.4.1940 Inkerinmaalla Hatsinan alueella. Hänen isänsä Mikko Soini syntyi vuonna 1880 Suomessa, äiti Katri syntyi Inkerinmaalla vuonna 1893. Perhe oli sotien aikana evakuoituna Suomessa. Inkeriläisten palautuksen jälkeen Soinit olivat karkotettuna Siperiaan, Altain vuoriston alueelle.

Petroskoihin he pääsivät muuttamaan vuonna 1952. Valter opiskeli Petroskoin yliopistossa rakennusinsinööriksi. Hän valmistui vuonna 1964 ja toimi sen jälkeen ammattiopettajana Petroskoin Teknisessä koulussa, sekä myöhemmin arkkitehtiosastolla Petroskoin yliopistossa. Työn ohella hän jatkoi opintoja Leningradin Pedagogisessa instituutissa viiden vuoden ajan. Diplomin suorittamisen jälkeen hän on toiminut vapaana maalaus- ja kuvanveistotaiteilijana.

Paluumuuttajan statuksen omaavana hän muutti Suomeen vuonna 1990, aluksi kolmen vuoden määräaikaisella oleskeluluvalla, ja vuodesta 1993 alkaen pysyvästi. Suomessa Valter Soini on jatkanut kuvanveistäjän ammatissa ja osallistunut useisiin kilpailuihin. Hän on toiminut aktiivisesti inkeriläisten taiteilijoiden puolestapuhujana, järjestänyt näyttelyitä, sekä tehnyt pienoismonumentteja mm. Suomen Sotaveteraaniliitolle ja Suomen Sotaveteraanien Viron Yhdistykselle.

Soinille mielenkiintoisin elementti on ruostumaton teräs, josta hän on viime vuosien kuluessa työstänyt useita veistoksia. Valter Soinin teoksiin voi tutustua hänen kotisivuillaan osoitteessa www.valtersoini.fi

Tapasimme Valter Soinin juhlan aattona hänen viihtyisässä kodissaan, jossa oli paljon tauluja, veistoksia ja kukkia. Valterin ja hänen vaimonsa Marian koti sijaitsee Ylöjärvellä, Siivikkalassa.

- Haaveenani on tehdä tästä talosta museo. Museo, johon koottaisiin sekä minun omia että muiden töitä, kertoo Valter esitellessään taloa tapaamisemme alussa.

Talossa on jo runsaasti kuvanveistäjän töitä, sekä tauluja ja grafiikkaa. Valterin luona käy vierailulla taiteilijoita ja kuvanveistäjiä, jotka lahjoittavat hänelle omia töitään, Valter hankkii töitä myös itse. Näiden vuosien aikana on jo kertynyt suuri kokoelma. Alakerrassa on pienempiä veistoksia, sekä myös keskeneräisiä, vuoroaan odottavia suunnitelmia. Kuten luovat ihmiset yleensä, Valter vastaa jokaiseen kysymykseeni tunnepitoisesti ja seikkaperäisesti ja alkaa saman tien fantasioida. Hän kertoi minulle seuraavaa.

- Minun taiteilijaelämänkertani alkaa jo koulun ensimmäiseltä luokalta, jolloin olin aktiivisesti mukana tekemässä Kolme porsasta -näytelmää; minä tein lavasteita ja koristeita ja myös näyttelin. Ne olivat ensimmäiset askeleeni.

Aloin harrastaa kuvanveistoa vakavammin opiskeluvuosina ollessani töissä karjalaisessa kylässä. Kun työstin ensimmäistä kertaa materiaalia, veistin tytön hahmon ja jätin sen vahingossa uunin päälle. Viikon kuluttua huomasin, miten materiaali kuivuessaan oli vanhentanut tytön, se oli muuttunut vanhaksi naiseksi. Niin minusta siis tuli kuvanveistäjä, ja koko ajan olen yrittänyt tavoittaa elämän pakenevaa kauneutta. Olen onnistunut välittämään veistoksissani ajan kulkua. Esimerkiksi vuonna 1989 Petroskoihin Kukovkan alueelle pystytettiin ruostumattomasta teräksestä tehty monumentti. Se on viisi metriä korkea kukko, joka symboloi perestroikaa. Vuonna 1992 Duluthiin (USA) pystytettiin pronssinen monumentti, joka kuvastaa ystävyyskaupunkien suhteita. Vuosina 1993–94 Petroskoihin Tilastohallinnon rakennuksen yhteyteen pystytettiin kommunismin kaatumista symbolisoiva Ikarus. Kaupungin pääkadulle eli Leninin kadulle tehtiin suihkulähde, joka on slaavilaisten, suomalais-ugrilaisten ja skandinaavisten kansojen yhtenäisyyden ja ystävyyden vertauskuva. Vuonna 2003 Petroskoihin pystytettiin vielä muistomerkki Petroskoin ensimmäiselle kuvernöörille G.P. Deržavinille; se symboloi paluuta juurillemme, kulttuuriin ja historiaan.

Olen työskennellyt monia vuosia erilaisten hahmojen ja symbolien parissa. Esimerkiksi 1990-luvulla sain tehdä symbolit kahdelle pankille, ja euron mallikappaleen parissa tein töitä seitsemän vuotta. Suunnitelmissa on internetille omistettu monumentti ja Rovaniemelle on tulossa suihkulähde.

- Valter, onko suvussanne ollut taiteilijoita ja minkä vuoksi halusitte tulla kuvanveistäjäksi? kysyn sopivan hetken tullen.
- Taiteilijoita suvussa ei ole ollut, ja kuvanveistäjäksi halusin tulla vasta vanhempana. Ensiksi opiskelin rakennusmieheksi. Sitten siirryin pedagogiikkaan ja vasta sen jälkeen aloin laittaa töitäni näytteille. Minua kuitenkin moitittiin siitä, ettei minulla ollut taiteilijan koulutusta. Sen vuoksi pyrin etäopiskelijaksi, ja sen tuloksena minulla on jo kaksi korkeakoulututkintoa ja vielä jatko-opintoja, onneksi opiskelu oli ilmaista. Mutta se aika, jolloin aloin tuntea itseni oikeaksi taiteilijaksi, oli varmaan kaikkein vaikeinta, kun silloin piti myös ruokkia itsensä. Perustimme taiteilijaystävieni kanssa jopa osuuskunnan.

- Voisitteko kertoa siitä, mitä olette tehnyt viime aikoina?
- Viimeisten kahden vuoden aikana olen lähinnä kunnostanut kotia. Aloitin työt terassin rakentamisesta, laitoin työhuoneen kuntoon, purin aidan ja kunnostin kellarin. Haluan tehdä täällä vielä vaikka mitä, joten työ jatkuu.

Laskeudumme alakertaan, jossa huonetta ympäröivillä hyllyillä on kuvanveistäjän töitä. Niitä on paljon, suuria ja pieniä, ja jokaiseen liittyy oma tarina.

- Esimerkiksi tässä, Valter osoittaa kädellään, - on Brodskin muistomerkki. Nämä työt olen tehnyt eri ystävyyskaupunkeihin. Vammalassa, historiallisella paikalla, seisoo kaksi junanvaunua, joissa Mannerheim ja Hitler tapasivat. Minulta tilattiin Stalinin patsas, ja minun näkemykseni mukaan Stalin seisoo historiallisella portilla pohtien, että mihin seuraavaksi - paratiisiin vai helvettiin? Mutta Stalinin katseesta tuli niin pelottava, jopa kammottava, että ehkä sen vuoksi tilaajat eivät ottaneet veistosta vastaan, tai ehkä oli muitakin syitä.

Valter kiirehtii eteenpäin ja esittelee samalla töitään.
- Tässä on kirjailija Balašovin muotokuva, kuvanveistäjä osoittaa ja jatkaa saman tien: - Tämä tyttö tässä on Liza, Rimma Makarovan tanssiryhmästä. Tämä työ on Murmanskissa, se on kadonneitten merimiesten muistomerkki. Tässä on oppilaideni Elviran ja Ninan muotokuvat. Minulla on myös piirustuksia useista tamperelaisista nuorista.

- On hienoa, että ikuistatte paikallisia ihmisiä, yhdyn Valterin mielipiteeseen. Entä mitä teette juuri nyt? Ja mitä töitä olette tehneet Suomessa?
- Oli muutama työ Porin kaupunkiin, iso projekti Kuopioon, reliefi terveyskeskuksen seinälle. Ja oli vielä eräs mielenkiintoinen ehdotus. Tähän työhön liittyy seuraava tarina. Vuonna 1809, kun ruotsalaisilta vietiin Suomi ja se liittyi Venäjään, oli erinäisiä yhteenottoja. Tuolloin eräs upseeri, Kuopion ”kansallissankari”, ajautui usein tappeluihin sekä venäläisten että ruotsalaisten kanssa. Nimeltään hän oli Malmi, ja olen tehnyt hänestä muistomerkin. Olen suunnitellut teoksen myös Rovaniemelle, Santa Parkiin. Se on hyvin kaunis suihkulähde, täällä ei sellaista ole missään.

- Onko teidän teoksianne Tampereella?
- Olen tehnyt veistokset Kaukajärven ja Multisillan alueille. Multisillassa on ruostumattomasta teräksestä tehty symbolinen lintu. Nyt on muutenkin kertynyt monia projekteja, joita en vielä ole onnistunut toteuttamaan. Olen sitä mieltä, että minun tärkein tehtäväni on tehdä - ei monumentaalisia - vaan pienempiä, puolitoista, kaksi metriä korkeita töitä, jotta ne voidaan laittaa esille näyttelysaleihin.

- Olenko ymmärtänyt oikein, että te luotte mielellänne omia symboleja?
- Monissa töissäni on lintuja - ne ovat kuin ihmisen sielu, tai lento. Muna symboloi kaiken elämän alkua. Tämä tässä on euron merkki, se on ikään kuin symbolinen nainen, jonka kasvot ovat sulkeutuneet ja joka tavoittelee toisella ”kädellään” rahaa. Seuraava teos on abstrakti näkemykseni elämästä - se on sekä kasvi että pässi, ja jos sitä katsoo toiselta puolelta, se on Don Quijote.

- Olen haaveillut tekeväni veistoksen Tampereelle Lapinniemeen, amerikkalaisen Vapauden patsaan tyyliin. Siitä tulisi kaupungin kaunistus, ja sen lisäksi veistos peittäisi tehdasrakennukset, jotka eivät näytä kovin kauniilta.

- Valter, pidättekö itseänne maahanmuuttajana?
- Yleensäkin, minun mielestäni me emme ole maahanmuuttajia, kuten meitä nimitetään, koska koko Skandinavian historia on yhtenäinen. Minä olen kulttuurin, historian ja arvojen ykseyden kannattaja. Skandinavian kulttuuri ja slaavilaisten ja suomalais-ugrilaisten kansojen historiat olivat aikanaan niin sekoittuneita toisiinsa, että niitä oli hyvin vaikea erottaa toisistaan.

Haluan korostaa, että olen mitä tahansa selkeästi ilmaistua fanatismia vastaan. Taiteilijan pitää olla hieman kaiken tuollaisen yläpuolella. Hänen pitää olla eri tilanteissa neutraali. Ainoastaan siten taiteilija pystyy analysoimaan, näkemään tilanteen ikään kuin sivusta tai olemaan sen yläpuolella.

Nyt muutama sana yhtenäisyysteoriastani, jota nimitän sfusizmiksi: se tarkoittaa slaavilaisia, suomalais-ugrilaisia ja skandinaaveja. Kulttuurin näkökulmasta ei ole eroa sillä, mihin maahan ihminen on muuttanut. Minä kehotan perustamaan puolueen, jonka tunnuslauseena olisi pohjoisten skandinaavisten kansojen yhdistyminen. Puhtaita kansojahan ei juurikaan ole, kaikki ovat sekoittuneet. En kehota purkamaan rajoja, vaan kehittelemään sentyyppistä ajattelua, suuntausta, voitte nimittää sitä miksi haluatte…

- Valter, te olitte Karjalassa kuuluisa kuvanveistäjä ja hyvin suosittu ihminen, ja kuitenkin muutitte sieltä pois. Mitä syitä teillä oli muuttoon?
- Minuun itseeni muuttoon liittyvät kokemukset eivät juuri vaikuta. Minulla on eräänlainen tunnuslause: olen elänyt lähes 50 vuotta Venäjällä, 20 vuotta Suomessa ja haluaisin vielä elää Ruotsissa. Minussa virtaa äidin puolelta slaavilaista verta, isoisän puolelta ruotsalaista ja isän puolelta suomalaista. Nyt olen isäni kotimaassa, Suomessa.

- Palataan sitten tuotantoon. Olette kulkeneet pitkän tien, millaista yhteenvetoa voisitte tehdä, mitä ajatuksia siitä herää?
- Jos puhutaan tuotannostani, niin olen kyllä onnistunut toteuttamaan monia ideoita. Töissäni olen ikuistanut historiallisia ja poliittisia tapahtumia. Kohtalon oikusta olen koko ajan ollut keskellä erilaisia historiallisia tapahtumia ja heijastanut niitä töissäni. Olen onnistunut voittamaan ja saamaan palkintosijoja kilpailuissa.

Mitä tulee taiteeseen, olen sitä mieltä, että taideoppilaitoksissa teoksen kompositiota pitäisi opiskella pakollisena aineena. Kompositio on tärkeimpiä oppiaineita, ilman sitä ei voi tehdä mitään. Ihan sama kuin urheilijan kohdalla; jos et ole verrytellyt oikein tai et ota vauhtia tai ponnista oikein, niin hypystä tulee huono ja häviät kilpailun. Suunnilleen samoin käy komposition suunnittelussa. Jos joku kohta ei ole oikein, niin kaikki on pilalla. Minähän olen myös pedagogi, olen valmistunut Hertsenille nimetystä pedagogisesta instituutista. Olen ymmärtänyt, että täällä kiinnitetään opetuksessa vain vähän huomiota kompositioon. Se on harmi. Minun mielestäni se on hyvin tärkeää.

- Onko teillä oppilaita täällä Suomessa?
- Kyllä, olen opettanut täällä. Eräs minun oppilaistani on valmistunut Taideakatemiasta ja toimii nyt taiteilijana Tampereella.

- Valter, tiedän, että teette myös jääveistoksia.
- Kyllä, ensimmäinen työ oli vuonna 1989, kun osallistuin kilpailuun Murmanskissa. Minä ja ystäväni saimme grand-prix’n. Minä edustin Suomea. Me teimme jäästä suuren munan ja sen sisällä oli nukkuva karhu. Siitä tuli hieno.

- Lukijoista olisi varmaan mielenkiintoista tietää, millaisilla työvälineillä jääveistoksia tehdään?
- Ihan tavallisilla: käytetään lapioita, kihveleitä, raastinrautoja ja kaapimia. Veistoksen tekeminen alkaa suuresta jääkuutiosta, jota sitten työstetään. Olimme ystäväni kanssa myös Moskovassa kilpailemassa. Teimme aallon harjalla lepäävän Kižin saaren. Ja kun lyhdyt syttyivät, niin kupolit muuttuivat kultaisiksi ja näky oli ihastuttava. Muuten, nyt on jälleen ilmestynyt uusi suuntaus, hiekkaveistokset.

- Valter, sanokaahan, onko kuvanveisto asioiden kolmiulotteista näkemistä?
- Tietenkin. Deskriptiivinen geometria on auttanut minua valtavasti, se oli nimenomaan osa rakennuskoulutusta; kaikki rakennusinsinöörithän osaavat nähdä talon kolmiulotteisesti, kokonaisuutena. Ja tietenkin myös piirustustaito on hyödyksi. Insinöörin kokemus auttaa myös tekemään veistoksesta sellaisen, että se ei kaadu eikä rikkoudu.

- Mistä te ammennatte energianne?
- Kaikki alkaa ideasta. Joskus se on ihan sattumanvaraista. Nyt esimerkiksi tuskailen sitä, millä tavalla meidän aikaamme voisi esittää. Esimerkiksi sitä, että oli olemassa Neuvostoliitto ja se hajosi. Ensin pohdin ajatuksissani, sitten alan piirrellä erilaisia vaihtoehtoja. Sitten kuvittelen mielessäni, miten valo lankeaa siihen. Tarkastelen teosta tilassa, se on välttämätöntä.

- Te näytätte sen, mitä ei ole ollut olemassa. Se tarkoittaa, että te ette vain luo symboleja, vaan myös ajattelette symbolisesti?
- Aivan oikein. Ihan samalla tavalla, kuin lapset keksivät oman maailmansa. Se kyky on meillä kaikilla, mutta ehkä se ei ole kehittynyt tarpeeksi.

- Teillä on paljon kokemusta sekä elämästä että työstä Suomessa. Miten neuvoisitte niitä, jotka ovat juuri tulleet maahan?
- Tärkeintä on se, että tietämättömyyden vuoksi ei tarvitse tehdä virheitä. Kaupungissa toimii erilaisia yhdistyksiä ja infopisteitä. Käykää niissä, kyselkää, teitä autetaan ja neuvotaan ja teille selitetään. On olemassa venäjäksi käännetty Suomen historia, juuri maahan tulleiden pitäisi ehdottomasti lukea se. Ja on vielä muutamia kirjoja, jotka ehdottomasti pitää tuntea. Suomessa ihan tavallisetkaan asiat eivät ole niin kuin Venäjällä, kaikki on yksinkertaista ja demokraattista. Sen vuoksi ei kannata pelätä: seurustelkaa ihmisten kanssa ja kyselkää asioita

Haastattelu: Margarita Niemi
Tampere, helmikuu 2010

Siirry ylös