2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010


№ 4 (06)


№ 3 (05)


№ 2 (04)


№ 1 (03)

№ 1 ( 03 ) 2011

Kuopion toimitukselta
Hei Mosaiikki-Savo -lehden lukijat!

Hyvää ja onnellista alkanutta uutta vuotta kaikille! Talvi on kauneimmillaan: paksu lumivaippa peittää maata, puunoksat kehystävät maisemaa pitsimäisen kauniina ja auringonsäteet pitenevät päivä päivältä. Nyt kannattaakin lähteä ulkoilemaan ja liikkumaan, sillä talviliikuntamahdollisuudet ovat erinomaiset täällä Pohjois-Savossa! Varsinkin helmikuu on talviliikunnan aikaa, jolloin Kuopiossa järjestetään esimerkiksi Ice Marathon ja Puijon laturetki. Jos liikunta ei houkuta, kannattaa suunnata vaikka elokuviin, sillä Kuopion Kuvakukossa järjestetään ensimmäinen venäläisen elokuvan festivaali Kino-Helmikuu 25.-27.2.2011. Tavataan siellä!

Tänä keväänä tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Juri Gagarin lensi ensimmäisenä ihmisenä avaruuteen. Gagarinia ihaillaan paitsi Venäjällä myös Suomessa. Hän vieraili Suomessa avaruuslentonsa jälkeen ja hänestä taisi tulla monen lapsuuden ajan sankari. Myöhemmät polvet muistavat Gagarinin erityisesti Miljoonasade-yhtyeen hittikappaleesta. Suomi-Venäjä-Seura on valinnut Juri Gagarinin tämän vuoden teemahahmoksi ja siksi me Mosaiikki-lehdessäkin haluamme nostaa Gagarinin esiin.

Olemme valinneet erilaisia aiheita tämän vuoden lehtiin. Käymme muun muassa läpi yleisimpiä suomalaisia juhlapyhiä, ja aloitamme nyt pääsiäisestä ja vapusta. Lisäksi haastattelemme maahanmuuttajien parissa työskenteleviä eri Kuopion kaupungin viranomaisia. Jatkamme myös jo viime vuonna ilmestynyttä Minä-palstaa. Toivomme myös lukijoilta vinkkejä hyvistä juttuideoista.

Antoisia lukuhetkiä ja nautinnollista talvea toivottaen!

Tiina Ynnilä

Mosaiikki-Savo -lehden toimittaja-koordinaattori

tiina.ynnila@venajaseura.com

Puijonkatu 9 B 20, 70100 Kuopio

puh. 040 064 0526

 

Яндекс.Метрика