№ 9-10 ( 111-112 ) 2015



RAY:n palkinto

RAY

RAY:n palkinto vaikuttavasta järjestötyöstä Vailla vakinaista asuntoa ry:n matalan kynnyksen toiminnalle

Raha-automaattiyhdistyksen Avustustoiminta julkaisi VUODEN 2016 VAIKUTTAVAA! -tunnustuspalkinnon saajat. Vailla vakinaista asuntoa ry:n (VVA ry) matalan kynnyksen toiminta on yksi kolmesta palkinnon saaneesta järjestöstä, jonka lisäksi Marttaliitto ja Oulun seudun muistiyhdistys saivat tunnustuksen.

– Palkinto on upea osoitus sitkeästä, kokonaisvaltaisesta ja laadukkaasta matalan kynnyksen työstä, jolla saavutetaan vuosittain merkittäviä konkreettisia tuloksia, toteaa VVA ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivola. Matalan kynnyksen auttamistyö perustuu helposti saavutettavaan, kaikkina vuorokauden aikoina ja ympäri viikon tehtävään työhön. Järjestö toimii myös asunnottomien edunvalvojana ja pyrkii lisäämään asunnottomien ja asunnottomuutta kokeneiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia yhteiskunnassa. RAY:n tukema ja mahdollistama asunnottomuustyö on tuottanut VVA ry:n kautta vuonna 2015 reilusti yli 20 000 kontaktia erilaisissa vaikeissa elämäntilanteissa oleviin ihmisiin.

Järjestöllä on kaksi matalan kynnyksen toimipistettä: vertais- ja vapaaehtoistoiminnan keskus Vepa, joka toimii myös yökeskus Kalkkerssina, sekä Vartiosaaren ja Soldiksen toimintakeskukset, jotka toimivat päihteettöminä virkistys- ja kuntoutuspaikkoina. Lisäksi järjestön muut matalan kynnyksen palvelut tavoittavat suuren määrän ihmisiä, joiden pääsy virallisten palveluiden piiriin on eri syistä hyvin haasteellista.

Järjestön Yökiitäjä-auto on Suomessa ainutlaatuinen öiseen aikaan toimiva etsivän työn muoto, jossa kahden sairaanhoitajan tiimi liikkuu pääkaupunkiseudulla yöaikaan, etsien kontakteja kadulla oleviin ihmisiin. Lisäksi järjestön toinen liikkuvaa tukityötä tekevä työpari rakentaa siltaa syrjäytyneiden ja yhteiskunnan välille. Pelkästään liikkuvan tuen palvelut tavoittavat reilusti yli tuhat ihmistä joka vuosi. Yhdistyksellä työskentelee myös asumisneuvoja, jonka kautta apua vaikeaan asuntotilanteeseen saa kuukausittain lähemmäs sata ihmistä. Järjestön työ jalkautuu siten monin eri tavoin yhteiskunnan muutoin vaikeasti saavuttamien ja apua tarvitsevien ihmisten luo.

RAY tukee vuosittain noin 800 järjestön toimintaa ja seuraa järjestelmällisesti avustusrahojen käyttöä sekä niillä tuotetun toiminnan laatua. Vailla vakinaista asuntoa ry on toiminut jo kolmenkymmenen vuoden ajan Suomen asunnottomuuskentällä ja järjestö juhliikin tänä vuonna myös pyöreitä vuosiaan. Yhdistyksen toiminta pohjaa vahvasti asunnottomien omaan aktiivisuuteen ja nykyään järjestössä työskentelevät rinnakkain asunnottomuutta kokeneet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset.

Palkinnon saaminen kertoo järjestö- ja kansalaislähtöisen työn tärkeydestä ja osoittaa, minkälaisia asioita rahapelien tuotoista saaduilla euroilla saadaan aikaan suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämisessä.

Katso video: https://youtu.be/aslaitrly1c ja https://youtu.be/3vkntvmacfm

VVA Ry

Vailla vakinaista asuntoa ry on asunnottomien itsensä vuonna 1986 perustama yhdistys, jonka tarkoituksena on varmistaa että kaikille järjestyy mahdollisuus itsenäiseen asumiseen sekä tarvittavat tukipalvelut. Yhdistys toimii valtakunnallisesti asunnottomien edunvalvojana ja on poliittisesti ja uskonnollisesti vapaa.

 

Lähde: RAY, tiedote

Venäjännös: Lidia Popova

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика