2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 9-10 (71-72)


№ 8 (70)


№ 7 (69)


№ 5-6 (67-68)


№ 4 (66)


№ 3 (65)


№ 2 (64)


№ 1 (63)

№ 8 ( 70 ) 2011

Telinekataja Oy Terveiset korkeuksista!

Varmaankaan kukaan ei käy kiistämään sitä, että kaikista kansantalouden ja talouselämän osa-alueista rakennusala on globaalissa mittakaavassa eräs kaikkein menestyksekkäin ja tuottoisin toimiala. Vaikka jonkun yksittäisen maan poliittisessa ja julkisessa hallinnossa on taloudellisia laskukausia ja lamoja, ja vaikka talouskriisi koettelee koko maailmaa ja vaikuttaa eri tavoin negatiivisesti lähes kaikkien maapallon maiden talouksiin, niin rakennustoimintaa on ollut ja on nykyään, ja se tulee jatkossakin toimimaan, kehittymään ja laajentamaan tuotantokapasiteettiaan. Ei varmaan tarvitse luetella niitä tärkeimpiä rakentamisen osa-alueita, joita ilman nyky-yhteiskunnan elämää on mahdotonta ajatella… Kuitenkin minua maahanmuuttajana - ja luulen, että myös monia muita ulkomaalaisia - kiinnostavat ennen kaikkea yksittäiset suomalaiset eri kaupungeissa toimivat yritykset. Sellaiset, joiden toiminta menestyy ja kehittyy, ja jotka sen seurauksena tarvitsevat uutta työvoimaa. Toisin sanoen yritykset, joihin voi yrittää päästä töihin.

Luulen, että yhtenä esimerkkinä tuonkaltaisista yrityksistä voi rohkeasti mainita suomalaisen Telinekataja Oy -konsernin. Mikä Telinekataja on? Se on rakennustelinealan johtava asiantuntija ja suurin tämän alan yritys Suomessa. Telinekataja-konserni suunnittelee, asentaa, vuokraa ja myy rakennustelineitä ja epäsuotuisissa sääoloissa käytettäviä sääsuojia. Se myös asentaa ja vuokraa halleja, varastoja, paviljonkeja ja telttakatoksia.

Ihmiselle, joka ei tunne rakennusalaa, tulee rakennustelineistä ja -tasoista mieleen lähinnä kasa lautoja, parruja ja vaneria, jotka on kiinnitetty rakentamista tukeviin rakenteisiin ja telineisiin... Todellakin, joskus muinoin rakennettiin sillä tavalla... Voi olla, että jossain käytetään vielä nykyäänkin tuota ikivanhaa tapaa pystyttää rakennustelineitä. Mutta ei Telinekatajassa! Yritys rakentaa ja tarjoaa asiakkailleen luotettavia, korkealaatuisesta teräksestä ja alumiinista valmistettuja rakenteita ja tuotteita, jotka on valmistanut maailmankuulu saksalainen yritys Layher. Telinekataja on myös Layherin pääedustaja Suomessa. Tuskin tarvitsee mainita, että kaikki konsernin käyttämät rakennustelineiden elementit ja metallirakenteet ovat Layherin tuotantoa. Se on tae kaikkein korkeimmasta laadusta!

Telinekatajalla on valtavasti kokemusta omalta alaltaan. Yli neljänkymmenen toimintavuotensa aikana yritys on tehnyt ja tekee edelleen yhteistyötä suurimpien rakennusfirmojen, kuten Skanskan, Lemconin, NCC:n ja YIT:n kanssa, Metson, Stora-Enson, Nesteen ja Fortumin kaltaisten teollisuusjättien kanssa ja myös useiden telakoiden ja monien muiden yritysten kanssa. Viime vuosina yrityksen tuotantoverkosto on laajentunut huomattavasti: konsernilla on omat toimipisteet Espoossa, Raumalla, Kouvolassa, Jyväskylässä ja Oulussa. Telinekataja Oy:llä on myös tytäryhtiöitä, kuten Järvenpäässä toimiva Kataja Event Service Oy, joka on erikoistunut asentamaan telttoja, paviljonkeja, urheilutapahtumissa käytettäviä rakenteita, konserttilavoja, näyttämöitä ja varastohalleja. Tallinnassa toimiva tytäryhtiö on nimeltään AS Telinek ja Pietarissa toimii OOO Nevarend.

Tutustumme lähemmin yhteen Telinekataja-konsernin suomalaiseen toimipisteeseen, joka sijaitsee Jyväskylässä. Sitä varten menin heti aamusta Telinekatajan toimistoon tarkoituksenani tavata joku johtoa edustava henkilö. Se onnistui ja me sovimme keskustelusta kolmen eri osaston päällikkö kanssa: Telinekatajan Jyväskylän toimipisteen työpäällikön K.-P. Liimataisen , työnjohtaja J. Västisen ja varastovastaava A. Tiitisen kanssa. He suostuivat mielihyvin vastaamaan kaikkiin minua kiinnostaviin kysymyksiin. Sen jälkeen yritin koota kaikki kysymykset ja vastaukset yhdeksi yhteiseksi keskusteluksi… ja tässä tulos.

Lev Mikaelov (jatkossaL.M. ): Olen jo kertonut lukijoille yleispiirteissään Telinekataja-konsernin erikoisalasta. Voisitteko te omasta puolestanne lisätä jotain ja kertoa yrityksen konseptista? Siitä, mitä on jo saavutettu, sekä koko konsernin että konkreettisemmin teidän oman toimipisteenne menestyksistä ja myös tulevaisuuden kasvusta ja kehityksestä.

Kari-Pekka Liimatainen (jatkossa K.-P. L. ): Telinekataja Oy on perustettu Espoossa vuonna 1965, ja se on Suomen suurin valmiita rakennustelineitä ja sääsuojia valmistava ja asentava yritys. Konsernin liikevaihto on noin 32 miljoonaa euroa vuodessa. Jyväskylän toimipiste on perustettu vuonna 2002, ja se tuo vuodessa noin 15 % voittoa yrityksen koko tuotosta. Vuosien myötä Jyväskylän konttori on kasvanut kasvamistaan, ja tämän toimipisteen yleiskehitys näyttää hyvin suotuisalta!

L. M. : Aivan, ja myös luvut puhuvat kaunopuheista kieltään siitä, että yritys menestyy hyvin ja on vakaalla pohjalla. Maailmanlaajuisesta talouskriisistä huolimatta! Mihin konsernin menestys perustuu?

Аrttu Tiitinen (jatkossa A. T. ): Liikkuvuus, luotettavuus ja vakaus! Tärkeää tässä on myös se, että asiakaspalvelumme perustuu kokonaispakettiin: me suunnittelemme, toimitamme ja asennamme rakennustelineet ja muut rakenteet kuhunkin kohteeseen.

L. M. : Asentajan työhön liittyy usein tiettyjä riskejä, ja se on moniin muihin töihin verrattuna vaarallisempaa. Onko asia näin? Millä perusteilla te valitsette asentajia työhakemuksen lähettäneiden joukosta? Mitä Telinekatajan työntekijöiltä vaaditaan? Onko olemassa jotain ammattiin liittyviä yksityiskohtia? Entä toisinpäin, mitä seikkoja on mahdoton hyväksyä työllistämisen yhteydessä? Millaisissa tapauksissa te annatte heti kieltävän vastauksen? Esimerkiksi: ikä, terveys, vaaralliset tavat?

А. Т. : Asentajan työssä on aina riskejä, esimerkiksi putoaminen, sillä rakennustelineiden asentaminen tapahtuu useimmiten korkealla... Ja henkilön, joka on valmis tekemään riskialtista työtä, tulee olla huomattavan uskalias, peloton ja hieman huimapäinenkin, jos niin voi sanoa. Hänen pitää tuntea itsensä rohkeaksi työssään… Ymmärrättekö, mitä haluan sanoa?

Jukka Västinen (jatkossa J. V. ): Aivan, ja sen vuoksi ihmiset, joilla on korkean paikan kammo, eivät useimmiten sovi asentajan työhön. Tietenkin myös ikä voi vaikuttaa työntekijän fyysiseen kuntoon. Meille on tärkeää, että ihminen on terve. Sen vuoksi ei voi olla puhettakaan mistään vaarallisista tavoista, jotka voivat vaikuttaa kielteisesti terveyteen ja työn suorittamiseen.

А. Т. : Töihin tulee pääasiassa tuttuja, «tarkistettuja» ihmisiä, esimerkiksi jo työssä olevien ystäviä. Ulkopuolisen ihmisen on käytännössä mahdotonta saada tietoja vapaista työpaikoista.

L. M. : Toisin sanoen teidän firmaanne pääsee nopeimmin töihin tuttavien kautta?

А. Т. : Niinkin voidaan sanoa.

K.-P. L. : Esimerkiksi, ennen uutta kohdetta aloittelijalle annetaan opetusta ja hän tutustuu työn erityispiirteisiin. Kokematon asentaja aloittaa aina uuden työn yhdessä kokeneemman työntekijän kanssa, joka on jo työskennellyt omassa ammatissaan pitkään, siis ammattilaisen kanssa. Asentajalta vaaditaan, että hän pystyy aina suoriutumaan fyysisestä kuormituksesta mitä erilaisimmissa työolosuhteissa. Esimerkiksi sääolosuhteet voivat vaihdella kesän «trooppisista» helteistä paukkuviin «Siperian» pakkasiin. Sen vuoksi yrityksemme työntekijän tulee aina olla fyysisesti terve ja luotettava.

L. M. : Millaisia turvallisuusvaatimuksia työpaikalla on?

К.-P. L. : Ennen töiden aloittamista jokaisen työntekijän tulee suorittaa turvatekniikkakurssi ja saada työturvallisuuskortti (vihreä kortti). Toisena vaatimuksena on se, että on ehdottomasti käytettävä kaikkia suoja- ja turvavälineitä ja erityisvaatteita.

J. V. : Jokaisen asentajan pitää käyttää henkilökohtaisia erityisvarusteita. Varustekokonaisuuteen kuuluu suojaavat erityisvaatteet, suojakypärä, silmälasit, suojaavat turvakengät, turvavyö ja -valjaat.

L. M. : Otatteko te töihin vain ammattilaisia vai onko työhön mahdollista kouluttautua suoraan työpaikalla? Entä onko olemassa jotain muita vaihtoehtoja työntekijän kouluttamiselle?

J. V. : Meille tulee sekä ammattitaitoisia asentajia että aloittelijoita, ja myös ihmisiä, jotka eivät koskaan ole olleet töissä tällä alalla. Tärkeintä on motivaatio - halu tehdä asentajan työtä! Opetusta voidaan antaa suoraan työpaikalla, parityöskentelynä kokeneen ammattitaitoisen työhönopastajan kanssa.

К.-P. L. : Me vuokraamme työntekijöitä myös muista yrityksistä, jotka tekevät yhteistyötä kanssamme.

L. M. : Otatteko te ulkomaalaisia töihin? Kuinka monta prosenttia Telinekatajan työntekijöistä on nykyään ulkomaalaisia? Onko ollut syrjintätapauksia tai kansallisiin piirteisiin liittyvää muukalaisvihaa? Onko ollut työsyrjintätapauksia? Kuinka tärkeää on kielitaito ja minkätasoinen?

К.-P. L. : Telinekatajassa on töissä myös ulkomaalaisia. Syrjintätapauksia ei tule mieleen... Yrityksessä tuetaan tervettä ja hyvää työilmapiiriä, ja sitä yritetään kaikin tavoin kehittää.

А. Т. : Kansallista syrjintää, kuten myöskään työsyrjintää, ei meillä minun mielestäni ole ollut. Kielen osaaminen on tietenkin hyvin tärkeää. Siitä, kuinka hyvin ulkomaalainen pystyy keskustelemaan suomalaisen työtoverinsa kansa, riippuu hänen tulevaisuutensa parityöskentelyssä ja työyhteisössä. Tässä työssä pitää osata reagoida ja tehdä päätöksiä nopeasti ja selkeästi, ja tietenkin, tulee olla aina yhteydessä omiin työtovereihin. Jos ei osaa suomea tarpeeksi hyvin, on se käytännössä mahdotonta!

L. M. : Onko suvaitsevaisuudella merkitystä työyhteisössä? Millä tavoin te pyritte parantamaan työyhteisön suhteita ja yrityksen yleistä ilmapiiriä? Voisitteko esittää konkreettisia esimerkkejä?

J. V. : Suvaitsevaisuudella on epäilemättä suuri merkitys työyhteisössä! Työntekijöiden väliset luottamukselliset keskustelut ja juttelu muistakin aiheista parantavat suhteita ja avaavat heille uusia mahdollisuuksia kanssakäymiseen. Se puolestaan vaikuttaa suotuisasti yleiseen työsuhdeilmapiiriin.

А. Т. : Suvaitsevaisuus ei ole ongelma! Huumori auttaa aina joissakin työntekijöiden välille syntyvissä työhön liittyvissä asioissa. Hyvissä ja huonoissa...

К.- P. L. : Yrityksessä edistetään tasavertaisuuden periaatetta, joka koskee kaikkia työntekijöitä. Konsernin eri toimipisteissä järjestetään 3-4 kertaa vuodessa kokouksia, joissa kaikki työntekijät keskustelevat yhdessä johtoportaan kanssa tärkeistä yritykseen liittyvistä asioista ja ongelmista. Kaksi kertaa vuodessa järjestetään yhteisiä juhlia, työpaikan illanviettoja.

L. M. : Katselin konsernin työnjohdon ja työntekijöiden keski-ikiä. Teillä on suhteellisen nuoria työntekijöitä! Vaikuttaako se positiivisesti yrityksen toiminnan kehittämiseen? Onko teillä jotain uudistusideoita ja otatteko mielellänne käyttöön uusia järjestelmiä ja tekniikoita? Millaisia esimerkkejä voisitte mainita?

К.- P. L. : Telinekataja-konserni on hyvän työnantajan maineessa, ja työyhteisössä on eri-ikäisiä työntekijöitä. Ja firman työntekijöiden työhistoria on melko pitkä.

А.Т. : Nuoremmat työntekijät saavat nopeammin ja helpommin tarvittavaa työkokemusta ja oppivat uutta. Minun mielestäni heillä on etusija.

L. M. : Haluan vielä palata asentajan ammatin riski- ja tapaturma-alttiuteen. Kuinka hyvin on suojattu asentaja, joka työskentelee usein korkeissa paikoissa, vaikeissa olosuhteissa ja epäsuotuisissa sääoloissa? Millaisia etuja työntekijä saa? Kuka auttaa ja millaisia palveluja on tarjolla yrityksen työntekijälle, jos hän loukkaantuu työssä tai sairastuu?

К.-P. L. : Erityisvaatteet ja suoja- ja apuvälineet ovat tietenkin pakollisia asentajan työssä! Ja jokaisen suomalaisen työnantajan tulee lain mukaan tarjota terveyspalveluja.

А. Т. : Jos työntekijä ei käytä kypärää tai turvavaljaita, niin hän on tyhmä työntekijä. Muuta nimitystä ei sellaisesta ihmisestä voi käyttää. Sadesäällä käytetään sadevaatteita ja kumikäsineitä. Talvisin on lämpimät vaatteet ja kengät... Voidaan sanoa, että työntekijä on periaatteessa täysin suojattu huonoilta säiltä. Mutta näitä suoja- ja turvavälineitä pitää käyttää!

L. M. : Puhutaan vielä teidän rakennelmien ja rakenteiden luotettavuudesta. Te käytätte Layher-firman tuotteita. Kuinka luotettavia ko. firman tuotteet ovat, siis Layherin elementeistä tehdyt rakennelmat? Onko ollut tapauksia, jolloin rakennustelineet tai rakenteet ovat sortuneet? Jos on ollut, niin mikä oli syynä: elementtien laatu vai rakenteiden virheellinen suunnittelu? Vaiko työn tehneiden työntekijöiden leväperäisyys?

К.- P. L. : Saksalainen Layher on maailman johtava rakennusteline-elementtejä valmistava yritys. Sen tuotteiden laatu ja luotettavuus on tarkistettu monien vuosien ja kuluneen ajan myötä. Sen vuoksi rakennustelineiden sortumiset eivät johdu yksittäisten elementtien laadusta. Usein sortumisen syynä on rakenteiden asentamisessa tapahtuneet virheet. Niin oli esimerkiksi tänä talvena Suomessa tapahtuneessa telineiden rikkoutumistapauksessa. Telinekatajassa ei sellaista ole tapahtunut.

А. Т. : Usein rakennustelineiden sortumiset johtuvat luonnonmullistuksista, esimerkiksi myrskyistä tai voimakkaista puuskaisista tuulista. Ja tietenkin on olemassa inhimillinen tekijä eli virheet asentamisessa.

L. M. : Teillä on suhteellisen suuret varastotilat ja rakenteilla on vaikuttavannäköinen halli... Kuinka paljon työntekijöitä teillä on varastolla ja millaisia pääsyvaatimuksia heillä on? Eroavatko varastotyöntekijöiden pääsyvaatimukset asentajien pääsyvaatimuksista?

А. Т. : Varastollamme on työssä kolme vakituista työntekijää, ja sen lisäksi ns. kesätyöhön tulee pari ihmistä. Varastotyöntekijöiden vaatimukset eroavat hieman asentajien vaatimuksista. Esimerkiksi siinä, että varastolla ei kiipeillä korkealle, eikä ole syytäkään... Siellä tulee osata ajaa trukkia ja tuntea logistiikan perusteet, toisin sanoen vastaanotto, säilytys, purkaminen ja tavaroiden siirtely. Muissa asioissa turvallisuusvaatimukset ovat yhteisiä. Sekä asentajat että varastotyöntekijät tekevät paljon ruumiillista työtä. Monet aloittelevat asentajat ovat yleensä viikon-pari «koekäytössä» varastolla.

J. V. : Tärkeintä on ahkeruus ja työteliäisyys, kuten myös monipuolisuus ja se, että osaa tehdä erilaisia tehtäviä. Se koskee varastotyöntekijöitä… eikä vain heitä!

L. M. :Mitkä kohteet ovat mielestänne jääneet parhaiten mieleen ja olleet jollakin tavalla merkittäviä? Olkaa hyvä ja mainitkaa esimerkkejä.

К.- P. L. : Meillä on joka vuosi kymmenittäin suuria ja tärkeitä kohteita. Kohde voi olla merkittävä siihen käytettävien rakennusteline-elementtien lukumäärän mukaan, tai se voi olla teknisesti monimutkainen ja sen vuoksi hyvin mielenkiintoinen. Hyvin merkittäviä kohteita on viime aikoina ollut useita ja niitä on tälläkin hetkellä: vuonna 2009 Toivakkaan rakennetun sillan tukirakenteet, muutamia sääsuojia Jyväskylässä, laajat rakennustelinetyöt Keljonlahden työmaalla, jonne rakennettiin uusi voimalaitos vuosina 2009-10.

J. V. : Minulle tuli mieleen Kuokkalan kirkko. Se on hyvin vaikuttavan näköinen! Me toteutimme siellä teline- ja sääsuoja-asennukset aivan alusta lähtien kohteen luovuttamiseen saakka…

А. Т. : Minusta tuntuu, että Toivakan silta oli kaikkein massiivisin käytettyjen elementtien mukaan. Tuohon kohteeseen lähetettiin 7-8 täyttä perävaunullista rekka-autoa. Se tarkoittaa noin 33 000 rakennustelineiden yksittäistä osaa! Niiden toimittamiseen kohteeseen sekä purkamiseen kului työaikaa yksi viikko. Minun muistissani ei ole muita niin suuria kohteita.

L. M. : Ovatko asiakkaat tyytyväisiä yrityksenne palveluihin?

К.- P. L. : Asiakkaiden palautteella on hyvin suuri merkitys! Sen vuoksi me tutkimme reklamaatiot ja kirjeet pari-kolme kertaa vuodessa. Niiden tuloksista teemme sitten tarvittavat johtopäätökset.

А. Т. : Suurin osa asiakkaista on tyytyväisiä. Kuitenkin poikkeuksia löytyy aina...

L. M. : Mitä haluaisitte toivottaa itsellenne ja yrityksellenne? Onko teillä mahdollisesti joku elämänohje tai tunnuslause?

К.- P. L. : Jos johtoportaassa on kaikki kunnossa ja alaiset tuntevat olonsa hyväksi työpaikalla, niin silloin yritys saa juuri sitä, mitä se toivoo ja odottaa. Toivotan kaikille työntekijöille turvallisia työpäiviä!

J. V. : Jos yrityksen työntekijöiden asiat ovat kunnossa, niin silloin koko firma on kunnossa! Ja se tarkoittaa, että se toimii!

А. Т. : Onnellista matkaa! Ja kuljettajille: turvallista matkaa!

Lopuksi haluaisin vielä lisätä, että Telinekataja-konserin toiminnan tärkeimmät kriteerit ovat: turvallisuus, luotettavuus, laatu, aikataulujen noudattaminen, liikkuvuus ja kilpailukyky. Sen vuoksi voidaan mielestäni varmuudella sanoa, että rakennustelinealalla Telinekataja Oy on Suomessa alan tunnustettu johtaja.

Teksti ja kuvat:Lev Mikaelov , JKL. 2011.

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика