2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010
2009 |  2008 |  2007 | 


№ 8-9 (61-62)


№ 7 (60)


№ 6 (59)


№ 4-5 (57-58)


№ 3 (56)


№ 2 (55)


№ 1 (54)

№ 6 ( 59 ) 2010

Järvilinnan taidekeskus


  Valumestari ja oppilaita


1800-luvun lopulla tuomari Karl Hjelt rakennutti Laukaan Leppäveden kylän kuvankauniiseen järvimaisemaan suuren huvilan. Sittemmin se joutui pois suvun omistuksesta, minkä jälkeen tilalla on toiminut poikakoti, tehdastyöläisten asuntola ja viimeksi se oli erityisammattikoulun käytössä. Pari vuotta sitten Kauko Sorjosen säätiö osti tilan valtiolta, talo kunnostettiin, ja se sai nimekseen Järvilinnan taidekeskus. Jyväskylän keskustaan on sieltä matkaa vajaa viisitoista kilometriä.

Nyt säätiö on toteuttamassa kotiseutuneuvos Sorjosen ajatusta taiteilijayhteisöstä, jossa taiteilijoiden työstä ja teoksista kiinnostunut yleisö voi vierailla. Säätiö on solminut vuokra- ja työsopimuksia useiden kulttuuriyhdistysten ja yksittäisten taiteilijoitten kanssa.

Tiloja kulttuuritoimijoille

Järvilinnan Taidekeskuksen päärakennuksessa toimii kahvila osan aikaa viikkoa sekä neljä pysyväisnäyttelyä. Yläkerrassa on Suomen Nukketaiteilijat ry:n Nukkenäyttely ja Posliininäyttely, alakerrassa Olga Malytchevan muotokuvia, Reidar Särestöniemen Lappi-aiheisia maisemia sekä kesällä 2009 Järvilinnassa järjestettyyn kuvataidekurssiin osallistuneiden taiteilijoiden maisematauluja. Suomen Maakuntakirjailijat ry:llä on omat toimitilat asuntolassa.

Huvilan pihapiirissä on laajoja nurmikkoalueita, entisiä talousrakennuksia, kasvihuone ja kävelyteitä. Leppäveden rantaan on rakenteilla vaja Vihtavuoren kirkkoveneelle, laivalaituri jne.

Nykyisin entisissä talousrakennuksissa toimii 6-7 taiteilijaa ja käsityöläistä. Sieltä on saanut toimitilat mm. lasitaiteilija Katja Rauhamäki. Hän on aikaisemmin opettanut lasin käsittelyä Ikaalisten Taidekoulussa. Hänen ateljeessaan tehdään myyntiin tiffany-, lyijylasi- ja sulatelasitöitä. Rauhamäki järjestää myös pienimuotoisia kursseja.

Tekstiilisuunnittelija Inkeri Kärkkäinen painaa tekstiileihin silkkipainolla omia ajatuksiaan, huovuttaa ja tekee kaiketi kankaasta mitä vaan. Myös hän antaa opetusta tarvittaessa. Inkerin mies runoilija Ukko Kärkkäinen pitää henkisen hyvinvoinnin kursseja ympäri Suomea.

Muotoilija Kristian Venäläiselle on valmistumassa keramiikkapaja, ja kuvanveistäjä Kristiina Lempiäisen ateljee on rakenteilla. Irene ja Heikki Pentikäinen valavat lasia ja pronssia entisellä pumppuhuoneella.

Minä, Erkki Liukkonen, valan ja opetan pronssinvalamista kursseillani kuvataiteen harrastajille. Olen muuttanut entisen traktorihuollon valimoksi ja pajaksi. Kurssien ulkopuolella voi kuka tahansa tulla tänne sopimuksesta valamaan omia töitään tai takomaan, poraamaan tai smirgelöimään. Verstaan voi vuokrata käyttöönsä nimellisellä summalla, ja tarvittavat koneet ja käsityökalut ovat käytettävissä. Itse olen paikalla keskiviikkoiltaisin, ja minuun saa yhteyden sähköpostilla: erkkiliu@suomi24.fi tai puhelimella 040 090 1458. Kotisivuni on osoitteessa www.valumestari.net.

Maahanmuuttajat – tervetuloa!

Monilla maahanmuuttajilla on valtavasti osaamista ja ideoita. Heillä on myös tekemisen halua, mutta monilta on tähän saakka puuttunut harrastuspaikka. Sen vuoksi ehdotan pohdittavaksi Järvilinnan tarjoamia mahdollisuuksia. Kielitaidon puute ei ole mikään este harrastamiselle, sillä saman asian harrastajat ymmärtävät toisiaan melko vähillä sanoilla. Itse puhun vähän muutamia eurooppalaisia kieliä ja opettelen parhaillaan Irina Pukin kurssilla venäjää.

Erkki Liukkonen, taidevalaja
Järvilinnan Taidekeskus, Järvilinnantie 213
www.jarvilinna.com

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика