№ 4 ( 24 ) 2015



Vapaaehtoistoiminta on vielä monilta osin käyttämätön yhteiskunnallinen resurssi

Vapaaehtoistoiminta on vielä monilta osin käyttämätön yhteiskunnallinen resurssi

HelsinkiMissio on sosiaalialan järjestö, joka toimii senioreiden, nuorten, lapsiperheiden ja erityisryhmien parissa. Järjestö haastaa kaikki suomalaiset toimimaan unohdettujen puolesta – yksinäisyyttä vastaan. Järjestö toimii noin 100 työntekijän ja 700 vapaaehtoisen voimin. Sen toimintaa rahoittavat yksityislahjoittajat, yritykset, säätiöt, Helsingin kaupunki sekä Raha-automaattiyhdistys.


– Vapaaehtoistoimintaan kannattaa panostaa ja potentiaali ottaa käyttöön, koska vapaaehtoistoiminnan hyvinvointivaikutukset ovat laajat sekä vapaaehtoisilta tukea ja apua saaville että vapaaehtoisille itselleen, sanoo vapaaehtoistoiminnasta vuonna 2012 väitellyt ja vapaaehtoistoimintaa yli 10 vuotta tutkinut HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtaja Henrietta Grönlund.

Joka kolmas suomalainen tekee jo nyt vapaaehtoistyötä, ja vapaaehtoistyötä tehdään yhä enemmän, kertoo HelsinkiMission, Kansalaisareenan ja Kirkkohallituksen tuore tutkimus. Sen mukaan yli puolet niistä työikäisistä, jotka eivät vielä tee vapaaehtoistyötä, haluaisi tulla mukaan jos pyydettäisiin.

Vapaaehtoisten antamalle avulle on kysyntää
– Myös vapaaehtoisavun vastaanottajapuolella on runsaasti potentiaalia. Esimerkiksi suomalaisista vanhemmista jopa kolmannes pitää vapaaehtoiselta saatua keskusteluapua arjen ja vanhemmuuden haasteissa mieluisampana kuin oman läheisen tai ammattiauttajan antamaa keskusteluapua, Grönlund kertoo.

Sen lisäksi, että vapaaehtoisilta saatu tuki koetaan mieluisana, sillä on myös paljon myönteisiä vaikutuksia: se ennaltaehkäisee ongelmien kärjistymistä, nopeuttaa kriiseistä selviytymistä ja lisää tukea saavan omia voimavaroja ja aktiivisuutta (HelsinkiMission tutkimusraportti, 2015).

– Vapaaehtoistoiminta on tutkitusti vaikuttavaa erityisesti tilanteissa, joihin julkinen sektori ei yllä. Vapaaehtoiselta saatu tuki vähentää yksinäisyyden tunnetta, josta esimerkiksi vanhukset, nuoret aikuiset ja lasta kotona hoitavat vanhemmat kärsivät.

Vapaaehtoistoimintaan kannattaa panostaa
Vapaaehtoistoiminta tulisi nähdä vakavasti otettavana yhteiskunnallisena voimavarana, jota pitäisi tukea sen mukaisesti. Vaikka vapaaehtoiset toimivat ilman korvausta, laadukas vapaaehtoistoiminnan toteuttaminen vaatii resursseja.

HelsinkiMission toiminnassa on mukana lähes tuhat vapaaehtoista lapsiperheiden, nuorten ja seniorien tukena, ilona ja apuna. Vapaaehtoistoiminnan laadukas, ammattimainen koordinointi vaatii rahaa sekä työntekijöitä, kun järjestetään koulutuksia, työnohjausta ja huolehditaan vapaaehtoisten ja heiltä tukea saavien hyvinvoinnista, Grönlund muistuttaa.

Vapaaehtoistoiminnan tukeminen on kuitenkin hyvä sijoitus: SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n mukaan varovaisestikin arvioiden yksi vapaaehtoistoimintaan käytetty euro tuottaa kuuden euron verran tulosta.


Lisätiedot:


Lähde: HelsinkiMissio, tiedote,2.12.2015
Venäjännös: Lidia Popova

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика