№ 2 ( 18 ) 2014



Mosaiikki-Helsingin toimitukselta

Rakkaat lukijat!

Inkerikeskus on jälleen valmis palvelemaan teitä.

Edellisen Mosaiikki-lehden julkaisun jälkeen olette ehtineet lomailla, saaneet uusia kokemuksia ja uutta voimaa ja toivomme, että luette mielellänne tätä tuoretta numeroa.

Viime aikoina on esitetty paljon kysymyksiä eläkkeen saamisesta ulkomailla. Pyydämme teitä kiinnittämään huomiota siihen, että Venäjän federaation ja muiden maiden kansalaiset, jotka saavat eläkettä ulkomailla, ovat velvollisia ilmoittamaan Suomen vero- ja sosiaaliviranomaisille sekä Kelaan saamisistaan ja saamansa eläkkeen suuruus. Suosittelemme teitä siirtämään eläkkeenne maksamisen alueelliselta eläkesäätiöltänne moskovalaiselle eläkesäätiölle, koska se helpottaa merkittävästi asemaanne Suomessa.

Yli 65-vuotiailla, jotka toivovat saavansa Suomen kansalaisuuden, ei välttämättä tarvitse olla todistusta suomen tai ruotsin kielen kokeen suorittamisesta. Riittää, kun ottaa yhteyttä pätevään suomen tai ruotsin kielen opettajaan puhekielen tason selvittämiseksi. Vähimmäisvaatimuksena puhekielen hallitsemiseksi on tyydyttävä kielitaito.

Inkerikeskus iloitsee entiseen tapaan vieraista osoitteessa:
Torikatu 3, 00700 Helsinki.

6.–10.10.14 teillä on mahdollisuus osallistua Infoviikolle, jolla tiedotetaan Suomen valtion virastojen tarjoamista palveluista. Tervetuloa!

Inkerikeskuksen henkilökunta

Suomennos: Maria Lepistö

 

Яндекс.Метрика