2017 |  2016 |  2015 |  2014
2013 |  2012 |  2011 |  2010


№ 4 (16)


№ 3 (15)


№ 2 (14)


№ 1 (13)

№ 4 ( 16 ) 2013



Yhä useampi väkivaltaa kokenut nainen saa apua oikeaan aikaan

Naisten Linjan puhelinpalvelu väkivaltaa ja sen uhkaa kokeneille naisille ja tytöille laajenee tammikuussa. Lauantaina 25.1. käynnistyy Naisten Linjan suomenkielinen päivystys, joka palvelee lauantaisin kello 12–16. Tähän mennessä palvelu on ollut auki vain arki-iltaisin. Puhelinpalvelun numero on 0800 02400.

Naisten Linja kuuntelee, tukee ja antaa tietoa väkivallasta ja siitä selviytymisestä. Puhelin- ja nettipalveluissa naiset ja tytöt voivat kysyä väkivallasta, purkaa kokemuksiaan ja saada neuvoja ja tukea vaikeiden elämäntilanteiden ratkaisemiseen. Palvelut ovat maksuttomia ja luottamuksellisia ja perustuvat koulutettujen, asialle omistautuneiden vapaaehtoisten työhön. Vuonna 2013 palvelut tavoittivat yhteensä yli 1500 naista.

"Kaikilla ei ole mahdollisuutta soittaa arki-iltaisin, joten lauantaipäivystyksen avulla pystymme palvelemaan entistä useampaa väkivaltaa kohdannutta. Siksi lauantaipäivystys on kaivattu uudistus ja tulee todelliseen tarpeeseen", sanoo Naisten Linjan toiminnanjohtaja Pia Puu Oksanen. "Avun tarvitsijat miettivät usein pitkään ennen puhelimeen tarttumista ja soittavat silloin, kun heillä on rauhallinen ja hyvä hetki puhua. Viikonloppu on useille arki-iltoja helpompi ajankohta", Oksanen sanoo.

Lauantaipäivystyksen avaamisen on mahdollistanut se, että palveluun on koulutettu ennätysmäärä uusia vapaaehtoisia päivystäjiä. Puhelinpäivystyksen lisäksi Naisten Linja tarjoaa vertaistuen ryhmiä kasvokkain ja verkossa sekä vastaa väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneiden kysymyksiin Naisten Netti -verkkopalvelussa.

"Väkivaltaa erityisesti läheisensä taholta kokeneet usein arkailevat aiheesta puhumista jopa parhaille ystävilleen. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että heille on olemassa paikka, jossa kokemuksista voi keskustella luottamuksella ja saada tukea ja neuvoja", toiminnanjohtaja Oksanen sanoo.

NAISTEN LINJA(www.naistenlinja.fi) on neuvonta- ja tukipalvelu väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille naisille ja tytöille sekä heidän läheisilleen. Naisten Linja kuuntelee, tukee ja antaa tietoa väkivallasta ja siitä selviytymisestä. Linja päivystää ma–pe klo 16–20 ja la klo 12–16 numerossa 0800 02400. Työtä rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.

NAISTEN NETTI (www.naistennetti.fi) vastaa väkivaltaa kokeneiden naisten ja tyttöjen kysymyksiin sähköisesti.

OMAT RAJANI (www.omatrajani.fi) on 13–18 -vuotiaiden tyttöjen oma tietopaketti ja keskustelupaikka seurustelusta, omista rajoista ja väkivallan tunnistamisesta.

Lähde: Naisten Linja Suomessa ry, tiedote, 22.1.2014

Venäjännös: Lidia Popova

Siirry ylös


 

Яндекс.Метрика